Kun SDP:n varsinainen johtohahmo Paavo Lipponen toteaa, ettei puolueen puheenjohtajaksi sovi kukaan 30-50 ikävuodet ylittänyt ehdokas, se merkitsee käytännössä sitä, että Erkki Tuomiojan poliittinen ura alkaa olla lopuillaan.
Voiko asiaa enää selvemmin ilmoittaa, kuin miten Lipponen sen ilmaisi HS:n haastattelussa, loukkaamatta kuitenkaan syrjäytetyn henkilön kunniaa?
Demarien onkin siis nyt syytä alkaa haeskella uutta puheenjohtajaa alle 50-kymppisten joukosta, joten samalla alkaa näyttää aina vain varmemmalta, että kokoomus nousee entistäkin selvmpään johtoasemaan Suomen puoluekentässä.
Kansa alkaa tuoreitten gallupien valossa olla kyllästynyt myös Matti Vanhaseen, joten muutaman vuoden sisällä saadaankin kokoomuksen miehittämänä todellinen sinivärisuora, kun se ottaa sekä pääministerin että ulkoministerin salkut, ja Sauli Niinistö valitaan ylivoimaisesti seuraavaksi presidentiksi!
Tällöin ylipäälliköksi saadaankin vihdoin isänmaallinen upseeri ja herrasmies eikä nykyisen kaltaista pasifistia.
Maamme on siis selvästi menossa kohti entistäkin valoisempia aikoja, kunhan vain itänaapurimme malttaa pysyä nahoissaan..
Eivätköhän palstan iiroilijatkin nyt ole kanssani samaa mieltä?
Tuomioja + Halonen pian eläkkeelle?
26
795
Vastaukset
- Lipponen.
Jaa, taas tämä joka iltainen trollaaja Hitman-1 vauhdissa.
Jos maailmasta pudotettaisiin kaikki alle 53-vuotiaat johtajat pois, niin ei juuri ketään jäisi.
Yli 53 vuotiaita on mm. Bush, Putin, Sarkozy, Gordon
Brown, Berlusconi ym. ym.
Muuten kotimaasi Israelin johtajat ovat reilusti yli 60 vuotiaita.
Kuten pääministerisi Ehud Olmert.
Ariel Sharon oli yli 70 vuotias, tämä sinun ex-pääministerisi, joka nyt makaa koomassa.
Surullinen kohtalo muuten tällä Sharonilla, makaa koomassa, ei siis elävä eikä kuollut, jo yli kaksi vuotta, eikä toipumisesta ole mitään toiveita, mutta kun ne hänen omaisensa vaativat että pitää herraa pitää kasvina.
Se muuten siitä Jumalan valitusta kansasta!
Ei suojellut Jumala Ariel Sharonia, päinvastoin, tuntuu kovalta rangaistukselta.- Asiaan perehtynyt
Ei Hitman tuossa maailman johtajista puhunut, vaan jos luit aloitusviestin tarpeeksi tarkkaan, huomasit varmasti, että siinä puhuttiin Suomen SDP:n uuden puoluejohtajan valinnasta.
Jos johtajillekin vaadittaisiin alle 50 vuoden ikä, lentäisi arvojohtajattaremmekin Linnasta kuin leppäkeihäs Pihtiputaan keihäskarnevaaleista!
- kun on jo
liian vanha pressa ehdokkaaksi, eikä varmaan lähdekkään kun ei ole mahdollsuutta pärjätä.
- Saulia äänestänyt
Naisjohtajat alkavat biologisista syistä rupsahtaa 50 täytettyään, kuten omassa maassammekin voimme huomata, mutta silloin vasta mies alkaa olla terävimmillään!
Saulin presidenttitietä ei mikään maallinen tekijä voi tukkia, koska kansa haluaa parhaan mahdollisen johtajan itselleen!
- ironmikes
"Maamme on siis selvästi menossa kohti entistäkin valoisempia aikoja, kunhan vain itänaapurimme malttaa pysyä nahoissaan."
Maamme asiat ovat todellakin menneet kohti valoisasampia päiviä, sen jälkeen kun Suomi oli liitossa natsien kanssa ja hyökkäsivät naapurimme.
Naapurimme antoi tämän hyökkäyksen anteeksi ja saimme näin armosta pitää itsenäisyytemme.
Loistava Presidenttimme Halonen on lisäksi saanut Natohihhulit aisoihin ja on myös kehittänyt ja edistänyt hyviä suhteitamme Venäjään, joka on Suomelle elin ehto monessa suhteessa.- Sotilasasiantuntija
Onpa tuolla ironmikesillä omituinen näkemys Euroopan turvallisuusjärjestelyistä!
Koska Euroopalla ei ole vielä pitkiin aikoihin omia sotilaallisia yhteisjoukkoja, EU:n on käytettävä tarjolla olevaa, valmiiksi rakennettua turvajärjestöä, ja se on tietenkin Nato.
Ilmankos vain muutama omituinen EU-valtio on vielä toistaiseksi Naton ulkopuolella, mutta kuinhan varsinainen tulppa, eli Tarja H. saadaan syrjään, tie Natoon on apposen auki! - sepustusta.
Hitman-1, oletko tyhmä vai mitä?
Kirjoitat:
"ettei puolueen puheenjohtajaksi sovi kukaan 30-50 ikävuodet ylittänyt ehdokas, "
Siis 32 vuotiaskin olisi jo liian vanha sinun mielestäsi.
Opettele nyt raukka lukemaan ja sitten ymmärtämään lukemaasi.
Ymmärrän, että olet neddiaddikti, ja saat kiksejä näistä jokailtaisita kirjoitteluistasi.
Valitettavasti viestisi eivät ole laadukkaita, vaan täynnä virheitä, etkä osaa mennä asian ytimeen.
Vastailet myös itsellesi, minkä jokainen huomaa kyllä. - Hitman-1
sepustusta. kirjoitti:
Hitman-1, oletko tyhmä vai mitä?
Kirjoitat:
"ettei puolueen puheenjohtajaksi sovi kukaan 30-50 ikävuodet ylittänyt ehdokas, "
Siis 32 vuotiaskin olisi jo liian vanha sinun mielestäsi.
Opettele nyt raukka lukemaan ja sitten ymmärtämään lukemaasi.
Ymmärrän, että olet neddiaddikti, ja saat kiksejä näistä jokailtaisita kirjoitteluistasi.
Valitettavasti viestisi eivät ole laadukkaita, vaan täynnä virheitä, etkä osaa mennä asian ytimeen.
Vastailet myös itsellesi, minkä jokainen huomaa kyllä.Enhän minä noita rajoituksia laatinut, vaan Lipponen antoi ne päivän HS:n haastattelussa.
Itse en voi kirjoitusteni laatua jääviyden takia arvioida, mutta mikäli haluat kritisoida Lipposen ajattelutapaa, pitäsi sinun ottaa yhteyttä SDP:n puoluetoimistoon.. - tebe
Terve läski!
Sinun lukihäiriöisen idiootin ei kannattaisi yrittää opettaa muille oikein kirjoitusta.
Repesin naurusta lukiessani "valoisasampia päiviä"...
Kuule iiroboy, sovitaanko yksi juttu. Sinä tyhmä punikki pidät pääsi kiinni muiden oikeinkirjoituksesta ja keskityt kateellisen ja katkeran vasemmistopropagandasi suoltamiseen. Siinä sinä olet hyvä, et missään muussa :)
Pelleiiro, heheheh! - Naurajasi
tebe kirjoitti:
Terve läski!
Sinun lukihäiriöisen idiootin ei kannattaisi yrittää opettaa muille oikein kirjoitusta.
Repesin naurusta lukiessani "valoisasampia päiviä"...
Kuule iiroboy, sovitaanko yksi juttu. Sinä tyhmä punikki pidät pääsi kiinni muiden oikeinkirjoituksesta ja keskityt kateellisen ja katkeran vasemmistopropagandasi suoltamiseen. Siinä sinä olet hyvä, et missään muussa :)
Pelleiiro, heheheh!Iiro on taas oikeassa ja olet väärässä. Valoisampia on oikein TORVI!Sinua selvästi vituttaa, kun jäät aina toiseksi iirolle. Punikki-inäsi vaatii näyttöjä ja niitä ei sulla ole lainkaan työtön läskipää. Missä on iiron vasemmistopropagandaa läskipää?
- Opettele lukemaan iiro
Naurajasi kirjoitti:
Iiro on taas oikeassa ja olet väärässä. Valoisampia on oikein TORVI!Sinua selvästi vituttaa, kun jäät aina toiseksi iirolle. Punikki-inäsi vaatii näyttöjä ja niitä ei sulla ole lainkaan työtön läskipää. Missä on iiron vasemmistopropagandaa läskipää?
Siellähän se peppuveijari ironmikes taas lutkuttaa. Lukea et näköjään osaa ja mitään et ymmärrä. Omalla nikillä et uskalla kirjoittaa ja Lardin ottelua juokset itkien karkuun. Homot ja vasurit sua kiihottaa mutta kusen polttamissa kalsareissasi ei liiku ku satiaset
- Naurajasi
Opettele lukemaan iiro kirjoitti:
Siellähän se peppuveijari ironmikes taas lutkuttaa. Lukea et näköjään osaa ja mitään et ymmärrä. Omalla nikillä et uskalla kirjoittaa ja Lardin ottelua juokset itkien karkuun. Homot ja vasurit sua kiihottaa mutta kusen polttamissa kalsareissasi ei liiku ku satiaset
Laardihan luisteli täältä ja vain paskavana jäi jäljelle, kun iiro kehotti pystyttämään kehän festareille ja lupasi tulla paikalle. Menikö jo jakeluun vätys?
- Nuorta Voimaa
Arhinmäki päämisnisteriksi.
Minna Sirnö ulkoministeriksi.
Merja Kyllönen valtiovarainministeriksi.
Jo vain lähtee homma toimimaan.- Politiikan tutkija
Tuollaisella miehityksellä Suomen hallitus johtaisi kansan perikatoon.
Onneksi suomalaisilla on vielä edes rahtunen harkintakykyä jäljellä, ettei sentään mennä ihan mahdottomuuksiin!
- avarakatseinen
Meillä oli muuan Kekkonen, joka luuli olevansa ikiterävä ja kuolematon!
Putosi kuin eno veneestä ja perse kastui ... seuraamuksineen!
Punamummo luulee itsestään kai samoin?
Joku tällä palstalla muistuttaa Uusitaloa!
Arvatkaa kuka?- Hitman-1
Eino Uusitalo taisi olla se mies, joka ehdotti toiseksi itsenäisyyspäiväksemme YYA-sopimuksen syntymäpäivää..
Sepäs miellyttäisi myös iiroamme, hän kun haluaa juhlia vain silloin, kun venäläisilläkin on juhlittavaa!
- IronMikesin faniklubi
Olet Hittimanni varmasti tietoinen siitä, että idolimme on vannoutunut Halosen ja Tuomiojan ihailija, mutta jyrkästi monitaitoiseksi kehuttua Niinistöä vastaan.
Miksi et voisi tehdä kuten ihannemiehemme ja kehuisit Halosta sekä Tuomiojaa, mutta pilkkaisit Niinistöä? Onko pasifisti mielestäsi jotenkin halveksuttava?
- Hitman-1
Jos tuolla itäpuolellamme olisi rauhantahtoisempi valtio, olisin ehkä itsekin pasifisti, mutta realiteetit täytyy ottaa huomioon, ja siksi maanpuolustuslaitos on Suomessa välttämätöntä.
Olen myös sitä mieltä, ettei ulkoministeriksi tai maan johtaja(ttare)ksi sovi minkäänlainen pasifisti, koska sellaisia ei maailmalla oteta koskaan tosissaan.. - armeijat marssii...
Hitman-1 kirjoitti:
Jos tuolla itäpuolellamme olisi rauhantahtoisempi valtio, olisin ehkä itsekin pasifisti, mutta realiteetit täytyy ottaa huomioon, ja siksi maanpuolustuslaitos on Suomessa välttämätöntä.
Olen myös sitä mieltä, ettei ulkoministeriksi tai maan johtaja(ttare)ksi sovi minkäänlainen pasifisti, koska sellaisia ei maailmalla oteta koskaan tosissaan..Muistan mitä aikoinaan Antiikin Kreikassa eräs virkaveli totesi, kun kiisteltiin sodan kunniallisuudesta, tai kunniattomuudesta. Hän muistaakseni sanoi jotenkin tähän tapaan: Sota, vaikka se tappaisikin lukuisan joukon hirviövihollisia, synnyttää se aina saman verran uusia hirviöitä...
Tämänkin voisi pitää mielessä ajateltaessa pasifismia, armeijoita, tai sodankäyntiä. - Pasifistinuori
armeijat marssii... kirjoitti:
Muistan mitä aikoinaan Antiikin Kreikassa eräs virkaveli totesi, kun kiisteltiin sodan kunniallisuudesta, tai kunniattomuudesta. Hän muistaakseni sanoi jotenkin tähän tapaan: Sota, vaikka se tappaisikin lukuisan joukon hirviövihollisia, synnyttää se aina saman verran uusia hirviöitä...
Tämänkin voisi pitää mielessä ajateltaessa pasifismia, armeijoita, tai sodankäyntiä.Mikäli Venäjää ei olisi tai se olisi aivan toisenlainen kuin se on, ehkä ainakin Euroopassa vallitsisi jo rauha.
En voi ymmärtää, miten jotkut rauhantahtoiset ihmiset ovat vinksahtaneet venäläismilitarismin palvontaan! - olisiko Suomeakaan...
Pasifistinuori kirjoitti:
Mikäli Venäjää ei olisi tai se olisi aivan toisenlainen kuin se on, ehkä ainakin Euroopassa vallitsisi jo rauha.
En voi ymmärtää, miten jotkut rauhantahtoiset ihmiset ovat vinksahtaneet venäläismilitarismin palvontaan!Jos Venäjää ei olisi, niin Euroopassa vallitsisi rauha?
Se on utopistinen ajatus. Aivan yhtä utopistinen, mitä ajatukset jo satojen vuosien takaa.
Kant jo pohti aikoinaan(ja moni ennen häntä) miten saavuttaa 'ikuinen' rauha maailmaan. Jotkut ivailivat, että 'ikuinen rauha' -kirjoitus saattaa löytyä hautausmaan portin pielestä, ei ihmisten todellisuudesta.
Joka tapauksessa Kantin aikana jo puhuttiin valtioiden lähentymisestä, erilaisista hallitsemismuodoista jne. jotka turvaisivat rauhan tilan.
Voisi sanoa, että EU:n kaltainen valtioiden liittoa lähentelevä tila, ja sitä kautta rauhan ja vakauden tila, eivät välttämättä ole enää utopiaa. Jos Euroopan Unionista hakee hyviä puolia, niin yksi niistä saattaisi olla rauhallisten olojen vakiintuminen EU:n alueella. Kokonaan toinen asia sitten on, jos EU suuntaa Naton puitteissa energiansa kolmansiin maihin aiheuttaen vaatimuksineen siellä ongelmia. Sellainen suuntaus on havaittavissa.
Mitä tulee oletukseen siitä, että Venäjä on se tekijä, joka aiheuttaa Euroopassa ongelmia, niin asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Nimittäin juuri NATO on se tekijä, mikä estää Venäjän ja lännen(Euroopan) lähenemisen. Venäjä katsoo Naton suoraan uhkaavan itseään yrittämällä saattaa sen naapurit jäsenikseen. Tämä on se ongelma, mikä Euroopan (EU:n) on ratkaistava voidakseen jatkaa Kantin viitoittamalla tiellä.
Yhtä lailla kun voidaan sanoa Venäjän olevan ongelma, niin yhtä lailla voidaan sanoa Naton olevan ongelma. Voidaanhan esittää ajatelma siitä, että jos Natoa ei olisi, tuntisi Venäjä olonsa turvallisemmaksi, ja siten koko Eurooppa olisi turvallisempi paikka.
Jos Suomi päättää liittyä Natoon, tarkoittaa se sitä, että Suomen on otettava suoraan kantaa myös Venäjän, sekä sen naapureiden kiristyviin suhteisiin, siis niiden, jotka pyrkivät Natoon, mutta mitä kehitystä Venäjä vastustaa.
Suurin osa suomalaisista ajattelee(aivan järkevästi) että Suomen ei ole hyvä liittyä Natoon pahentamaan mahdollisesti omaa tilannettaan, sekä epäsuorasti Venäjän ja sen muiden lähinaapureiden tilannetta. Joka tapauksessa Naton on ensin pystyttävä vakuuttamaan Venäjä siitä, että Nato ei ole uhka Venäjälle.
Jaa, että miksikö venäläisen militarismin palvontaa? Kyse on varmaan jostakin vastavoiman hakemisesta. Jos ajatellaan USA:n ylivoimaista aseellista mahtia, tai mitä tahansa mahtia, niin ylivaltaa vastaan pyrkii muodostumaan aina vastavoima. Kylmän sodan aikana tilanne oli selvä, mutta Neuvostoliiton romahdettua tilanne pääsi menemään huonoksi. Nyt tilanne näyttää jo paremmalta, vaikka USA edelleenkin uhoaa milloin kellekin.
- kevätflunssaa...
Jos niin hassusti pääsisi käymään, että Kokoomus saisi sinivärisuoran, niin ketä siitä on Kokoomuksen kiittäminen? Ensimmäisenä tulee mieleen nimi Paavo Lipponen. Eikö Paavo ole kärsivällisesti tehnyt juuri sitä työtä, jonka vähänkin politiikkaa tunteva olisi kuvitellut kokoomuspuolueen työksi.
Jos olisin kokoomuslainen, olisin tosi kiitollinen, että kaikki 'likainen' työ on jo tehty, sillä harvoin likaisen työn tekijä on se, joka palkitaan. Kyseessä olevassa tapauksessa hyödyn pokkaavat (ovat jo pokanneet)juuri ne, jotka tietävät, että likaisesta työstä saattavat sormet likaantua.
Kun tilanne on se, miltä näyttää, on Kokoomuksen tosiaan hyvä tavoitella vaikkapa herttavärisuoraa, tavallisen sinivärisuoran asemasta... Unohtaa ei pidä kuitenkaan vanhan kansan viisautta: 'ahneella on paskainen loppu.'- Hitman-1
Et voi kuitenkaan kieltää, etteikö kokoomusministereissä ole "munaa", olivat he sitten miehiä tai naisia.
Nykyisin kansan tyytymättömyys naisseikkailuihin keskittynyttä Vanhasta kohtaan johtuu juuri siitä, että kokoomuksen kärkinimet Niinistö-Katainen-Häkämies-Stubb vievät kepua nykyisin kuin romani muinoin hevosia liekanarun päässä.. - on...
Hitman-1 kirjoitti:
Et voi kuitenkaan kieltää, etteikö kokoomusministereissä ole "munaa", olivat he sitten miehiä tai naisia.
Nykyisin kansan tyytymättömyys naisseikkailuihin keskittynyttä Vanhasta kohtaan johtuu juuri siitä, että kokoomuksen kärkinimet Niinistö-Katainen-Häkämies-Stubb vievät kepua nykyisin kuin romani muinoin hevosia liekanarun päässä..Totta on...myönnettäköön että Kokoomus tosiaan vie keskustapuoluetta. Olisi kuitenkin uskaliasta kuvitella, että se miltä näyttää jotenkin automaattisesti takaisi Kokoomuksen menestyksen tulevaisuudessa. Yhtä lailla voi nimittäin käydä, että Keskustan kenttäväki hermostuu ja alkaa vaatia uutta vähemmän etevää yhteistyökumppania.
En tiedä uskaltaisinko olla ennustajana...mutta kouluelämästä voisi ottaa esimerkin siitä, miten hyvä ja kaikkitietävä oppilas oli usein lopulta inhon kohde... Miten käynee...
- Raakkuna
Olemme tilanteessa, jossa entiset Taistolaiset, huomaavat pahimman pelkonsa, toteutuneen. SEHÄN OLI NIMITTÄIN, ETTÄ MENETÄMME VALLAN MYÖTÄ, TERÄMME. TAI MITENKÄS SAMAN ILMAISEMME RAAMATUSTA TUTULLA TAVALLA. "ETTÄ SUOLA MENETTÄÄ MAKUNSA, JA TEHONSA. EIKÄ KELPAA MUUHUN KUIN POIES HEITETTÄVÄKSI" KUN OVAT VÄÄRÄLLÄ PERIAATTEELLA, OLLEET MATKASSA, JO PITEMMÄN AIKAA. SANOINKO PITEMMÄN AIKAA. KUN TOINEN ON KUIN HARMAA KURKI, NISKA NOTKOLLA SUOLLA. JA TOISELLA EI ENÄÄ EDES LAUSEET KANNA, KUNNOLLA.
Kyllä Raakkuna ihaili, "Taistolais henkeä" Joka oli vaarallista, jopa Neukkujen politiikalle. Kun se väitti maamme parhaimmissa edustajissa, "ETTÄ JOS ME EI SAADA KRITISOIDA, NEUVOSTOLIITON POLITIIKKAA, NIIN EDISTYMINEN, SOSIALISMIN TIELLÄ LOPPUU SIIHEN" JA JUMALAUTA! SE OLI KUNNON SOTAA, POLITIIKAN TANTEREELLA. PERKELE! LÖYTYYKÖ ENÄÄ VASTAAVAA. JOKA RIIMIENSÄ KAUTTA ESITTI KUNNON JULISTUSTA, PÄIVÄN POLITIIKKAAN.
MEILLÄ KUN EI SAA KUNNOLLA, EDES KIRJOITTAA MIELIPITEITÄÄN. OON TODENNUT, TÄNÄ AIKANA SUOMESSA. TAI JOS EREHDYN, JATKO TOIMISTA SUHTEENI, NIIN SIITÄ LIENEE KIITOS, JA TUNNUSTUS ON TULOSSA, MYÖS KANSLIAAN. MÄ OLEN VÍELÄ KOVEMPI, KUIN TAISTOLAISET YHTEENSÄ, MUN OHJELMOINNILLA. JOHON KUULUU MYÖS "Velvet veljet" PRÄTKÄ JENGI. SALUT
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949