Nolla ja maa yhden jakorasiavälin samassa johtimessa?

Sähkömies on mökkiin tehnyt muutama vuosi sitten hieman muutoksia, jossa lisättiin pistorasioita ja hieman muuteltiin ryhmiä. Osittain on käytetty hyväksi vanhoja 50-60 luvun kaksijohtimisia kaapeleita. Keittiöön on lisätty yksi maad. pistorasia joka on nollattu lähimmässä jakorasiassa. Tähän jakorasiaan tulee vain 2 johtoa edelliseltä jakorasialta, eli sillä välillä on käytetty jostain syystä sitä vanhaa 2-johtimista kaapelia, eli erillistä suojamaata ei sillä välillä ole. Siihen jakorasiaan tuleekin keskukselta uusi 3-johtiminen kaapeli suojamaineen. Eli tuossa on nyt yksi väli, jossa nolla ja suojamaa kulkee samassa johtimessa, onko se aivan ok? Vai olisiko kevi pitänyt siellä keskuksen päässä jättää kytkemättä, niin tuossa olisi vain ollut tuo normaali pistorasian nollaus jakorasiassa? Tietysti oikein vaihtoehto olisi ollut uusia koko johto, mutta kun näin nyt ei ole tehty.
21036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perussääntönä on että jos nolla ja suojamaa erotetaan toisistaan jossain kohtaa niin ryhmää ei saa jatkaa enää myöhemmin 2-johtimisena eteenpäin. Eli väärin on tehty.

Olisi pitänyt vetää keskukselta 2-napainen kaapeli (L ja PEN johdin) siihen ensimmäiselle jakorasialle, tai uusia myös se vanha 2-johtiminen kaapeli siitä väliltä, mikäli mahdollista.

Äänestä

Niin, eli optimitapaus on että koko kaapeli keskukselta saakka olisi uusittu 3 napaiseksi. Jos näin ei kuitenkaan voi tehdä, uusittaessa vai pätkiä alusta tai lopusta, on aina uusi kaapeli vedettävä kolminapaisena. Kaksi napaista kaapelia ei saa enää käyttää missään asennuksissa, kun uutta asennetaan.
Uusi kaapeli kytketään ja merkitään aina molemmista päistään asianmukaisesti.
Kertomassasi tapauksessa keskuksella oleva kolminapainen kaapeli kytketään niin että sekä keltavihreä, että sininen johdin kytketään joko PEN-kiskoon tai PE-kiskoon ja ne merkitään PEN-teipillä tai molemmat niin että niissä on sekä sinistä, että keltavihreää. Jakorasialla johon nämä johtimet päättyvät josta vanha kaksijohtiminen kaapeli lähtee, kaksijohtimisen PEN-johdin kytketään syöttävään Kevi-johtimeen, joka merkitään PEN-johtimeksi edelläkuvatulla tavalla. Myös lähtevä kaksinapainen merkitään PEN-johtimiseksi sinisen osalta jos on sininen. Vanhaa harmaata väriä ei tarvitse merkitä Pen-teipillä siniseksi, koska harmaa itsessään tarkoittaa PEN-johdinta.
Rasiassa jossa kaksinapainen taas vaihtuu kolminapaiseksi, tulee kaksinapainen taas merkata Pen-johtimeksi sinisen osalta, ja lähtevän kaapeli kevi ja penjohtimet yhdistetään siihen...

Ryhmäkeskuksella tulee olla PE- ja N kiskojen yhdyslenkki ja kannessa siitä kertova tarra ja teksti "sisältää Pen-johtimia, Kevi ja N-kiskojen yhdyskiskoa ei saa poistaa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetteliä kirjoitti:

Sähkömies on mökkiin tehnyt muutama vuosi sitten hieman muutoksia, jossa lisättiin pistorasioita ja hieman muuteltiin ryhmiä. Osittain on käytetty hyväksi vanhoja 50-60 luvun kaksijohtimisia kaapeleita. Keittiöön on lisätty yksi maad. pistorasia joka on nollattu lähimmässä jakorasiassa. Tähän jakorasiaan tulee vain 2 johtoa edelliseltä jakorasialta, eli sillä välillä on käytetty jostain syystä sitä vanhaa 2-johtimista kaapelia, eli erillistä suojamaata ei sillä välillä ole. Siihen jakorasiaan tuleekin keskukselta uusi 3-johtiminen kaapeli suojamaineen. Eli tuossa on nyt yksi väli, jossa nolla ja suojamaa kulkee samassa johtimessa, onko se aivan ok? Vai olisiko kevi pitänyt siellä keskuksen päässä jättää kytkemättä, niin tuossa olisi vain ollut tuo normaali pistorasian nollaus jakorasiassa? Tietysti oikein vaihtoehto olisi ollut uusia koko johto, mutta kun näin nyt ei ole tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu