Sanalla kirkko (kr. kyriakee, Herralle kuuluva, Herran oma) on useita merkityksiä. Laajasti ymmärrettynä kirkko on maailmanlaaja kristillinen yhteisö, universaali Kristuksen kirkko, jonka jäseniksi tullaan kasteessa. Pyhä Henki kokoaa kristillisen kirkon ja tekee sen pyhäksi. Kirkko, kristillinen seurakunta, on armahdettujen syntisten yhteisö, joka luottaa Jumalaan ja jossa Pyhä Henki herättää uskon ja rakkauden.
Kristinuskon mukaan kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristus itse on sen pää (Ef. 1:22–23). Kirkon perustaja ja ylläpitäjä on Jumala itse. Kirkko on siellä, missä julistetaan Jumalan sanaa ja jaetaan sakramentteja.
Kirkon jäsenyys alkaa kasteessa. Nikean uskontunnustuksen mukaan Kristuksen valtakunnalla ei ole loppua. Kristuksen valtakunta on läsnä jo tässä todellisuudessa hänen kirkossaan.
Kirkko-sanalla tarkoitetaan myös rajatulla alueella toimivaa kristillistä yhteisöä, jonka toiminta on tietyin säännöksin määritelty. Kirkoksi voidaan kutsua myös tunnustuksellista ryhmittymää eli kirkkokuntaa.
Kirkon tehtävänä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä muutenkin toimia kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.
Kirkko on Jumalan huone, Herran huone on
18
472
Vastaukset
- KL...
Ef. 1:
20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
Kol. 1:18
Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Kol. 2:10
ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
Kol. 2:19
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. - Diana*
sinä kirkko; Miksi ihmiset niin suurin joukoin eroavat kirkosta, miksi teidän oppi ei kanna,
mikä vikana?????
Miksi kirkoissa on kuvia???
" Älä tee kuvaa siitä, mikä on ylhäällä...."
Miksi pitää syödä( kuvaannollisesti) lihaa ja verta, se on pakanallista ja vastenmielisestä.
Miksi opetus on koko ajan antisemitismiä ruokkivaa, fariseusten ja kirjanoppineiden moittimista?
Lapsikaste: Ellei ymmärrä kasteveden merkitystä, ei ymmärrä mitään, silloin on turha tulla kastetuksi.
Ymmärtääkö lapsi???
Miksi opetatte, että Jeesus on messias, Daavidin poika, kun ei ole.
Jeesus ei ole myöskään Jumala, koska jumala on jotain ihan muuta.. ym. ym. ym.- hengellinen asia
Jeesuksen mukaan ehtoollisen leipä ON HÄNEN RUUMIINSA JA VIINI ON HÄNEN VERENSÄ (ei siis pelkkää symboliikkaa, vaan todellisuutta)
26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; TÄMÄ ON minun ruumiini".
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä TÄMÄ ON minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. - diana*
hengellinen asia kirjoitti:
Jeesuksen mukaan ehtoollisen leipä ON HÄNEN RUUMIINSA JA VIINI ON HÄNEN VERENSÄ (ei siis pelkkää symboliikkaa, vaan todellisuutta)
26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; TÄMÄ ON minun ruumiini".
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä TÄMÄ ON minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.kirkko on raunioina, sanottiin juuri radiossa,
eikä ihme, kun siellä harrastetaan panallisia
menoja.
Syödään lihaa ja juodaan verta, ( ihmisen vielä)kerran vuodessa
uhrataan ihmisuhri, jonka kuva ristillä riippuen on joka kirkossa.
Eikö tämä ole vähän tunkkaista. - ristillä
diana* kirjoitti:
kirkko on raunioina, sanottiin juuri radiossa,
eikä ihme, kun siellä harrastetaan panallisia
menoja.
Syödään lihaa ja juodaan verta, ( ihmisen vielä)kerran vuodessa
uhrataan ihmisuhri, jonka kuva ristillä riippuen on joka kirkossa.
Eikö tämä ole vähän tunkkaista.Ei Jeesusta enää uudestaan tarvi uhrata joka vuosi, vaikka niitä tapahtumia voi muistella joka vuosi. Paina historia mieleesi ja kuva Kristuksesta ristinpuulla.
1. Kor. 2:2
Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Gal. 3:1
Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Jer. 31:21
Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi. - Jooseppi*
hengellinen asia kirjoitti:
Jeesuksen mukaan ehtoollisen leipä ON HÄNEN RUUMIINSA JA VIINI ON HÄNEN VERENSÄ (ei siis pelkkää symboliikkaa, vaan todellisuutta)
26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; TÄMÄ ON minun ruumiini".
27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
28 sillä TÄMÄ ON minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.Mithra uskonnollakin oli aivan samanlainen Ehtoollinen, kin Kristityillä ja tämä Mithran Ehtoollinen juontaa juurensa yli kolmen ja puolen tuhanen vuoden takaiseen aikaan. Kristin uskossa on jäljennetty hyvin tarkasti Mithra-uskon ehtoollinen. Ei siis mitään uutta auringon alla!
- Diana*
ristillä kirjoitti:
Ei Jeesusta enää uudestaan tarvi uhrata joka vuosi, vaikka niitä tapahtumia voi muistella joka vuosi. Paina historia mieleesi ja kuva Kristuksesta ristinpuulla.
1. Kor. 2:2
Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Gal. 3:1
Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Jer. 31:21
Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi.puhuttaessa, minä en paina mitään kuvia mieleeni, koska sanottu on;
- ojentautuminen
Diana* kirjoitti:
puhuttaessa, minä en paina mitään kuvia mieleeni, koska sanottu on;
Ihmisen sisäisetkin ajatukset ja näyt on kuvia.
epäjumalan kuvien tekeminen oli kiellettyä
Ap. t. 7:43
Ette; vaan te kannoitte Molokin majaa ja Romfa jumalan tähteä, niitä kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne. Sentähden minä siirrän teidät toiselle puolelle Babylonin.'
--
Jeesus oli juutalainen vain äitinsä puolelta. Isänsä puolesta hän oli Jumala.
Usko on enemmän kuin ihmisen ymmärrys.
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. - perinteet
Jooseppi* kirjoitti:
Mithra uskonnollakin oli aivan samanlainen Ehtoollinen, kin Kristityillä ja tämä Mithran Ehtoollinen juontaa juurensa yli kolmen ja puolen tuhanen vuoden takaiseen aikaan. Kristin uskossa on jäljennetty hyvin tarkasti Mithra-uskon ehtoollinen. Ei siis mitään uutta auringon alla!
Mutta vasta Jeesuksen sanat teki ehtoollisen viinistä hänen omaa vertaan.
Jeesus muutti vedenkin viiniksi vain sanomalla. - Diana*
Jooseppi* kirjoitti:
Mithra uskonnollakin oli aivan samanlainen Ehtoollinen, kin Kristityillä ja tämä Mithran Ehtoollinen juontaa juurensa yli kolmen ja puolen tuhanen vuoden takaiseen aikaan. Kristin uskossa on jäljennetty hyvin tarkasti Mithra-uskon ehtoollinen. Ei siis mitään uutta auringon alla!
Paljonhan siellä on samanlaista, neitseestä syntymisineen.
Tuntuu niin käsittämättömältä, että tänä päivänä vielä ihmiset uskoo kaikkea hullutusta, kai se on se helvetinpelko. Vaikka järki sanois toista, niin rohkeus puuttuu.
MITÄÄN HELVETTIÄ EI OLE !!!!! - järkiuskot
Diana* kirjoitti:
Paljonhan siellä on samanlaista, neitseestä syntymisineen.
Tuntuu niin käsittämättömältä, että tänä päivänä vielä ihmiset uskoo kaikkea hullutusta, kai se on se helvetinpelko. Vaikka järki sanois toista, niin rohkeus puuttuu.
MITÄÄN HELVETTIÄ EI OLE !!!!!1. Kor. 1:18
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1. Kor. 1:23
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 3:19
Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"; - Diana*
järkiuskot kirjoitti:
1. Kor. 1:18
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1. Kor. 1:23
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 3:19
Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";en ole perehtynyt kyseiseen suuntaan. Minä olen Vt:n selkeän opin ihminen.
Ymmärrän senkin, että juutalaiset eivät voi uskoa, että naapurin Betlehemissä suntynyt puuseppä olis jumala.
Uskoisitko sinä naapurin puuseppää jumalan pojaksi tai peräti jumalaksi.
Tai vaikka Niilo Ylivainiota, hänkin taisi tehdä ihmetekoja. - Messias
Diana* kirjoitti:
en ole perehtynyt kyseiseen suuntaan. Minä olen Vt:n selkeän opin ihminen.
Ymmärrän senkin, että juutalaiset eivät voi uskoa, että naapurin Betlehemissä suntynyt puuseppä olis jumala.
Uskoisitko sinä naapurin puuseppää jumalan pojaksi tai peräti jumalaksi.
Tai vaikka Niilo Ylivainiota, hänkin taisi tehdä ihmetekoja.Ylivainio sai kaatajanvoimansa Autsralian matkallaan.
en usko sellaisen olevan ollenkaan Jumalasta, vaan kuuluu lopun ajan väkevään eksytykseen (2.Tess.) - Diana*
ojentautuminen kirjoitti:
Ihmisen sisäisetkin ajatukset ja näyt on kuvia.
epäjumalan kuvien tekeminen oli kiellettyä
Ap. t. 7:43
Ette; vaan te kannoitte Molokin majaa ja Romfa jumalan tähteä, niitä kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne. Sentähden minä siirrän teidät toiselle puolelle Babylonin.'
--
Jeesus oli juutalainen vain äitinsä puolelta. Isänsä puolesta hän oli Jumala.
Usko on enemmän kuin ihmisen ymmärrys.
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.ole kenenkään isä fyysiseti, se on mahdottomuus,
koska Jumala on henki, ei mies eikä nainen.
Älä tee kuvaa siitä, mikä on ylhäällä...
Jos tehdään kuva, silloin kumarretaan kuvaa ja se on Jumalan pettämistä, epäjumalanpalvomista.
Minun käsitys Jumalasta ei ole kuva vaan tunne. - tarkennus
Diana* kirjoitti:
ole kenenkään isä fyysiseti, se on mahdottomuus,
koska Jumala on henki, ei mies eikä nainen.
Älä tee kuvaa siitä, mikä on ylhäällä...
Jos tehdään kuva, silloin kumarretaan kuvaa ja se on Jumalan pettämistä, epäjumalanpalvomista.
Minun käsitys Jumalasta ei ole kuva vaan tunne.Kuvien tekeminen epäjumalista oli kielletty.
Kyllä taidetta oli jo Salomon temppelissä.
Liiton arkkikin oli koristettu Kerubien kuvilla.
Ja sitten kannattaa aina muistaa, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Jumala pystyy herättämään uusia ihmisä vaikka kivistä, sanoi Jeesus. Neitseestä syntyminen on vain yksi ihme ihmisjärjen mielestä, mutta ei Jumalan näkökulmasta mikään ihme. - diana*
Messias kirjoitti:
Ylivainio sai kaatajanvoimansa Autsralian matkallaan.
en usko sellaisen olevan ollenkaan Jumalasta, vaan kuuluu lopun ajan väkevään eksytykseen (2.Tess.)noin lahkoista ja vaikka niilo Ylivainiosta, niin onko sinun vaikea ymmärtää sitä, että juutalaiset ajattelivat samalla tavalla Jeesuslahkosta.
Lahkosaarnaaja Jeesuskin oli.
Työtön maankiertäjä, jota seurasi kaksitoista
joutilasta, tai peheensä jättänyttä miestä.
vähän realismia. - asia.
diana* kirjoitti:
noin lahkoista ja vaikka niilo Ylivainiosta, niin onko sinun vaikea ymmärtää sitä, että juutalaiset ajattelivat samalla tavalla Jeesuslahkosta.
Lahkosaarnaaja Jeesuskin oli.
Työtön maankiertäjä, jota seurasi kaksitoista
joutilasta, tai peheensä jättänyttä miestä.
vähän realismia.Joh. 1:11
Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. - -kristitty-
Diana* kirjoitti:
ole kenenkään isä fyysiseti, se on mahdottomuus,
koska Jumala on henki, ei mies eikä nainen.
Älä tee kuvaa siitä, mikä on ylhäällä...
Jos tehdään kuva, silloin kumarretaan kuvaa ja se on Jumalan pettämistä, epäjumalanpalvomista.
Minun käsitys Jumalasta ei ole kuva vaan tunne.1. Moos. 1:26
Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."
Tämä löytyy myös juutalaisten pyhästä kirjasta.
Jumala loi miehen, Aatamin maan tomusta, mutta
n a i n e n, Eeva luotiin miehen kylkiluusta, kun Jumala näki, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945