Vanhasen suosio yhä suurempi kuin hallituksen yleensä

TrueTeller

Vaikka Vanhasen kannatus on Kalevan teettämän mielipidekyselyn mukaan hieman notkahtanut, se on yhä suurempi kuin hallituksen kannatus. Vanhasen toimintaan on täysin tyytyväisiä 49% kyselyyn osallistuneista kansalaisista kun hallituksen kohdalla sama lukema on 43%. Vanhasella on vielä 3 vuotta aikaa palauttaa oma ja hallituksen kannatus huikeisiin, yli 70%:n lukemiin. Näin tulee todennäköisesti myös tapahtumaan kunhan ensi vuonna tuloverotus laskee.

Vanhasen haukkujat lienevät pääasiassa kovan linjan kommunisteja. SDP:ssäkin Vanhaseen luottavia on yli 40%. Keskustan ja Kokoomuksen kohdalla lukemat ovat 77% ja 56%.

Oppositio epäonnistunut
http://www.kaleva.fi/plus/juttu725365_page0.htm

Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen ihmettelee sitä, että hallituksen pyristely julkisuudessa Kemijärvi-asiassa ei ole aiheuttanut enempää tyytymättömyyttä.

Yhtenä selityksenä hallituksen kannatukselle Timonen näkee epäonnistuneen oppositiopolitiikan. "Se ei pure. Vuoden aikana oppositio ei ole pystynyt horjuttamaan hallitusta millään tavalla. Niin sanottuja maalintekopaikkoja olisi kyllä ollut aika paljon", Timonen latelee.

"Vanhasen suosio on yllättävän korkea edelleen, kun ajatellaan näitä viime aikojen naisjuttuja ja hänen joitakin lausuntojaan. Hän on ollut pääministerinä viisi vuotta, joten tiettyä kyllästymistä on varmasti tapahtunut", Timonen analysoi.

6

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikein onkin

      Matti Vanhasen suosio on ollut syöksylaskussa kaikissa viime mittauksissa. Päivä päivältä kansalaiset luottavat yhä vähemmän osaamattomaksi ja nahjukseksi osoittautuneeseen pääministeriin.

    • luottomies..

      Siis keput luottavat vanhaseen kuin sokeat pässit.

      • meitä sitten

        harmittaa. Voi pikku pässiä, mikä idiootti.


    • suosiollinen

      kyllä se todellinen kannatus on korkeintaan puolet noista prosenteista mutta tilastoa on kaunisteltu koska kansalaisten suuttumus pääministeriä kohtaan olisi kasvanut lisää ja luultavasti poikinut mielenosoituksia.vanhasen kannattaisi nyt näyttää olevansa mies ja erota omatahtoisesti.

    • Rautainen tahto

      Keskusta ja kokoomus tekevät oikeaa politiikkaa. Siinä joudutaan tekemään myös kipeitä ratkisuja. Näitä oli koulutettujen naisten palkkojen nostaminen julkisella sektorilla, Tehyn työtaistelu sekä paperitehtaiden lopettamiset mm. Kemijärvellä. Perintöveron oikeudenmukaistaminen yrittäjien ja maataloustuottajien kohdalla on myös tällainen monille kipeä muutos, kun kateus kalvaa kovasti.

      Keskusta on hoitanut maan asioita kokoomuksen tuella mallikkaasti, mutta päättäväisesti eikä ole sortunut äänestäjien kosiskeluun rahaa jakamalla niin kuin silloin, kun SDP oli hallituksessa kokoomuksen tilalla.

      Oikeista poliittisista ratkaisuista on seurannut, ettei oppositiolla ole ollut mitään mahdollisuuksia asialliseen oppositiopolitiikkaan, vaikka se olisi sen osannutkin. Heinäluoman ääretön typeryys on kuitenkin pahentanut opposition tilannetta. Asiallisten vaihtoehtojen nostamista hallituksen esitysten rinnalle ei ole nähty ainuttakaan viimeisen vuoden aikana. Ainoa, mitä on kuultu on suunnattoman katkera räksytys ja rakkilauman haukkuva jäkätys.

      Ei ihme, että opposition kannatus laskee siitä huolimatta, ettei hallitukseenkaan olla mahdottoman tyytyväisiä. Oppositio ei todellakaan ole osannut tarjota minkäänlaista vaihtoehtoa keskustan ja kokoomuksen yhteistoiminnalle.

      Kaiken huippu on vasemmiston epätoivoinen yritys tehdä välikysymys yliopistouudistuksesta. Tuon läpinäkyvämpää politikointia ei kukaan enää osaa kuvitella, kun SDP haastaa keskustan aluepoliittisin perustein. kukaan tuskin pystyy kuvittelemaan mitään niin epäöuskottavaa kuin aluepoliittinen argumentointi SDP:n suunnasta.

      Mitä Helsingin yliopiston, kauppakorkeakoulun, Taik'in ja TKK:n yhdistämiseen tulee, niin sen erinomaisempaa menestysedellytysten rakentamista Suomi ei voisi saada.

      Nyt vihdoinkin päästään eroon siitä, että neljä korkeimman tason oppilaitista työskentelee eristäytyneinä kukin omissa siiloissaan vailla minkäänlaista poikkitieteellisttä yhteistyöstä kukin kisaamassa toisiaan vastaan valtion rahoista.

      Nyt voi humanismi vaikuttaa kaupallisuuteen, estetiikka teolliseen muotoiluun ja Suomen aina korkeatasoinen tekninen osaaminenkin saa rinnalleen kaikkien muiden tieteenalojen suunnattoman hyödyn.

      Tämä yliopistouudistus on niin hyvä ja tarpeellinen, että sitä vastaan välikysymyksellä opponoidessaan SDP kaivaa omalle kannatukselleen entistä syvempää hautaa, koska aivan jokainen korkeakoulututkinnon suorittanut, tai sellaista opiskeleva SDP:n kannattaja tajuaa, että onneton Heinäluoma harrastaa tosi tuhoisaa pelin politiikkaa, kun ei ole koskaan mitään muutakaan osannut.

      Vanhasen ja hänen hallituksensa kannatus on todella häikäisevän korkealla suhteutettuna siihen, että hallitus on koko ajan toiminut koko kansan parhaaksi nimenomaan pitkäjänteisesti, kun oppositio vain räksyttää.

      • TrueTeller

        Toit hienosti esille hallituksen selkeän rehellisen linjan, rohkean jämäkkyyden sen toteuttamisessa ja opposition neuvottomuuden sen tosiasian edessä, että maallamme on tällä hetkellä eräs kaikkien aikojen parhaista ja aikaansaavimmista hallituksista. Luultavasti sama kokoonpano seuraavaksin hallitukseksi olisi yhtä aikaansaapa vaikka pääministeri vaihtuisi Kataiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2203
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2112
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1835
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1516
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1415
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      564
      1202
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1015
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      351
      952
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe