Kun nyt on vouhotettu uuden Kauhavan alustavista tutkimuksista sulkea pikkukouluja - onko se ihan oikeasti kauheaa?
Toivoisin avointa ja asiallista keskustelua aiheesta.
Kun on näissä yhdistyvän Kauhavankin kouluissa luokkia, joissa ei ole kuin 1-3-5 oppilasta, on se aika kurjaa. Varmaan aina se yksinäinen on yksin, kolmas tai viides on pariton ja jää kolmanneksi / viidenneksi pyöräksi.
Kun koulu on pieni, on luokilla vain muutamia oppilaita ja isommat ovat jo isoja ja murrosiässä ja pienet pieniä, niin kyllähän sen tietää, miten siinä käy. Ei se nyt aina niin ole, kuin opettajat ja osa vanhemmista uskoo, että "siellä leikitään ja ollaan kaikkien kanssa kavereita" - minä en tuohon usko. Aina on ollut, aina on ja aina tulee olemaan tietynlaista kiusaamista ja toisten ulkopuolelle jättämistä, on iso tai pieni koulu.
Pienessä koulussa voidaan nähdä opetuksessa heikommin menestyneiden tilanteet, oppimisvaikeudet ja semmoiset paremmin kuin isoissa kouluissa, ja paneutua ehkä jonkin verran paremmin näiden oppilaiden opetukseen, mutta se on sitten kuitenkin muilta oppilailta pois.
Vetoaminen siihen, että on rakennettu lähelle pikkukoulua ja ajatellaan sen turvaavan lasten koulutien ja toisaalta koulun pysymisen, on aika lyhytnäköistä - paitsi jo on tusina joka talossa tenavia ja ne kansoittavat kyläkoulun. Koska siinä talossa asuttaneen myös sen kuuden vuoden jälkeen mitä se alakoulu kestää ( kenties 1 vuosi esikoulua).
Pienissä kouluissa ei välttämättä onnistu joukkuelajien pelaamiset ja ryhmät samoin kuin isoissa.
Tytöillä on usein se paras kaveri ja samalla luokalla. Entäs jos ei ole parillista lukua?
Ja pojat kulkevat luonnostaan laumoissa - mitäs jos ei laumaa muodostukaan ja joku poika onkin yksin, ei pääse isompien mukaan eikä nuorempien seura enää huvita?
Onko pienissä kouluissa kuitenkin olemassa myös syrjäytymisen vaara ja sitä kautta riski tulevan elämän hankaluuksiin ja häiriökäyttäytymiseen?
Onko kokemusta siitä, tulevatko nämä ns. häiriköt kirkonkylän suurista luokista vai sivukylien pikkuluokista?
Onko pienet koulut hyviä
5
475
Vastaukset
- Pariton vai parillinen
Isoissa kouluissako sitten on aina parillinen määrä oppilaita luokalla? =)
- kkouuluuss
Omituinen ajatus, että oppilasmäärän parittomuus luokassa on jonkinlainen ongelma. Mielestäni se on paljon pahempi olla yksin 23-oppilaisessa luokassa kuin viiden oppilaan luokassa.
Aloittaja toivoi asiallista keskustelua, mutta aloitti sangen epäasiallisesti. Ison koulun ongelmat ovat isoja, pienen pieniä ja helpommin "perhepiirissä" selviteltäviä.
- ent. kauhavalainen
Mielestäni on ihan oikein sulkea sellaisia kouluja, joissa on tosi vähän, siis alle 20 oppilasta, eikä lisää näytä tulevan.
Lopetettavaksi suunnitelluista kouluista tietääkseni ainoastaan Mäenpään koulu Kauhavalla on sellainen, jossa on tällä hetkellä alle 20 oppilasta.
Minkähän takia esimerkiksi Kauhavan keskustan koulu ja Alahärmän Hakolan koulu aiotaan sulkea??
Keskustan koulussa on 80 oppilasta ja Hakolassa 60. Mihin nämä oppilaat laitetaan??- asiat
vielä puidaan moneen kertaan uudelleen, mitään päätöksiä asioista ole vielä tehty..
- en usko
asiat kirjoitti:
vielä puidaan moneen kertaan uudelleen, mitään päätöksiä asioista ole vielä tehty..
Niinhän ne nyt lupailee huolestuneiden rauhoittamiseksi.......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945