Missä on meidän lähetystyömme pääpaino

kaupunki nuori VL

Olen ollut uskomassa vain vähän aikaa, n. vuoden.

Olen kysynyt seuroissa usein, missä meillä on lähetystyötä. En ole saanut siihen vastausta.

Kerran eräs vanhempi mies sanoi, että olen liian nuori ymmärtämään koko lähetystyötä, se ei kuulu minulle, eikä sitä enään tarviste tehdä.

Eikö todella meillä ole yhtään Sanan lähettilästä maailmalla?

Kysyn täältä, kun vastausta ei saa yrkältä.

Eikö lähetystyö ole Jumalan Valtakunnan tärkein asia, ei sitä voi liminlyödä.

Kerrotteko, missä heitä on ja kuinka paljon, ja mitkä ovat lähettiläiden nimet, että voi olla yhteydessä.

Kiinoistaa lähteä viemään Jumalan Valtakuntaa ihmisille.

nuori kaupunkilais- VL.

40

1700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaupunki, vanha ja VL

      Lähetystyötä ei tosiaankaan tehdä, vaikka - kuten kaupunkilaisena tiedät - rautatieasemilla yms paikoissa hilluu joka ilta väkeä, jotka eivät ole päässeet mitenkään osalliseksi Kristuksen valkeudesta. Vl-periaate on 'jos MEILLÄ on rauha sydämissämme, on kaikki hyvin'. Tällä perustellaan kieltäytymistä esim. katulähetystyöstä.

      • Kempelainen

        SRK ei täytä enään krititylle seurakunnalle asettavia tunnumerkkejä.

        - Ei ole katulähetyötä, jota Jeesus piti tärkeänä.
        - Ei suunnattua lähetytyötä, joka on kirkon perustusken yksi tukipilari.
        - Elää valheessa, sillä jos olisi lähetysytötä, olisi myös upouskastettava , joten koko pohja olisi heitä pois.
        - Rukou osoitetaan lähes aina Jumalalle, ei Jeeuselle, sillä >>Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.


      • feikki-yritys,
        Kempelainen kirjoitti:

        SRK ei täytä enään krititylle seurakunnalle asettavia tunnumerkkejä.

        - Ei ole katulähetyötä, jota Jeesus piti tärkeänä.
        - Ei suunnattua lähetytyötä, joka on kirkon perustusken yksi tukipilari.
        - Elää valheessa, sillä jos olisi lähetysytötä, olisi myös upouskastettava , joten koko pohja olisi heitä pois.
        - Rukou osoitetaan lähes aina Jumalalle, ei Jeeuselle, sillä >>Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

        taitaa Kempelainen itse vastata omaan viestiinsä.


      • black sheep
        feikki-yritys, kirjoitti:

        taitaa Kempelainen itse vastata omaan viestiinsä.

        voi olla Kempelaisen, kun siinä on niin vähän kirjoitusvirheitä, eikä se ole sekava!


      • Kempelainen
        black sheep kirjoitti:

        voi olla Kempelaisen, kun siinä on niin vähän kirjoitusvirheitä, eikä se ole sekava!

        minua.


    • Pitää olla uskollinen !

      ..menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsekseni.

      Toisaalla Hän sanoi, että evankeliumi kuulutetaan kaikille kansoille ja sitten tulee loppu.

      Siis tuokin vl-puhujien väittämä, että evankeliumi olisi jo viety maan ääriin ei pidä paikkansa.

      Jumalan Pojan sanan mukaan sen jälkeen tulee loppu, ja sitähän ei vielä ole tullut, joten Kristuksen Sanalle uskolliset ja Kristuksen seuraajat sitä työtä tekevät Pyhän Hengen voimalla. Mitä tekee vl-liike ? Halveksii sitä työtä, mitä Jeesus, Jumalan Poika käski tehdä.

      Mikähän se mahtaakaan olla se vl-liikkeen ohjaava henki ? Ei ainakaan Jeesuksen lähettämä !

    • nettari

      Kyllä ne lähetystyöt on julki Päivämies lehdessä jokaisen luettavana. Tuo uskovaisten lehti löytyy kirjastosta ja sen voi edellisesti tilata SRK:n toimistosta Oulusta. Sieltä voi tilata myös Sionin Lähetyslehden.
      SRK:lla on lähetystyötä eripuolilla maailmaa, mm Venäjällä suomensukuisten kansojen parissa.

      • osoitteita.

        haluaisn mennä mukaan ja olla tekemässä sitä työtä.

        Rauhanyhistysen sivuilla, ja Päivämiehessä, joka minulle tulee, ei ole ollenkaan mitään niistä.


      • Muita lähettejä tapaan ilta...

        Annapa vinkki, mistä Helsingistä kannattasi etsiä vaikkapa huumenuorille Sanaa vieviä vl-lähetystyöntekijöitä.


      • Pystäänpä tosiasioissa

        "SRK:lla on lähetystyötä eripuolilla maailmaa, mm Venäjällä suomensukuisten kansojen parissa."

        Olisipa mielenkiintoista kuulla faktaa: kuinka monta päätoimista lähetystyöntekijää näissä maissa tomii SRK:n rahoittamana?

        Vastaus: NOLLA.

        Yksittäisiä seurapuhujia SRK lähettää silloin tällöin eri puolille lähialueita käymään. Varsinkin jos paikkakunnalla asuu Suomesta sinne tilapäisesti tai vakinaisesti muuttaneita.

        Lähetystyötä suunnitelmallisessa ja vakaasti rahoitettuna työntekijöitä palkkaamalla SRK EI HARJOITA.


    • Mission

      ei ole yhtään lähetystyöntekijää ulkomailla. Joskus SRK:n miehet tekevät lomamatkoja, joita he kutsuvat lähetysmatkoiksi.

      Balaton-järvessä on mukava uiskennella.

      • Moraalitonta viestintää

        Kyllä, asia on juuri näin. Päivämieheen laaditaan sitten kirjoituksia Unkarissa pidetyistä seuroista, "lähetystyö" otsikolla. Seurat pidetään suomeksi ja paikkakunnilla joissa asuu sattumoisin suomalaisia.

        SRK:n "lähetystyö" on puhujien satunnaista matkailua. Matkailu on heille hauska harrastus.

        Sanojen manipulointi on yksi vl-liikkeen tapa johtaa ihmisiä harhaan.


    • satakielinen

      järjestetään ainakin Venäjällä, Virossa, Latviassa, Norjassa, Englannissa,Saksassa, Unkarissa, Espanjassa, Keniassa, Togossa, Ghanassa (luullakseni).

      SFC huolehtii Ruotsin alueesta.

      LLC tekee lähetystyötä USA:ssa ja Kanadassa sekä Equadorissa ja Togossa.

      Lestadiolaisen perinteen mukaan jokainen kristitty on "lähetystyöntekijä", olipahan hän missä tahansa maailmalla.Erikseen nimettyjä lähettejä ei siksi ole.

      Kempelainen voi rauhoittua, ja keskittyä jatkuvan arvostelun ja aikuisten upotuskasteen mainostamisen sijasta sinne hellareiden hurmoskokouksiin ja päteä siellä.

      • Kempelainen

        Vastaa avaajalle, älä minulle.

        Minä kyllä tiedän, että SRK ei tee lähetystyötä yhtään, muuta kun makuuhuoneessa.

        Anna yhdenkään lähetystyön henkilön nimi, sillä sisaresi sitä kysyy.

        Mutta kun ei ole.

        SRK ei järjestä niitä seuraoja, se järjestää paikalliset. Venäjällä venäläiset Virossa virolaiset, Latviassa latvialaiset, Norjassa norjalaiset, Englannissa englantilaiset Saksassa saksalaiset, Unkarissa unkarilaiset , Espanjassa espanjalaiset , Keniassa kenialaiset, Togossa togolaiset ja Amerikkalaiset, Ghanassa (luullakseni) luullakseni ghanalaiset.

        SFC huolehtii Ruotsin alueesta. Eikö SRK hoidakaan.

        LLC tekee lähetystyötä USA:ssa ja Kanadassa sekä Equadorissa ja Togossa. Eikö se ollutkaan SRK?

        ””Lestadiolaisen perinteen mukaan jokainen kristitty on "lähetystyöntekijä", olipahan hän missä tahansa maailmalla. Erikseen nimettyjä lähettejä ei siksi ole.”” Perinteennekö kumoaa Raamatun sanan?? Voi hyvänen aika, ihmisopit vain on sellaisia.

        ”””Kempelainen voi rauhoittua, ja keskittyä jatkuvan arvostelun ja aikuisten upotuskasteen mainostamisen sijasta sinne hellareiden hurmoskokouksiin ja päteä siellä.”” Olen nyt rauhallinen.


      • satakielinen
        Kempelainen kirjoitti:

        Vastaa avaajalle, älä minulle.

        Minä kyllä tiedän, että SRK ei tee lähetystyötä yhtään, muuta kun makuuhuoneessa.

        Anna yhdenkään lähetystyön henkilön nimi, sillä sisaresi sitä kysyy.

        Mutta kun ei ole.

        SRK ei järjestä niitä seuraoja, se järjestää paikalliset. Venäjällä venäläiset Virossa virolaiset, Latviassa latvialaiset, Norjassa norjalaiset, Englannissa englantilaiset Saksassa saksalaiset, Unkarissa unkarilaiset , Espanjassa espanjalaiset , Keniassa kenialaiset, Togossa togolaiset ja Amerikkalaiset, Ghanassa (luullakseni) luullakseni ghanalaiset.

        SFC huolehtii Ruotsin alueesta. Eikö SRK hoidakaan.

        LLC tekee lähetystyötä USA:ssa ja Kanadassa sekä Equadorissa ja Togossa. Eikö se ollutkaan SRK?

        ””Lestadiolaisen perinteen mukaan jokainen kristitty on "lähetystyöntekijä", olipahan hän missä tahansa maailmalla. Erikseen nimettyjä lähettejä ei siksi ole.”” Perinteennekö kumoaa Raamatun sanan?? Voi hyvänen aika, ihmisopit vain on sellaisia.

        ”””Kempelainen voi rauhoittua, ja keskittyä jatkuvan arvostelun ja aikuisten upotuskasteen mainostamisen sijasta sinne hellareiden hurmoskokouksiin ja päteä siellä.”” Olen nyt rauhallinen.

        Kempelaiselle: sinun mukaasi vl:t ja SRK ovat saatanallista joukkoa. Samalla valitat, ettevät he tee lähetystyötä siten, että heillä olisi nimettyjä lähettejä.JOS he ovat saatanasta, niin eikö ole HYVÄ, etteivät he tee laajaa lähetystyötä? Sinun kirjallinen ilmaisusi ulkoasu ja sisältö kertovat sinun itsesi olevan täysin hukassa. Pätemisentarpeesi on suuri. Etsi sille muita kanavia kuin tämä palsta!


      • you satakieli!
        satakielinen kirjoitti:

        Kempelaiselle: sinun mukaasi vl:t ja SRK ovat saatanallista joukkoa. Samalla valitat, ettevät he tee lähetystyötä siten, että heillä olisi nimettyjä lähettejä.JOS he ovat saatanasta, niin eikö ole HYVÄ, etteivät he tee laajaa lähetystyötä? Sinun kirjallinen ilmaisusi ulkoasu ja sisältö kertovat sinun itsesi olevan täysin hukassa. Pätemisentarpeesi on suuri. Etsi sille muita kanavia kuin tämä palsta!

        Anna kemplelaisen myös sepostaa näillä sivuilla omia mielipiteitään ja näkemyksiään kuin sinäkin haluat omiasi esille!
        Mielestäni vl:uus on myös ihan yhtä kieroa kuin kempelaisen sepostus: ette tee lähetystyötä, väärää oppia teillä jne.
        Kaikki uskonnothan ovat sairaita=)


      • Kempelainen
        satakielinen kirjoitti:

        Kempelaiselle: sinun mukaasi vl:t ja SRK ovat saatanallista joukkoa. Samalla valitat, ettevät he tee lähetystyötä siten, että heillä olisi nimettyjä lähettejä.JOS he ovat saatanasta, niin eikö ole HYVÄ, etteivät he tee laajaa lähetystyötä? Sinun kirjallinen ilmaisusi ulkoasu ja sisältö kertovat sinun itsesi olevan täysin hukassa. Pätemisentarpeesi on suuri. Etsi sille muita kanavia kuin tämä palsta!

        Se on yksi seikka, jos ei ole lähetystyötä, että antikristus hallitsee.

        Ei, sillä siellä on mukana ihmisiä, he tarvitsevat pelastusta

        ””Sinun kirjallinen ilmaisusi ulkoasu ja sisältö kertovat sinun itsesi olevan täysin hukassa.”” Se on totta, että VL ei helpolla tajua, mutta kun jaksan puhua teille Jeesusta, ainakin joku pelastuu.

        ””Pätemisentarpeesi on suuri. Etsi sille muita kanavia kuin tämä palsta!”” Niin, ei se ole pätemistarvetta, vaan lähetystyötä, syytä siitä Pyhää Henkeä. Joskus todella tuntuu siltä, kun ei edes rautalangasta väännetty mene perille.


      • ihan metsässä
        Kempelainen kirjoitti:

        Se on yksi seikka, jos ei ole lähetystyötä, että antikristus hallitsee.

        Ei, sillä siellä on mukana ihmisiä, he tarvitsevat pelastusta

        ””Sinun kirjallinen ilmaisusi ulkoasu ja sisältö kertovat sinun itsesi olevan täysin hukassa.”” Se on totta, että VL ei helpolla tajua, mutta kun jaksan puhua teille Jeesusta, ainakin joku pelastuu.

        ””Pätemisentarpeesi on suuri. Etsi sille muita kanavia kuin tämä palsta!”” Niin, ei se ole pätemistarvetta, vaan lähetystyötä, syytä siitä Pyhää Henkeä. Joskus todella tuntuu siltä, kun ei edes rautalangasta väännetty mene perille.

        tuon uskonsa kanssa, se on niin ihastunut itseensä, ettei nää miten pimeässä kulkee. Onneksi entiset vl:t ei hevillä eksy noitten ulkokullaisten joukkoon, sieltä omavanhurskauden peltopalaselta on vaikea löytä takaisin kotiin Isän luo.


      • Kempelainen
        ihan metsässä kirjoitti:

        tuon uskonsa kanssa, se on niin ihastunut itseensä, ettei nää miten pimeässä kulkee. Onneksi entiset vl:t ei hevillä eksy noitten ulkokullaisten joukkoon, sieltä omavanhurskauden peltopalaselta on vaikea löytä takaisin kotiin Isän luo.

        löytää Isän luo, sillä ensin pitää löytää Jeesus. Olet oikeassa, sitä ei moni vl ole löytänyt.

        Rauhaa.


    • metaskeema

      Siitä on kirjoitettu Suomen kuvalehteekin, joten asia ei liene mikään salaisuus. Vanhoista Päivämiehistä ja luultavasti muistakin SRK:n julkaisuista löytyy lisää tietoa tästä aiheesta. Myös tältä palstalta voi löytyä jotakin.

      http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=l�hetysty� togo afrikka ven�j� ecuador&exclude_words=&exact_words=&conference=vanhoillislestadiolaisuus&poster=&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2008&ed=28&em=4&ey=2008&hpp=25

    • kodeissa

      myös ulkomailla. Tämä on lähetystyötä parhaimmillaan. Seuroista ei paikallisesti mitenkään tiedoteta, mutta kysymys on lähetystyöstä koska ollaan ulkomailla -vaikka seuroissa pelkkiä vl:iä onkin!

    • lähetystyötä!

      Tietysti se silloin tällöin laittaa "lähetyspuhujia" muille paikkakunnille Suomessa paikalliselle Ry:lle saarnaamaan tai hoitokokousta pitämään. Mutta onko se sitten lähetystyötä? Ei todellakaan!

      • taivaassa on kaikkia

        muita kristittyjä, kuin v-l:läisiä!
        Raamattuhan kertoo, että taivaasa on suuri joukko, jota kukaan ei voinut lukea kaikista kansanheimoista
        ja kielistä.
        Ilm 7:9.

        SRK:lle kuuluu Jeesuksen tuomio:
        "Sinä paha ja laiska palvelija. Sinun olisi pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajalle.
        Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen."


    • lähetystyö tehdään

      vain makuukammareissa!
      Sieltä se uusi sukupolvi tulee!

      • sinä puhut

        Aika pahan laitoit, mutta en voi kiistää etteikö tuo olisi totta.


      • pakotetaan

        jokainen vl-aviopari. Niin saadaan kestävimpiä vl-uskovaisia. Yli 30% vl-makuuhuoneessa siitetyistä ihmisistä jää vl-yhteisöön pysyvästi. Kannattaa panna siis lähetystyön nimessä!


    • SRK EI TEE lähetystyötä

      SRK:n palkkaamana ei toimi yhtään lähetystyöntekijää missään päin maailmaa.

      SRK:n mainostama "lähetystyö" ulkomailla tarkoittaa satunnaisesti pidettyjä seuroja jossain maassa, jossa asuu sattumoisin vanhoillislestadiolaisia. SRK ei itse rahoita yhtään lähetysasemaa missään.

      Kannattaa ottaa tarkasti asioista selvää, kuten siitä miten väärin sanaa "lähetystyö" käytetään vl-liikkeessä.

      • Jos totta puhutaan


    • tehkää parannus

      Vl-usko on oman uskon puolustamista. vl-uskovaisille syötetään mielikuva valkoisesta ja puhtaasta Jumalan valtakunnasta ja pahasta mustasta maailmasta jossa syntielämää eletään ja jossa ihminen kadotetaan syntielämän seurauksena helvettiin. Tärkeintä vl-uskossa on varjella oman tontin puhtautta josta karsitaan tarpeen tullen kuivat oksat viinipuusta(hoitokokous).

      Lähetystyötä on vaikea tehdä kun ei ole oikein asiaa mistä puhua. Jeesus lähetti aikoinaan omansa kaikkeen maailmaan kertomaan Hänestä itsestään ja Jumalan suuresta pelastustyöstä pyhän hengen voimalla mutta vl-porukan markkinatavara on "vain me" oppi ja sitä on kyllä vaikea markkinoida maailmalla kristinuskon nimissä.

    • jatkuvaa lähetystyötä

      ..kotisiionissa - ja tarkemmin perikammarissa - taukoamatta.

    • lepää pohjan maalla

      "Kerran eräs vanhempi mies sanoi, että olen liian nuori ymmärtämään koko lähetystyötä, se ei kuulu minulle, eikä sitä enään tarviste tehdä."

      Aivan oikein. Juuri näin se on. Vl-käsityksen mukaan lähetystyötä ei tarvitse eikä kannata tehdä, koska "viimeisinä aikoina herran henki lepää pohjan maalla". Elävä evankeliumi on aikojen kuluessa kiertänyt maapallon kaikki kolkat. Jokaisella kansalla on vuorollaan ollut etsikkoaika. Viimeisinä aikoina tämä ihana etsikkoaika on koittanut tänne pohjan perille, tänne kauas Suomeen. Nyt Suomessa on saarnattu evankeliumia alkaen Leestadiuksesta jo lähes 160 vuotta. Suomi on saanut pitkän etsikkoajan.
      Siitä sietäisi jokaisen olla kiitollinen. Elävä evankeliumi ei enää lähde toiselle kierrokselle maailman ympäri. Siksi lähetystyö on turhaa. Evankeliumi ei enää kiertele eikä kaartele. Se pysyy täälä pohjan perillä, kunnes tulee maailmanloppu.
      Näin eräs HS opetti puhujainkokouksessa v. 1960 ja tästä tuli vl-liikkeen yleisesti hyväksytty lähetystyöoppi. Varsinkin vanhat vl-liikkeen jäsenet ovat tämän opin kannattajia.
      Käsitys on herettinen eli harhaoppinen.

      • Hanna Hienohelma

        SRK:n 'uskonpuhdistajaa' ja paavia HS:ää.

        Sinut voidaan nykyjohdon toimesta heittää vaikka minne ....


      • nämä ovat
        Hanna Hienohelma kirjoitti:

        SRK:n 'uskonpuhdistajaa' ja paavia HS:ää.

        Sinut voidaan nykyjohdon toimesta heittää vaikka minne ....

        Nämä ovat aivan tosiasioita. Kuka tahansa voi ne lukuisista lähteistä tarkistaa ja vanhojen vl-ihmisten suusta kuulla. V. 1960-61 puhujainkokouksen keskustelut on monisteina. Ne ovat monelle lähes toinen raamattu.


      • lapseksi!
        Hanna Hienohelma kirjoitti:

        SRK:n 'uskonpuhdistajaa' ja paavia HS:ää.

        Sinut voidaan nykyjohdon toimesta heittää vaikka minne ....

        Voiko sitä pahempaa tuomiota SRK-jumalalta vielä saada?


      • on totta.

        Jos kerran on tulkittu ja päädytty Hengen lepäämiseen viimeisinä aikoina pohjan maalla ja vielä ennustettu merkeistä, että vuotta 2000 ei kirjoiteta, niin lähetystyön suhteen on rauhassa voitu panna kädet ristiin.

        Vuosi 2000 kuitenkin kirjoitettiin, mutta mitä tekee SRK? Se varustautuu rakentamalla entistä ehompia rauhanyhdistyksiä. Miksi näin, ja mihin SRK varustautuu? Eihän selitys voi olla se, että tarvitaan jäsenmäärän kasvun vuoksi entistä isompia tiloja. Ne rahavirrat, jotka uppoavat uusiin pyhätöihin, voisi käyttää lähetystyöhön, mutta... Eteen nouseekin ekumenian perkele. Yhteistyötä kirkon kanssa ei tehdä, ettei jouduttaisi perkeleen pauloihin. Koska liike kuitenkin kuuluu kirkkoon, niin olisi erittäin outoa, jos SRK toimisi omissa nimissään lähetystyössä.

        Pohjois-Amerikan LLC on oma kirkkonsa pakon sanelemana. Hurmahenkinen lestadiolaisuus ei saanut armoa siellä niin, että olisi voinut liittyä luterilaiseen kirkkoon. Tämä LLC voikin kai omissa nimissään tehdä m u k a lähetystyötä, mutta eipä ole kovin suurta kannatus eikä jäsenmäärä. Taitavat jäsenet olla suomensukuista porukkaa tai muista Pohjoismaista siirtolaisiksi siirtyneitä lestadiolaisia, jotka hekin ovat, kiitos suomalaisen 'matkapuhujan', taistellen jakaantuneet moneen leiriin ja useat ovat näivettyneet ja jääneet vain muistoihin.

        Tosiasia on, ettei SRK tee lähetystyötä. Lieneekö syy edelläkirjoitetussa?


    • eivät

      tee lainkaan lähetystyötä. He kylpevät vain vitrsalle haisevassa omavanhurskauden liemessä.

    • Evluttilainen

      ..luettava suviseurat. Niitähän kuunneellaan radion ja netin kautta ympäri. Niitä kuuntelee paljon myös ei-vl:t uskovaiset ja vielä epäuskoistenkin tiedän kuuntelevan.

      • Ei pidä valehdella

        Mitä lähetystyö sisältää?

        Pelkkää seurojen pitämistä Suomessa tai ulkomailla ei voida nimittää lähetystyöksi, kirkkomme määritelmän mukaan.

        Lähetystyö

        "Luterilaiset kirkot määrittelevät lähetystyön kolmiyhteisen Jumalan pelastavaksi toiminnaksi maailmassa, ja seurakunnan osallistumiseksi tähän Jumalan toimintaan. Lähetystyö on kirkon tehtävä, joka perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn:

        ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matteus 28:19–20)"

        "Lähetystyöhön kuuluu sanallinen todistus, palvelu (diakonia), inhimillisen kehityksen edistäminen, oikeudenmukaisuuden puolustaminen sekä aineellisten ja henkilöresurssien jakaminen toisten kirkkojen ja kaikkien ihmisten kanssa."

        "Suomen luterilaisen kirkon lähetystyö alkoi 1860-luvulla, jolloin Martti Rautanen työtovereineen lähti Ambomaalle (nykyiseen Namibiaan) lähetyssaarnaajaksi. Hän toimi mm. lähetysaseman johtajana, raamatunkääntäjänä ja opetus- ja kasvatustyössä. Rautanen oli myös lahjakas virsirunoilija ja kansantieteilijä, joka kunnioitti ambomaalaisten omaa kulttuuria. 2000-luvun lähetystyötä voi olla esimerkiksi namibialaisen papin ja stipendiaatin työ suomalaisessa seurakunnassa, joka saa sitä kautta elämäänsä ja toimintaansa afrikkalaisesta kulttuurista nousevaa tuoreutta ja yhteisöllisyyttä."

        "Lähetystyöntekijä on seurakunnan kirkollisen järjestön lähetystyöhön lähettämä henkilö. Lähetystyöntekijöinä toimii mm. pappeja, diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä, terveydenhuollon henkilöstöä, opettajia sekä tekniikan ja maanviljelyksen asiantuntijoita. Lähetystyöntekijöiden kanssa tehdään yleensä määräaikaiset sopimukset. Määräajan jälkeen työntekijät palaavat kotimaahansa."

        Kuten tunnettua, SRK:lla ei ole yhtään palkattua lähetystyöntekijää sijoitettuna mihinkään lähetystyökohteeseen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2233
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      2131
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1847
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1524
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1417
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      565
      1216
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1018
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      353
      959
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe