ihana poika tartutti masiksen muhun

Ihastui silmittömästi erääseen kivaan ja seksikkääseen poikaan. Tunsin mieletöntä vetoa häntä kohtaan ja tein kaikkeni, että poika pääsi tapailemaan minua.
Maksoin hänelle kyydit tänne ja takaisin. Rahoitin hänen syömiset. Ostin hänelle synttäri- ja joululahjankin.
Mutta kun lopulta rohkenin ehdottaa pojalle, ruvetaanko seurustelemaan, niin poika vastasi kieltävästi ja kehtasi vielä laittaa kaveruudenkin poikki. Tämän seurauksena sain masennuksen ja olen siitä edelleen aika katkera sille pojalle. Se poika ei tajua, mitä se sai aikaan!
7635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tarttuva tauti=) Hän ei selkeästikään pitänyt sinusta samalla tavalla kuin sinä hänestä, tunteiden tuntemiseen ei ketään voi, onneksi, pakottaa. Niitä joko on tai ei ole.
Miksi ihmeessä maksoit ja ostelit, miksi hän ei omalla kustannuksellaan syönyt ja luonasi kulkenut?

Äänestä

Jos etm ole itsenäinen ja tasapainoinen. Oman arvon tunteva.
Ei kukaan järki-ihminen kahlehdi itseään ja toista, jos ei asia ole molemmin puolinen. Ei rahalla OIKEAA rakkautta saa. Niin kauvan kuin on rahaa on kavereita, jos sillä pohjalla vain tallustelee?

Äänestä

Sinun ja tämän pojan tarina ei kuullosta kovin " terveeltä " suhteelta, ei ainakaan tasapainoiselta eikä tasa-arvoiselta.

Olipa kumpi teistä tahansa masentunut ja / tai sairastunut masennukseen, olisin huolissani itsekin,,,

Masennus on sairaus. Masennus ( depressio ) EI ole virusperäinen sairaus - masennus " ei tartu ". Ehkä itsekin olet ollut masentunut, muttet ole havainnut itse oireita aikaisemmin?

Masennuksen hoito kannattaa aloittaa pian, silloin myös masennusoireista on mahdollista päästä nopeammin eroon. Tilanteesta ja ihmisestä riippuen.

Kumpikin tarvinnette jonkinasteista terapiaa. Omalääkäri tmv. lääkäri paikkakunnan terv-keskuksessa voi kirjoittaa - perustelluista syistä - lähetteen terapiaan.
Keskustelu ulkopuolisen henkilön kanssa auttaa paljon kaikissa ristiriitatilanteissa.

Äänestä

Taisit tulla väärälle palstalle. Tuskin edes tiedät mitä masennus on sillä tarttuvaa se ei ainakaan ole.

Et voi pakottaa ketään pitämään sinusta se ei ole sen pojan vika jos sitä ei kiinnosta jostain syystä. Tosin olisi se voinut ilmoittaa aikaisemmin, että vakavampi juttu ei kiinnosta.
Ei se seurustelussa ole mitään järkeä, jos tunne ei ole molemminpuolinen...

Äänestä

...mutta ei toista voi ostaa.


Voit antaa pyyteettömästi lahjoja ja raottaa lompakkoasi, mutta ei ole viisasta alkaa vedota myöhemmin siihen, että maksoin sitä sun tätä.


Minäkin annan paljon pieniä lahjoja, joilla ei ole sen kummempaa merkitystä kuin saajansa ilahduttaminen.


Liikaa ei myöskään saisi yrittää. Siinä saa helposti aikaan vaikutelman, että on jotenkin epätoivoinen. Toisaalta, ihastuminen saa helposti tekemään hölmöyksiä.


Mutta masentumisesta ei kannata jäädä ketään pidemmäksi aikaa osoittelemaan vaan voisi miettiä, mihin suuntaisi seuraavaksi. Jospa vaikka pitsalle. Tai kirjastoon. Tai puistoon. Tai... Onhan noita.

Äänestä
  • Tiedän tunteen kosk oon ite ihasunut 2mejjä luokkalaiseen molemmat on ihan kivoi ja söpöi

    Äänestä

  • Tiedän tunteen kosk oon ite ihasunut 2mejjä luokkalaiseen molemmat on ihan kivoi ja söpöi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen katkera pojalle!! kirjoitti:

Ihastui silmittömästi erääseen kivaan ja seksikkääseen poikaan. Tunsin mieletöntä vetoa häntä kohtaan ja tein kaikkeni, että poika pääsi tapailemaan minua.
Maksoin hänelle kyydit tänne ja takaisin. Rahoitin hänen syömiset. Ostin hänelle synttäri- ja joululahjankin.
Mutta kun lopulta rohkenin ehdottaa pojalle, ruvetaanko seurustelemaan, niin poika vastasi kieltävästi ja kehtasi vielä laittaa kaveruudenkin poikki. Tämän seurauksena sain masennuksen ja olen siitä edelleen aika katkera sille pojalle. Se poika ei tajua, mitä se sai aikaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu