EVANKELISADVENTISTI

NYT SE SELVISI MINULLEKIN! =)
MINÄ OLEN LUTERILAINEN JA ADVENTISTI, MUTTA EN KUULU ADVENTTIKIRKKOON. EN OLE KOSKAAN KUULUNUT!

Kyse on loppukädessä vain käsitteistä. Me kaikki olemme kristittyjä. Jokaisella on oma tapa ja kokemusperänsä jonka kautta hän voi tuntea olevansa Jumalan lapsi.
Ja monelle kristitylle seurakunta ja kirkko ja niiden hienot oppirakennelmat ovat mittareita joilla he autuuttaan arvioivat.
Minä ymmärrän Adventtikirkon hätää, ei ole helppoa olla maailmassa ja jatkuvasti puolustella omia tarkoitusperiään. Totisesti: Vain Jumalan siunauksella voidaan menestyä ja elää, olla olemassa ilman jatkuvaa taistelua.

Mutta kuka on mitäkin, lopulta? Kuinka moni adventisti pitää uskonsa perustana adventtikirkon 28 oppipykälää? Monellekko adventistille Ellen on Profeetta? Kuinka moni viettää PUHDASTA sapattia? Kuinka moni ajattelee, että muut kantavat pedonmerkkiä?
Kuinka moni adventisti pitää itseään synnittömänä tai ajattelee, että vanhurskaus vaatii lain noudattamista? Moniko uskoo, ettei helvettiä ole olemassa, vaan se on väliaikainen paikka jossa sielut tuhoutuvat lopun aikoina.

Minä olen Adventisti koska:
USKON TOTISESTI Jeesuksen toiseen tulemukseen.
En juo kahvia (koska en pidä siitä)ja pyrin terveellisiin elämäntapoihin. (tällä iällä on pakko ryhdistäytyä.)
Olen lukenut Ellenin teokset ja USKON hänessä vaikuttaneen hengen intuitio, mutta kiellän hänen profetaalisuutensa.
USKON, että sapatti on merkki Luojan voimasta ja se on säädetty ihmeellisten tekojen MUISTOKSI. Siis ei vietoksi tai merkiksi. Sapattia voi muistella, mutta ei viettää.

Näin ollen olen lienee tullut lähelle adventismia jossain mielessä ja voin julistaa olevani adventisti tai vaikka Evankelisadventisti, koska kuuluun Evl kirkkoon.
Nämähän ovat vain nimiä ja käsitteitä. Lyödän vähän pakkaa sekaisin ja saadaan uusi ryhmä. =)

Mutta yhtäkaikki. Kuinka moni Luterilainen on aito luterilainen? kuinka moni tuntee lutherin- teesit tai tunnustuskirjat tai traditiot. Enpä usko, että kovin moni. Edes minä itse en kaikkea tunne. Ja silti pidän itseni kiinni luterilaisessa kirkossa. Kaikki on vain käsitteitä ja kaavoja. On itse määriteltävä mitä on. Pyhä henki kyllä auttaa löytämään oman tien.=)
11361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

28, niin silloin toteutuvat myös nämä Jeesuksen sanat:

Matteus 15:7-9

7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
9 mutta TURHAAN he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat IHMISKÄSKYJÄ'."

Jos ihminen ilmoittaa uskovansa Jeesukseen, pitäisi myös uskoa Hänen sanaansa.

Äänestä
  • "Jeesus on Jumala" ON OPINKOHTA!!! SEKÖ MUKA ON IHMISKÄSKYIHIN USKOMISTA???????????????????

    Äänestä

  • lause kirjoitti:

    "Jeesus on Jumala" ON OPINKOHTA!!! SEKÖ MUKA ON IHMISKÄSKYIHIN USKOMISTA???????????????????

    Mutta toinen opinkohta syö pois sellaisen
    opinkohdan, että Jeesus olisi Jumala.
    Sillä eräässä toisessa opinkohdassa väitetään,
    että Hän on Jumalan Poika, mutta jätetään tietensä
    pois Raamatun todistus, että "ainokainen".

    Tästä on huomautettu, mutta ei sitä haluta korjata,
    siksi, että loppujen lopuksi adventtiopissa
    uskotaan Jeesuksen olevan vain eräs ylienkeleistä.

    Tosiasiassa vain AINOKAINEN Poika voi olla Jumala,
    sillä vain ainokainen poika perii hallitsijan
    koko valtakunnan ja vallan täydellisesti.

    Vaatikaamme, jos adventtikirkko tahtoo leimautua
    kristilliseksi kirkoksi, että sinne lisätään:
    ainokainen. Se olisi ainakin ele oikeaan suuntaan.

    Eräs ylienkeleistä ei voi koskaan olla Jumala -
    siis Jumalasta syntynyt Jumalan perijä.
    "Sen Vanhaikäisen" perijä (Danielin kirjasta).

    Ainokaiseksi Pojaksi Jumala kuvaa Jeesusta juuri
    siksi, että ymmärtäisimme Hänen täyden jumaluutensa.

    Rakkaudella

    Äänestä

Adventistit ovat kirkossaan kiinni turhuuden siteillä.
Nuo siteet, joilla adventistit ovat kiinnitetyt kirkkoonsa, ovat ihan ihmistekoisia. Ja ihmistekoisuutta vastaan kristityt täällä adventisteja kouluttavat pyyteettömästi.

Koska adventistit puolustavat omaa iihmisvetoista identiteettiään jopa hankkiutuen erimielisyyteen sen vuoksi, voimme nähdä, että heistä on ihmisen opit tärkeämpiä kuin Jumalan totuudet.

Jesaja:
5:18 Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä, synnin palkkaa kuin vaunujen valjailla;

2.Pietarin kirje:
2:18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,

Äänestä
  • OLETTE!

    Äänestä

  • HUIPUTTAJIA kirjoitti:

    OLETTE!

    NARRAAJA.

    Äänestä

´noin minäkin ajattelen, että kun me rakastamme Jumalaa ylikaiken niin me rakastamme myös lähimmäistämme ei ole väliä mihin kirkkokuntaan hän kuuluu, sillä kaikki on Jumalalle hyvin rakkaita, sillä onhan Hän meidät kaikki luonut ja Jeesus kärsinyt ristin kuoleman että me saamme iankaikkisen elämän.

Oli ilo lukea sinun kirjoituksesi kun ymmärrät asiat oikein päin, täällä harvoin saa lukea muuta kuin negatiivisia kirjoituksia,niin on mukava lukea positiivistakin se ilahduttaa mieltä.

Äänestä
  • sanoa tollasta. Kiitos KUNETKA sanoistasi. Minä koen asiat juuri samoin näissä uskon asioissa.

    Äänestä

  • Just noinhan tuo asia on nähtävä!

    Ei meidän tule kiintyä kirkkoihin, eikä kirkkokuntiin, mutta meidän tulee rakastaa lähimäistämme, riippumatta siitä, mihin kristilliseen seurakuntaan hän kuuluu, tai kuuluuko mihinkään.

    Kukako on lähimäiseni? Jeesus antoi tähänkin kysymykseen vastauksen ja sanoi:"Jokainen ihminen!"

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Just noinhan tuo asia on nähtävä!

    Ei meidän tule kiintyä kirkkoihin, eikä kirkkokuntiin, mutta meidän tulee rakastaa lähimäistämme, riippumatta siitä, mihin kristilliseen seurakuntaan hän kuuluu, tai kuuluuko mihinkään.

    Kukako on lähimäiseni? Jeesus antoi tähänkin kysymykseen vastauksen ja sanoi:"Jokainen ihminen!"

    vaikka en olekkaan lihallinen sisaresi, mutta Kristuksessa kumminkin olemme sisaria.
    Sinä varmaan tiedätkin mihin kirkkokuntaan kuulun, mutta en ole ahdasmielinen kenenkään suhteen, koska jos me olemme Kristuksessa niin me hengellisesti kuulumme samaan joukkoon.Siunaus rikasta kevät päivää toivotan sinulle Sirkka-Iita täältä etelän mailta.

    Äänestä

Noin voisin mäkin tosiaan uskoani tai vakaumustani luonnehtia. Niinkuin KUNETKA itseään luonnehti.

Loppukaneettia myöden:

/// Edes minä itse en kaikkea tunne. Ja silti pidän itseni kiinni luterilaisessa kirkossa. Kaikki on vain käsitteitä ja kaavoja. On itse määriteltävä mitä on. Pyhä henki kyllä auttaa löytämään oman tien.=) ///

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KUNETKA kirjoitti:

NYT SE SELVISI MINULLEKIN! =)
MINÄ OLEN LUTERILAINEN JA ADVENTISTI, MUTTA EN KUULU ADVENTTIKIRKKOON. EN OLE KOSKAAN KUULUNUT!

Kyse on loppukädessä vain käsitteistä. Me kaikki olemme kristittyjä. Jokaisella on oma tapa ja kokemusperänsä jonka kautta hän voi tuntea olevansa Jumalan lapsi.
Ja monelle kristitylle seurakunta ja kirkko ja niiden hienot oppirakennelmat ovat mittareita joilla he autuuttaan arvioivat.
Minä ymmärrän Adventtikirkon hätää, ei ole helppoa olla maailmassa ja jatkuvasti puolustella omia tarkoitusperiään. Totisesti: Vain Jumalan siunauksella voidaan menestyä ja elää, olla olemassa ilman jatkuvaa taistelua.

Mutta kuka on mitäkin, lopulta? Kuinka moni adventisti pitää uskonsa perustana adventtikirkon 28 oppipykälää? Monellekko adventistille Ellen on Profeetta? Kuinka moni viettää PUHDASTA sapattia? Kuinka moni ajattelee, että muut kantavat pedonmerkkiä?
Kuinka moni adventisti pitää itseään synnittömänä tai ajattelee, että vanhurskaus vaatii lain noudattamista? Moniko uskoo, ettei helvettiä ole olemassa, vaan se on väliaikainen paikka jossa sielut tuhoutuvat lopun aikoina.

Minä olen Adventisti koska:
USKON TOTISESTI Jeesuksen toiseen tulemukseen.
En juo kahvia (koska en pidä siitä)ja pyrin terveellisiin elämäntapoihin. (tällä iällä on pakko ryhdistäytyä.)
Olen lukenut Ellenin teokset ja USKON hänessä vaikuttaneen hengen intuitio, mutta kiellän hänen profetaalisuutensa.
USKON, että sapatti on merkki Luojan voimasta ja se on säädetty ihmeellisten tekojen MUISTOKSI. Siis ei vietoksi tai merkiksi. Sapattia voi muistella, mutta ei viettää.

Näin ollen olen lienee tullut lähelle adventismia jossain mielessä ja voin julistaa olevani adventisti tai vaikka Evankelisadventisti, koska kuuluun Evl kirkkoon.
Nämähän ovat vain nimiä ja käsitteitä. Lyödän vähän pakkaa sekaisin ja saadaan uusi ryhmä. =)

Mutta yhtäkaikki. Kuinka moni Luterilainen on aito luterilainen? kuinka moni tuntee lutherin- teesit tai tunnustuskirjat tai traditiot. Enpä usko, että kovin moni. Edes minä itse en kaikkea tunne. Ja silti pidän itseni kiinni luterilaisessa kirkossa. Kaikki on vain käsitteitä ja kaavoja. On itse määriteltävä mitä on. Pyhä henki kyllä auttaa löytämään oman tien.=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu