Kuuntelin radiosta noin kuukausi takaperin haastattelua, jossa eräs tilintarkastaja-ammattilainen oli tehnyt tutkimuksen työttömyysasteen ja työn tuottavuuden välisestä korrelaatiosta. Muistaakseni ko. tutkimuksen tekijän nimi oli Liisa Pitkänen tms. Tätä hänen tekemäänsä selvitystä sai kyllä kuunnella huuli pyöreänä.
Tutkimuksen aikaväli oli käsittää 90-luvun puolivälin jälkeisen aikavälin, jolloin vuosi toisensa jälkeen perään kuulutettiin maltillisia palkkaratkaisua, jotta työttömyysongelma saataisiin ratkaistua. Maltillisia palkkaratkaisuja markkinoitiin siis sekä poliitikkojen että työntekijä- ja työantajajärjestöjen toimesta sillä, että näin voitaisii helpottaa työttömyyttä. Sanotiin, että korkeat palkankorotukset johtaisivat työttömyyden kasvuun.
Tämä tutkijan ihmetyksen aihe on siinä, että työttömyys ei tutkimusaikavälillä ole olennaisesti parantunut. Hän havaitsi, että palkkataso on kohentunut noin 15-20 %, mutta samanaikaisesti työn tuottavuus on kohentunut liki 70 %. Pääosa työn tuottavuudesta on valunut siis johonkin muualle. Tilinpitäjänä tutkijamme kiinnostui selvittämään, mihin muualle työn tuottavuuden kasvu on valunut. Hän havaitsi kaksi selkeää kanavaa. Osaksi tuottavuuslukujen kasvu oli maksettu osinkoina omistajille. Toiseksi rahaa oli siirretty ulkomaille, investointeihin yms.
Tutkijamme kysyy aiheellisesti eikö tässä ole kyse petoksesta. Maltilliset palkkaratkaisut saatiin läpi uskoen, että työn tuottavuuden kasvu alkaa näkyä uusina työpaikkoina. Näin ei käynyt, vaan rahat menivät pääosin osinkoihin ja ulkomaille samalla, kun suhteellinen palkkataso on liukunut alaspäin. Tutkijamme kysyy myös, miten olisi käynyt, jos ammattiyhdistysliike olisi päättänyt ulosmitata työn tuottavuuden kasvun palkankorotuksiin. Hän on varovainen tässä, koska ei ole kansantaloustieteilijä, mutta sanoo silti, että teorian mukaan palkkkojen nousu olisi kiihdyttänyt kulutuskysynnän kasvua kotimaassa ja siten lisännyt työvoiman kysyntää.
Onko työntekijöitä vedetty komeasti höplästä, kun työantaja on pistänyt rahat omiin taskuihinsa ja ulkomaille? Tutkijamme on vähän ihmeissään, jos ay-liike ei tästä selvityksestä ole moksiskaan.
Maltillisesti malttamaton
3
107
Vastaukset
- mikko
Näinhän siinä on käynyt.Tukiaisia ollaan edelleen pyytämässä ja nämäkin rahat valutetaan osinkoina omistajille.Tästä on olemassa monta esimerkkiä.
- on yrittänytkin 8v
Yläpuolella on tuo pääkoordinaattorin nimi. Lipponenhan on pystynyt hyvin rauhoittelemaan palkansaajajärjestöt 'yhteisen edun nimissä'.
- kolmikantayhteistyön
kaikilta osapuolilta voitaisiin argumentoinnissa vaatia pidättäytymistä vain sellaisissa väitteissä, joiden tueksi väitteen esittäjällä on varaa sitoutua seurauksiin. Tämä tarkoittaisi esim. sitä, että jos työnantaja (tai muu osapuoli) esittää että maltilliset palkankorotukset tuovat työpaikkoja, olisi sopimus todellakin solmittava paitsi palkankorotuksista myös noista työpaikoista. Jos työpaikoja ei argumenttien mukaisesti syntyisikään, asiaa voitaisiin käsitellä periaatteessa sopimusrikkomuksena, jolla keskusliittojen välillä suoritettavin rahansiirroin korvattaisiin työntekijäpuolelle näiden turhat myönnytykset.
Luultavasti tällainen menettely korjaisi myös nykyiset tekopyhät talousideologiset tunnustuksellisuudet, kuten tuon mainitun seikan, että ay-liikekin "uskoo" maltillisten tuloratkaisujen työllistävään vaikutukseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3905Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763