Kuuntelin radiosta noin kuukausi takaperin haastattelua, jossa eräs tilintarkastaja-ammattilainen oli tehnyt tutkimuksen työttömyysasteen ja työn tuottavuuden välisestä korrelaatiosta. Muistaakseni ko. tutkimuksen tekijän nimi oli Liisa Pitkänen tms. Tätä hänen tekemäänsä selvitystä sai kyllä kuunnella huuli pyöreänä.
Tutkimuksen aikaväli oli käsittää 90-luvun puolivälin jälkeisen aikavälin, jolloin vuosi toisensa jälkeen perään kuulutettiin maltillisia palkkaratkaisua, jotta työttömyysongelma saataisiin ratkaistua. Maltillisia palkkaratkaisuja markkinoitiin siis sekä poliitikkojen että työntekijä- ja työantajajärjestöjen toimesta sillä, että näin voitaisii helpottaa työttömyyttä. Sanotiin, että korkeat palkankorotukset johtaisivat työttömyyden kasvuun.
Tämä tutkijan ihmetyksen aihe on siinä, että työttömyys ei tutkimusaikavälillä ole olennaisesti parantunut. Hän havaitsi, että palkkataso on kohentunut noin 15-20 %, mutta samanaikaisesti työn tuottavuus on kohentunut liki 70 %. Pääosa työn tuottavuudesta on valunut siis johonkin muualle. Tilinpitäjänä tutkijamme kiinnostui selvittämään, mihin muualle työn tuottavuuden kasvu on valunut. Hän havaitsi kaksi selkeää kanavaa. Osaksi tuottavuuslukujen kasvu oli maksettu osinkoina omistajille. Toiseksi rahaa oli siirretty ulkomaille, investointeihin yms.
Tutkijamme kysyy aiheellisesti eikö tässä ole kyse petoksesta. Maltilliset palkkaratkaisut saatiin läpi uskoen, että työn tuottavuuden kasvu alkaa näkyä uusina työpaikkoina. Näin ei käynyt, vaan rahat menivät pääosin osinkoihin ja ulkomaille samalla, kun suhteellinen palkkataso on liukunut alaspäin. Tutkijamme kysyy myös, miten olisi käynyt, jos ammattiyhdistysliike olisi päättänyt ulosmitata työn tuottavuuden kasvun palkankorotuksiin. Hän on varovainen tässä, koska ei ole kansantaloustieteilijä, mutta sanoo silti, että teorian mukaan palkkkojen nousu olisi kiihdyttänyt kulutuskysynnän kasvua kotimaassa ja siten lisännyt työvoiman kysyntää.
Onko työntekijöitä vedetty komeasti höplästä, kun työantaja on pistänyt rahat omiin taskuihinsa ja ulkomaille? Tutkijamme on vähän ihmeissään, jos ay-liike ei tästä selvityksestä ole moksiskaan.
Tutkimuksen aikaväli oli käsittää 90-luvun puolivälin jälkeisen aikavälin, jolloin vuosi toisensa jälkeen perään kuulutettiin maltillisia palkkaratkaisua, jotta työttömyysongelma saataisiin ratkaistua. Maltillisia palkkaratkaisuja markkinoitiin siis sekä poliitikkojen että työntekijä- ja työantajajärjestöjen toimesta sillä, että näin voitaisii helpottaa työttömyyttä. Sanotiin, että korkeat palkankorotukset johtaisivat työttömyyden kasvuun.
Tämä tutkijan ihmetyksen aihe on siinä, että työttömyys ei tutkimusaikavälillä ole olennaisesti parantunut. Hän havaitsi, että palkkataso on kohentunut noin 15-20 %, mutta samanaikaisesti työn tuottavuus on kohentunut liki 70 %. Pääosa työn tuottavuudesta on valunut siis johonkin muualle. Tilinpitäjänä tutkijamme kiinnostui selvittämään, mihin muualle työn tuottavuuden kasvu on valunut. Hän havaitsi kaksi selkeää kanavaa. Osaksi tuottavuuslukujen kasvu oli maksettu osinkoina omistajille. Toiseksi rahaa oli siirretty ulkomaille, investointeihin yms.
Tutkijamme kysyy aiheellisesti eikö tässä ole kyse petoksesta. Maltilliset palkkaratkaisut saatiin läpi uskoen, että työn tuottavuuden kasvu alkaa näkyä uusina työpaikkoina. Näin ei käynyt, vaan rahat menivät pääosin osinkoihin ja ulkomaille samalla, kun suhteellinen palkkataso on liukunut alaspäin. Tutkijamme kysyy myös, miten olisi käynyt, jos ammattiyhdistysliike olisi päättänyt ulosmitata työn tuottavuuden kasvun palkankorotuksiin. Hän on varovainen tässä, koska ei ole kansantaloustieteilijä, mutta sanoo silti, että teorian mukaan palkkkojen nousu olisi kiihdyttänyt kulutuskysynnän kasvua kotimaassa ja siten lisännyt työvoiman kysyntää.
Onko työntekijöitä vedetty komeasti höplästä, kun työantaja on pistänyt rahat omiin taskuihinsa ja ulkomaille? Tutkijamme on vähän ihmeissään, jos ay-liike ei tästä selvityksestä ole moksiskaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näinhän siinä on käynyt.Tukiaisia ollaan edelleen pyytämässä ja nämäkin rahat valutetaan osinkoina omistajille.Tästä on olemassa monta esimerkkiä.
Yläpuolella on tuo pääkoordinaattorin nimi. Lipponenhan on pystynyt hyvin rauhoittelemaan palkansaajajärjestöt 'yhteisen edun nimissä'.
kaikilta osapuolilta voitaisiin argumentoinnissa vaatia pidättäytymistä vain sellaisissa väitteissä, joiden tueksi väitteen esittäjällä on varaa sitoutua seurauksiin. Tämä tarkoittaisi esim. sitä, että jos työnantaja (tai muu osapuoli) esittää että maltilliset palkankorotukset tuovat työpaikkoja, olisi sopimus todellakin solmittava paitsi palkankorotuksista myös noista työpaikoista. Jos työpaikoja ei argumenttien mukaisesti syntyisikään, asiaa voitaisiin käsitellä periaatteessa sopimusrikkomuksena, jolla keskusliittojen välillä suoritettavin rahansiirroin korvattaisiin työntekijäpuolelle näiden turhat myönnytykset.
Luultavasti tällainen menettely korjaisi myös nykyiset tekopyhät talousideologiset tunnustuksellisuudet, kuten tuon mainitun seikan, että ay-liikekin "uskoo" maltillisten tuloratkaisujen työllistävään vaikutukseen...