Jeesuksen puhdas kilvoittelu tie s.37
No mitä varten on Jeesuksen tie. Ensinnäkin kun kuljet johdatuksessa, kilvoittelet oikein ja pidät huolta itsestäsi. Et sairastu vaan olet terve. Aivan sitä varten on Jeesuksen tie, että sinä voit elää terveesti ja nauttia elämäsi jokaisesta päivästä. Ja jopa voit kuolla täysin terveenä. Tätä on Jeesuksen tie. Siihen liittyvästä ruokavaliosta pari sanaa. Jumala on itse kieltänyt minulta kahvin, liharuuat ja alkoholi juomat ja sokerin. Kalaa saa syödä ja kasviksia ja vihanneksia niin paljon kuin sielu sietää. Samoin kun olen pari kertaa paastonnut. Jeesuksen tarkoittama manna on voima jonka avulla voimme paastota ilman et väsymme ja ilman et syömme mitään kiinteää ruokaa. Luin erästä kirjasta jossa mies oli ollut jo yli 15 vuotta ilman kiinteää ruokaa. Eli kyl sillä pääsee pitkälle. Mut tähänkään ei ole kaikkia kutsuttu eikä tää toimi näin kaikkien kohdalla. Vaan niiden kohdalla jotka Jumala on kutsunut. Mutta kaikkien kohdalla toimii toi kiellettyjen ruokien lista. Se pätee jokaisen kohdalla.
Muutama esimerkki minusta ja Jeesuksen tiestä. Kotisivullani on 36 erilaista henkiseen kasvuun ja uskontoon liittyvää otsikkoa. Jokaisesta näistä on Jumala laskenut sydämelleni puhtaan ja täydellisen totuuden miten kuka tahansa, missä elämän tilanteessa tahansa pääsee Jeesuksen tietä eteenpäin. Tätä on mahdotonta tajuta järjellä. Katso kotisivuani ja mieti et joku tietää kaikki oleelliset totuudet niihin kaikkiin. Mikä tieto määrä! Niin kiitos siitä kuuluu Jumalalle. Hän jakaa lahjat kullekin sen mukaan miten Hän parhaaksi näkee. Ja hauskinta on, etten todellakaan ole mistään lukenut kaikkia niitä tietoja, joita tiedän. Ja hauskaa on, et nämä tiedot aukeaa vasta kokonaan kun lahjoja käytetään oikein ja oikeassa paikassa. Mitä siis tästä kaikesta voi päätellä? Sitä, et tässä ajassa on Jeesuksen tien ne valitut paikalla, jotka voivat tuoda tänne Herran tahdon, tien ja totuuden. Eli sanoa ”taivasten valtakunta on tullut lähelle”. Tässä ajassa se on täällä elettävissä ja tuotavissa. Tämä sama tilaisuus on ihmiskunnalla 1000 vuoden välein. Hauska juttu, mutta totta. Jumala on siitä ihmeellinen, et Hän valitsee ajat ja paikat.
Otetaan tähän kohtaan se yksi a4 jä kotisivultani joka tuon Jeesuksen rakkauden tahdon tänne.
Ainoa tie totuus ja elämä, matkallasi paratiisiin. Milloin ja miksi minun elämälläni olisi merkitystä? Miten löydän juuri minulle tarkoitetun tehtävän? Mitä minun tulisi osata ja tietää? Ketä pitäisi uskoa ja kuunnella ja kenen kanssa olla ystäviä? Yksin en enää jaksa harhailla maailmassa! Miten saavutan vapauden elää omaa elämääni? Mistä löydän henkisen kodin? Entä minulle tarkoitetut Rakkaat?
1. Kaikki se paha mitä olet nähnyt tai kokenut olisi sinun pysäytettävä niillä resursseilla jotka sinulla on. Jos resurssisi eivät riitä, Jumala Antaa lisää...
2. Sinulla ei ole lupaa siirtää omaa pahaa oloasi kenellekään toiselle. Toki voit asiasta keskustella ja niin pitääkin. Ja sinun tulee myös käsitellä asiasi kiukun aiheuttajan kanssa.
3. Sinun on opittava hallitsemaan: Tunteesi, tekosi, ajatuksesi, asenteesi, motiivisi jne.
4. Ja hallitsemisen jälkeen opittava ohjaamaan niitä Rakkaudella ja Viisaudella, että ne voisivat palvella Sinulle osoitettua Jumalan suunnitelmaa ja näin Sinä saisit mahdollisuuden kokea palkkion kun olet osannut palvella lähimmäisiäsi, itseäsi ja Jumalaa Smile
5. Palkkiona ovat esim. ne monet IHMEET kuten: Tiedän asioita, joita minun Koulutuksellani ei pitäisi... Pystyn kehittymään nopeasti Lahjakkaaksi ja Luovaksi alallani... Osaan kyseenalaistaa ja ohjata Totuuteen ketä tahansa auktoriteettia... Rakkaudelliset keskusteluni Jumalan kanssa saavat aikaan parantumisia... Luovuuteni on niin Polttavaa ja Kaunista, että se saa minut liikkeelle... Pystyn Erottelemaan Jyvät Akanoista... Näkemään elämää Lapsen ilolla, vilpittömyydellä ja innolla... Kaikilla elämän alueilla kohtaan ihmisiä, jotka Koskettavat Sydäntäni...
6. Koko elämäsi ainoa TODELLINEN asia on... Smile
Yhteytesi JUMALAAN ja Taitosi kuunnella Häntä ja Toteuttaa Teidän YHTEINEN Sydäntenne Tahto... Kaikki muu on harhaa ja eksytystä... Mutta Muista: Jumala On kaikissa ja Kaikkialla...
7. Jumalan Kanssa Kommunikointi ja ”pelisäännöt”
Kieli on Rakkaus Sääntö on Oikeudenmukaisuus
Aika Tottelee Rytmiä Vapaus on Luonnollisesti Kaikki
Rohkeus ohjaa Rakkautta Tekosi ovat Lahja Luojallesi
Unet apu Jumalalta Hyvä Elämä Lahja Luojaltasi
8. Olet sitten ateisti, kristitty, saatanan palvoja tms. Nämä ovat Totta Sinunkin elämässäsi
On vain kyse siitä, kauanko jaksat omin voimin taistella elämää ja Jumalaa Vastaan... Ja koska tahdot alkaa elämään sitä hyvää elämää johon vain Jumala voi sinut ohjata... Valintasi? Jumalaa vastaan vai Jumalan kanssa Rakkauden Kotiin Smile
eli tässä tämä 1 a 4 kotisivultani. Ja aloitetaan vaikka tästä. Kaikki se paha mitä olet nähnyt tai kokenut olisi sinun pysäytettävä niillä resursseilla jotka sinulla on. Jos resurssisi eivät riitä, Jumala Antaa lisää. Niin minkälainen tämä maailma oli jos tämä kohta saisi johdattaa ihmisiä. Kaikki se paha mitä olet kokenut tulisi pysähtyä sinuun. Niin taas kysytään ”munaa” onko sinulla selkärankaa pysäyttää paha sinuun. Ottaa vastuu itsestäsi ja tunteistasi. Ja sopia ja selvittää asiat niiden kanssa jotka ovat sinua kohdelleet väärin. Kumma juttu, et edes tätä Jeesuksen tien perusasiaa ei opeteta kristikansalle. Mutta minä todella opetan kun saa siihen vapauden ja kun aika on! Niin ajatteleppa itse omalle kohdallesi. Minkälainen olisi tämä maailma jos jokainen yli 18 vuotias ihminen pysäyttäisin kaiken kokemansa pahan itseensä ja ottaisi vastuunsa tunteistaan. Ja selvittäsi asiat niiden kanssa jotka ovat aiheuttaneet negatiivisia asioita ja tilanteita. Sinä päivänä kun pelkästään tämä kohta elettäisiin todeksi olisi täällä kaikilla hyvä olla, eikö totta!
Kun on tullut palautetta mun harha opista ja tavasta tuoda sanaa ja evankelioida.
niin katso ja kuuntele ja koettele
tässä on kokonaisuus millä evankelioin ja mihin itse uskon
hedelmistä puu tunnetaan eli mihin johtopäätökseen tulit?
http://www.godtube.com/jounisederholm
Mielestäni Paras Paimen Tällä Hetkellä Opetuksen Osalta
- päättele itse koskettaako ja puhutteleeko Sinua
Joyce Meyer
http://www.joycemeyer.org
http://www.joycemeyer.org/OurMinistries/Podcasts/podcastdownloads.htm
ja nämä videot ja äänitteet eivät varmasti ikinä lähde mihinkään. toki hänellä on kiertävä lista noin 1 kk ajalta joka päivittyy koko ajan
ole hyvä
_________________
netti evankelista palveluksessa ja tilattavissa :
j.sederholm p.050-3640363, skype : jouseder
http://galleria.suomi24.fi/jouseder
Jeesuksen puhdas kilvoittelu tie
jouseder
1
599
Vastaukset
- Huhhahhei
olevasi huippuhyvä ties missä, mutta et osaa kirjoittaa edes ala-astetasoisesti...
Kiitos nauruista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778