Tuli lasku vaikka olen ollut asiakas 1½ vuotta sitten

Minulle tuli Elisalta huomautuslasku vaikka olen ollut Elisan asiakas 1½ vuotta sitten. Silloin minulla vuoden määräaikainen laajakaista liittymä. Kun olin käyttänyt laajakaistaa puoli vuotta muutin asuntoon jossa oli valmiiksi netti mutta jouduin kuitenkin maksamaan laskut puolen vuoden ajalta vaikka en käyttänyt Elisan liittymää. Myöhemmin oli useaan kertaan laskutusepäselvyyksiä jotka kuitenkin usean puhelun ja jälkeen selvitettiin. Viimeksi on tullut Elisalta lasku n. puoli vuotta sitten jota ei tarvinnut maksaa kun soitin Elisan asiakaspalveluun. Mutta nyt sain jälleen riemukseni Elisalta laskun. Ja kun soittaa asiakaspalveluun siellä on niin paljon ruuhkaa että puhelu katkeaa. Voitte arvata olenko ikinä Elisan asiakas enää. Käsittämättömät laskutusjärjestelmät ja asiakaspalvelu.
91526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Määräaikainen sopimus on aina määräaikainen, eikä sitä katkasta kesken. Jos asiakaspalvelussa joku sanoo ettei tarvi maksaa, laskutuksessa toinen kattoo että maksamatta. Kannattaa noissa olla sinne laskututkseen yhteydessä.

Äänestä
  • Tässä oliko pointti se että olin asiakas puoltoista vuotta sitten, siinä ei oo sun mielestä mitään ihmeellistä että sieltä tippuu laskuja aina puolen vuoden välein vaikka sitä on selvitetty jo monta kertaa. Todellakin yritin 5 kertaa olla yhteydessä laskutukseen mutta tunnetusti Elisalla on niin paljon ruuhkaa linjoilla että puhelu katkee joka kerta.

    Äänestä

  • Esim. Welhon nettisopimus on määräaikainen mutta sen voi keskeyttää sopimussakolla. Ja toisekseen ihan tasantaatusti on olemassa asiakasystävällisiä yrityksiä jotka ymmärtää katsoo koko tilannetta. Luuletko tosiaan että koskaan ei määräaikaisia sopimuksia harkinnalla lopeteta.

    Äänestä

  • Elisan laskut kirjoitti:

    Esim. Welhon nettisopimus on määräaikainen mutta sen voi keskeyttää sopimussakolla. Ja toisekseen ihan tasantaatusti on olemassa asiakasystävällisiä yrityksiä jotka ymmärtää katsoo koko tilannetta. Luuletko tosiaan että koskaan ei määräaikaisia sopimuksia harkinnalla lopeteta.

    ärsyttää tuo, että normaalikuluttajista harva
    tuntuu ymmärtävän mitä sopimus tarkoittaa.
    siinä kun molemmat osapuolet sitoutuvat tiettyihin
    asioihin.
    ei siinä siinä riitä pelkästään se, että toinen
    osapuoli sitoutuu, se koskee molempia.
    ihmettelen kuluttajia, kun he ymmärtävät sen sitovan
    vain toista puolta.
    kuluttaja ei hyväksyisi sitä, jos kauppa peruisi
    vaikkapa keinotekoisellä syyllä tehdyn sopimuksen,
    sensijaan kuluttajat vaativat, että toinen osapuoli oli velvollinen perumaan sopimuksensa,
    jos kuluttaja niin haluaa.
    samat oikeudet/velvollsuudet molemmille, vaadin
    minä

    Äänestä

  • Elisan laskut kirjoitti:

    Tässä oliko pointti se että olin asiakas puoltoista vuotta sitten, siinä ei oo sun mielestä mitään ihmeellistä että sieltä tippuu laskuja aina puolen vuoden välein vaikka sitä on selvitetty jo monta kertaa. Todellakin yritin 5 kertaa olla yhteydessä laskutukseen mutta tunnetusti Elisalla on niin paljon ruuhkaa linjoilla että puhelu katkee joka kerta.

    Pointti oli se että olet tehnyt määräaikaisen sopimuksen. Se sitoo molempia osapuolia määrätyn ajan, jonka olette sopineet. Toinen pointti on se että asiat kannattaa hoitaa sellaisten ihmisten kanssa jotka niitä hoitavat. Puhelinyhtiöistä ruikutetaan aina että on soitettu asiakaspalveluun, ja sanoivat että ei tarvi maksaa. Soittakaa sinne laskutusta hoitavalle immeiselle, siellä ne pystyy auttamaan. Ei ne asiakaspalvelijat enää muista kun luurin kiinni lyövät, eivätkä muutenkaan pysty asialle muuta laittamaan, kuin siirtämään eteenpäin. Yksi hyvä keino on asioida sähköpostitse, jää jotain todistettavaa jos onkelmia tulee. Tosin noi sähköpostin vastaukset ainakin saunalahdella ja soneralla toimivat surkeasti.

    Äänestä

  • minö vaan kirjoitti:

    ärsyttää tuo, että normaalikuluttajista harva
    tuntuu ymmärtävän mitä sopimus tarkoittaa.
    siinä kun molemmat osapuolet sitoutuvat tiettyihin
    asioihin.
    ei siinä siinä riitä pelkästään se, että toinen
    osapuoli sitoutuu, se koskee molempia.
    ihmettelen kuluttajia, kun he ymmärtävät sen sitovan
    vain toista puolta.
    kuluttaja ei hyväksyisi sitä, jos kauppa peruisi
    vaikkapa keinotekoisellä syyllä tehdyn sopimuksen,
    sensijaan kuluttajat vaativat, että toinen osapuoli oli velvollinen perumaan sopimuksensa,
    jos kuluttaja niin haluaa.
    samat oikeudet/velvollsuudet molemmille, vaadin
    minä

    Tuo on aivan totta, tämä maailma on mennyt kaikki-mulle-heti-nyt -suuntaan ja pahasti! Kuluttajat eivät todellakaan ymmärrä että sopimus koskee palveluntarjoajan lisäksi myös kuluttajia itseään! Jokainen voi olla ottamatta määräaikaisen sopimuksen. Todennäköisesti määräaikainen sopimus on tuonut kuluttajalle alennuksia tai etuja, jonka vuoksi palveluntarjoajan on jollakin tavoin saatava asiakas sitoutumaan asiakkaakseen, jotta näiden etuuksien tarjoaminen olisi järkevää tai edes mahdollista.

    Mutta aloittajan tapaukseen: en kyllä ymmärrä miten he noin pitkän ajan kuluttua laskuja lähettelevät. Jos et pääse puhelimella läpi, kannattaa tehdä soittopyyntö nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta! Tai lähettää sähköpostia, että ottavat yhteyttä.

    Äänestä

  • Kerrankin joku tajuaa kirjoitti:

    Laskutusoikeus vanhenee kolmessa vuodessa. Joten jos on jotain laskutettavaa, niin saa sitä laskuttaa ja se tarttis maksaakin.

    Äänestä

  • minö vaan kirjoitti:

    ärsyttää tuo, että normaalikuluttajista harva
    tuntuu ymmärtävän mitä sopimus tarkoittaa.
    siinä kun molemmat osapuolet sitoutuvat tiettyihin
    asioihin.
    ei siinä siinä riitä pelkästään se, että toinen
    osapuoli sitoutuu, se koskee molempia.
    ihmettelen kuluttajia, kun he ymmärtävät sen sitovan
    vain toista puolta.
    kuluttaja ei hyväksyisi sitä, jos kauppa peruisi
    vaikkapa keinotekoisellä syyllä tehdyn sopimuksen,
    sensijaan kuluttajat vaativat, että toinen osapuoli oli velvollinen perumaan sopimuksensa,
    jos kuluttaja niin haluaa.
    samat oikeudet/velvollsuudet molemmille, vaadin
    minä

    Sellaista vielä että en kertaakaan pyytänyt Elisaa että määräaikainen sopimus lopetettaisiin vaan maksoin kiltisti laskut vaikken käyttänyt liittymää suurinta osaa sopimusajasta. Kirjoitukseni pointti oli se että mua riepoo tosi pahasti maksaa näin 1½ vuoden jälkeen 5 euron huomautuslaskua vaikka olen jo 2 kertaa tämän asian Elisan laskutuksen kanssa hoitanut ja sen jälkeen on pitänyt olla selvä juttu mutta ei näköjään ole kun edelleen pitäisi sinne soittaa 5 euron huomatuslaskusta, soittaisinkin jos vaan vastaisivat siellä.

    Äänestä

  • äo+fdsrotlsd kirjoitti:

    Laskutusoikeus vanhenee kolmessa vuodessa. Joten jos on jotain laskutettavaa, niin saa sitä laskuttaa ja se tarttis maksaakin.

    Kuinkahan paljon Elisan asiakaspalvelussa ollaan kiinnostuneita kuluttajan kokonaistilanteesta ja kohtuullisuudesta. Ihan sama miten asia on käytännön järjellä menee, se minkä jonkun pykälän mukaan voi laskuttaa se myös laskutetaan. On paljon firmoja missä vaikkapa osoite päivittyy automaattisesti väestörekisterin kautta mutta ei Elisalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummallista.... kirjoitti:

Minulle tuli Elisalta huomautuslasku vaikka olen ollut Elisan asiakas 1½ vuotta sitten. Silloin minulla vuoden määräaikainen laajakaista liittymä. Kun olin käyttänyt laajakaistaa puoli vuotta muutin asuntoon jossa oli valmiiksi netti mutta jouduin kuitenkin maksamaan laskut puolen vuoden ajalta vaikka en käyttänyt Elisan liittymää. Myöhemmin oli useaan kertaan laskutusepäselvyyksiä jotka kuitenkin usean puhelun ja jälkeen selvitettiin. Viimeksi on tullut Elisalta lasku n. puoli vuotta sitten jota ei tarvinnut maksaa kun soitin Elisan asiakaspalveluun. Mutta nyt sain jälleen riemukseni Elisalta laskun. Ja kun soittaa asiakaspalveluun siellä on niin paljon ruuhkaa että puhelu katkeaa. Voitte arvata olenko ikinä Elisan asiakas enää. Käsittämättömät laskutusjärjestelmät ja asiakaspalvelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu