Minä olen rukoillut jumalaa monta vuotta ja usein, ei se minua kuule! Hätä on suuri, huomenna paniikkihäiriöstä lääkärin jne... minun sisarukset ovat uskovaisia, samoin meidän vanhemmat. Olen perheen mustalammas, ehkä jumala niin toivookin. Ei auta kenenkään rukoukset siihen, että minusta tulisi terve ihminen. Monasti miettinyt itsemurhaa, kuoleman portilla viimeksi kävin kesäkuussa, kohdunulkoisen raskauden vuoksi jo toistamiseen. Eli missä helvetissä jumala on, kun ei vastaa rukouksiini?????????????
jumala ei kuule!!!!!!!!!!
avun tarvitsija
16431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sillä on vähän kiire tämän nälänhädän kanssa. Ts. Jospa hankkisit elämän ja antaisit Jumalan tehdä omia juttujaan. Ei sitä kiinnosta sinun juttusi.
Uskonnolla kasvatetun maailma pyörii kokonaan uskon varassa. Jos perusta luhistuu, on todella vaikeata hylätä sitä, että siunauksen piti seurata siitä, että etsii ensin jumalan tahtoa. Uskonnollisen kasvatuksen saaneen on lähes mahdotonta luopua toivosta, että jospa se jumala sittenkin huomioisi minutkin!
Jumala kuulee poikansa Jeesuksen kautta ja Hän on kuullut sinua...Hän ei ole enää helvetissä, vaikka Hän sen kävi tyhjentämässä...Hän, Jeesus istuu Jumalan oikealla puolella ja Hänellä on kaikki valta ja Hän on luvannut: "Sitä,joka Minun tyköni tulee, Minä en heitä ulos." Tartu tähän lupaukseen ja anna itsesi kaikkinesi ja koko elämäsi hänelle, Hän ottaa sinut vastaan. Luota Häneen ja ole turvallisella mielellä. Herra sinua siunatkoon... ennen kaikkea antakoon sinulle rauhan sydämeen. HÄN RAKASTAA SINUA! Kun olet antanut itsesi Jeesuksen käteen, niin kukaan ei ryöstä sinua Hänen kädestään! Siitä voit olla varma!!!!! Muista sairaus ei ole synti, mutta väärät asenteemme ovat. Minäkin olen paljon kärsinyt ja ymmärrän tuskasi ja epätoivosi, mutta Jumalan syyttäminen ei ainakaan auta. Kannan sinut rukouksessa Jumalan eteen hetken kuluttua...rukouksen sillalla tavataan. Siunausta!
On surkuhupaisaa lukea lupauksia jeesuksen avusta, kun raamatun mukaan seurakunta on kristuksen ruumis, jonka tehtävä on tänään tänään toimia jeesuksen käsinä ja jalkoina. Jos seurakunta kieltäytyy kantamasta lähimmäisen kuormaa muutoin kuin pyhäpuheissa, minut ja sinut pettää itse asiassa mainostamasi jeesus!
Kuinka puhut Jumalalle? Pidätkö ainoana rukousvastauksena sitä, että Jumala tekee, mitä pyydät? Millä perusteella Jumalan pitäisi sinua auttaa - onko teillä rakastava suhde? Miten sinä ilahdutat Jumalaa?
Entä oletko tullut ajatelleeksi, että sairautesi yrittää kertoa sinulle jotakin itsestäsi, elämästäsi, asenteistasi? Että asennemuutoksella elämäsi voisi tulla helpommaksi, vaikka tauti ei parantuisikaan?
Viestistäsi paistaa läpi katkeruus, useimmille meistä niin tuttu tunne. Myös minulle. Itse olen löytänyt apua erään viisaan miehen sanoista: "Jumalan palvoja on aina tyytyväinen. Jos hänelle tapahtuu jotakin ikävää, hän ajattelee, että 'Syntieni vuoksi ansaitsisin paljon pahemman kohtalon. Jumala on armahtanut minua ja helpottanut oireitani!'"
Katkeruudesta ei ole kuin haittaa. Päästä siitä irti.
Kuka uskaltaa sanoa, että kokemukseni on väärä? Jos epäoikeudenmukaisuuden kokemus johtaa katkeruuteen, onko se minun syyni? Toki katkeruus on haitallista, mutta ei se voi olla katkeran ihmisen syy.
Jos jumalan apu pitää ostaa olemalla kiltti ja nöyrä, silloinhan se on ehdollista ja sen saavat vain onnistuneet. Jumalallista ei ole kärsimisen helpottaminen vaan kärsimyksestä vapauttaminen. Ei Jumalaa kärsimiseen tarvita, jos kärsimyksestä ei ole inhimillistä pääsyä. Vasta kärsimyksestä vapautuminen osoittaa jumalan rakkauden. Muu on sadistista katselua, olisikohan tuo rotta riittävän viisas löytääkseen ulos labyrintista. Ja jos rotta pääsee liian lähelle uloskäyntiä, tehdäänpä uusi seinä eteen, uusi kuoppa, jota ei aikaisemmin ollut! Ja paremmin onnistuneet ylistävät jumalaa!
Hinduna uskon, ettei tässä maailmankaikkeudessa ole epäoikeudenmukaisuutta, vaan kukin on omilla teoillaan vetänyt puoleensa oman karmansa. Tämä ei tarkoita, etteikö kärsiviä pitäisi auttaa; se, jolla menee hyvin mutta joka suhtautuu piittaamattomasti niihin, voi löytää seuraavaksi itsensä heidän tilanteestaan.
Jollei reiluun maailmankaikkeuteen usko, on tietysti loogisesti vaikeaa olla olematta katkera. Eräs iäkäs sukulaiseni on esim. puoliksi halvaantunut, leski ja täynnä vihaa kaikkia ja kaikkea kohtaan. Samaan aikaan monet hänen asemassaan olevat opettelevat uudelleen liikkumaan ja etsivät elämäänsä uutta sisältöä - ja puhuvat Jumalalle, kysyvät, mitä voisivat oppia.
Monella on sellainen käsitys, että koska Jumala on kaikkivaltias, Hänen kuuluisi auttaa kaikkia kärsiviä riippumatta siitä, mitä nämä kärsivät Hänestä ajattelevat. Me ajattelemme asiaa toisin. Miksi sinun pitäisi lahjoittaa polkupyörä naapurin ilkeälle ja rääväsuiselle kakaralle, joka on rikkonut vanhatkin lelunsa? Yrität ehkä kyllä luoda häneen suhteen, jutella hänen kanssaan, mutta et voi pakottaa häntä kuuntelemaan murtamatta hänen tahtoaan. Niinkö Jumalan pitäisi tehdä?
Oikeutetulla katkeruudella halusin sanoa, että minusta katkerallakin olisi oikeus tulla kuulluksi, eikä syyllistetyksi. Katkeruuteen on aina syynsä, olkoon sitten miten harhaista tahansa, mutta vapautuminen edellyttää, että katkeralla on oikeutensa oman kokemuksensa tulkintaan.
Olen samaa mieltä siitä, ettei jumalan velvollisuus ole auttaa hänestä piittaamatonta ihmistä. Minun havaintoni on kuitenkin se, ettei moni löydä apua ongelmiinsa hakemallakaan. Olen sitä mieltä, että hyvin monet ongelmat johtuvat ihmisen tavasta elää, mutta kun näyttää siltä ettei uskonto kykene korjaamaan elämäntapavirheitä sillä tapaa, että ongelmainen saisi avun joka tyydyttää häntä. Hyvin usein vastauksena on vain se, että on tyydyttävä kohtaloonsa ja osaansa. Kun sitten paremmin eväin matkassa olijat kiittävät jumalaa onnestaan, näyttää se siltä kuin jumala olisi puolueellinen. Siispä jumalan avusta puhuminen on absurdia, ellei kykene neuvomaan sellaista tietä avun lähteelle, joka takaa avun.
Avulla ymmärrän sellaista toimintaa, joka auttaa ongelmaista ymmärtämään omaan tilaansa siten, että hän kykenee korjaamaan virheellisiä toimintojaan omaehtoisesti. Uskovaisten toiminta keskittyy virhetoiminnoista syyllistämiseen, ei niinkään oman tilan ymmärtämiseen. Vapautumisen mahdollisuuden tuo vasta sen ymmärtäminen, etten ole vastuussa siitä mikä olen, mutta välinpitämättömyys oman käyttäytymisen merkityksestä lähimmäisen hyvinvoinnille on se,josta olen vastuussa. Toinen asia on sitten se, missä ja miten tuosta joutuu vastuuseen, mutta jos en näe oman toimintani merkitystä minusta riippuvaisten ihmisten hyvinvoinnille, on turha puhua välittämisestä, saati rakastamisesta.
Jumala vaikenee - useimmiten. Vaikeneminen on osa vallankäyttöä, jolla vaiennetaan epäasialliset mielipiteet ja turhat ruikutukset - kun pyytäjä lopulta väsyy ja päättää päivänsä.
On olemassa toinen tie, tie, joka vapauttaa ahdistuksesta. Matka vain on äärimmäisen vaivalloinen ja aloittaminen pelottavaa. Uskonnollisen kasvatuksen saaneen on lähes mahdotonta lähteä kyseenalaistamaan oppimaansa, koska se on opetettu jumalan sanana, jota ei voi epäillä. Kokemuksesta voin sanoa, että etsiminen kannattaa. Löydät vapauden jos uskallat!
Toivottavasti et pidä tätä vastausta jotenkin sopimattomana, mutta entä lääkkeet? Paniikkihäiriöihin sekä masennukseen on olemassa tehokkaita lääkkeitä. Sen jälkeen kun akuutti hätä on ohi, voisit miettiä uskonkysymyksiä, nyt ne ehkä vain entisestään ahdistavat sinua?
Toki akuutissa tilanteessa on perusteltua turvautua lääkkeisiin - oman ja läheisten olon helpottamiseksi. Mutta.. Väitän, että lääkkeillä hankittu helpotus ei poista alkuperäistä ongelmaa, vaan tekee sen krooniseksi - ellei se sitä jo ole. Lääkkeiden käytön yksi tarkoitus lienee leikata tunteiden ääripäät pois: jos syvä masennus helpottaa, niin samalla poistuu myös ilon kokemisen mahdollisuus, elämästä tulee latteaa tasapaksua.
Ja jos apu löytyy lääkkeiden käytöllä, vastaamatta jää edelleen kysymys, miksi jumala ei vastaa ahdistuneelle. Miksi jonkun pitäisi sopeutua ajatukseen, en ole tasavertainen muiden kanssa, vaan minussa on jokin oleellinen vika - vielä kiittää armosta, joka on kaikille sama? Siis uskovaiseksi kasvatetun ongelmaksi jää, miksi hyväksi mainostettu jumala ei vastaa minulle?
tarkoitinkin lääkettä akuuttiin tilanteeseen.
Miksi uskovat kokevat ettei jumala kuule, on asia johon en edes yritä vastata kun tuo mailmankatsomukseni on erilainen. Mutta voin ymmärtää, että tilanne uskovalle jos hän ei tunne saavansa vastausta rukouksiinsa on varmasti aina vaikea ja ahdistava ja vielä enemmän kun kärsii masennuksesta.
Olen ollut ns.perheen mustalammas, ja tämä "puukko ei lähde sydämestäni, vaikka matkustaisin avaruuteen.Olen missä/milloin tahansa tuska seuraa mukana.Suuret hengelliset tilaisudet lisää vain tuskaani ja yksinäisyyttäni ! Käperryn sen kun voin pieneen omaan pesääni,en enää uskalla elää,kun jatkuvasti pelkään mahdollista lisäpuukotusta.Rukous ja usko ei tähän asiaan ole auttanut!Mitähän iloo Jumalalle tästä on?
Mustan lampaan mahdollisuus on uskallus lähteä tarkastelemaan kysymystä, antoiko se mitä minulle opetettiin, ja minkä noudattamista uskonnon nimissä vaadittiin, opettiko se minut elämään tasapainoista elämää?
Toinen hyvä kysymys on se, kuka vastaa siitä, ettei se, mitä minulle opetettiin, kyennyt takaamaan onnellista elämää? Onko uskonnollisilla opettajilla vastuu puheistaan? Onko lapsi vastuussa lopun elämää, jos hänelle on opetettu kestämättömiä oppeja?
Helvetin pelle. Jumala ei ole SE vaan HÄN... Ei oo mikään ihme, ettei HERRA hetkauta sulle korviaan, kun pidät Herraa jonain HELVETIN ELUKKANA...
Lieneekö sinunkaan asiasi aivan kohdallaan, kun moisen ryöpyn syydät ahdistuneen niskaan. Ei viestistäsi ainakaan hurskaus pursua!