Hei kaikki syyllisyyttä kokevat!
Minä olen tehnyt tehnyt syntiä Olen itsekäs, juoruileva, ajattelen pahoja asioita, kiroilen kun ottaa tosi paljon päähän, haistattelen, olen ylimielinen, riippuvaisuusasteeni eri asioihin vaihtelee. Olen tehnyt historiassani sellaista, mitä moni paheksuu. Silti uskon Jeesukseen. En täydennä mitenkään uskovaisen mittapuuta. Olen aika huono loppujen lopuksi enkä pysty ikinä kelpaamaan Jumalalle, vaikka kuinka yrittäisin. Lankeisin aina uudelleen. Minua voi syytttää, ansaitsen sen ja oikeassa olette, jos niin teette.
Jeesus on kuollut ristillä ihmisten syntien puolesta, niin että jokainen joka uskoo,että Jeesus on kuollut ristillä ja noussut kuolleista ja on Jumalan poika, saa syntinsä anteeksi. Voiko tämän uskoa? Ensinnäkin voiko Jeesus olla Jumalan poika, miksi Jumala uhrasi oman poikansa? Rakastaako Jumala muka minua, vaikka maailmassa on niin paljon ihmisiä.
Saat selville vain yhdellä tavalla. Polvistu sänkysi viereen ja ymmärrä ettet ole kelvollinen ja olet tehnyt pahaa. Rukoile:Jeesus, jos se mitä susta sanotaan Vanhassa ja Uudessa testamentissa niin auta, etä voisin uskoa suhun. Anna Jeesus anteeksi mun kaikki synnit ja tuu mun elämään. Vain sä voit auttaa mua.
Mitä tapahtui? jos teit ton oikeesti sydämestäsi?
Vain Jeesuksessa toivo
3
194
Vastaukset
- uskon Jeesukseen
Ja sain anteeksi, koska Jeesus kuoli mun rikosteni puolesta ja kaduin niitä. Nyt painolasti on vedetty pois.
Jeesus ei mua koskaan ole syyttänyt. Eikä syytä. Hän ei tullut meitä tuomitsemaan vaan tuomaan armon ja vapauden. uskotko... - Jumalan pieni köyhä
"En täytä mitenkään uskovaisen mittapuuta."
- Vika on niissä mittapuissa bro, ei sinussa =) Jumala loi meidät ihmisiksi, ei super-uskovaisiksi. Jeesuksen tähden me kelvataan Isän lapsiksi sellaisina kuin ollaan.- uskon Jeesukseen
Niinpä, on terveellistä, ettei koe kaikesta syyllisyyttä ja kun niitä katuu sekä Jeesukselle tunnustaa. Niin uskoa, että saa synnit anteeksi luottaen siihen, mitä Jeesus teki ristillä.
On tärkeää kuitenkin kokea synnintuntoa. Ilman sitä ei koskaan voi tuntea sitä riemua, mitä tapahtuu, kun saa ne anteeksi. Armon tunteminen saa rakastumaan Jeesukseen entistä enemmän. Koska hän ei meitä kuitenkaan syytä vaan vapauttaa, rakastaa ja armahtaa.
Jos me sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, valehtelemme, eikä totuus ole silloin meissä. Olemme syntisiä loppu elämämme ( Jumalan silmissä) ilman Jeesuksen sovitusta. Jos tunnustamme syntimme ja kadumme niitä, meissä tapahtuu jotain paranevaa, puhdistavaa ja vapauttavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242233Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1372131Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161847Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601524Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341417Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5651216Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501018Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse353959Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949