Kepulainen veroehdotus

Otin täällä viime viikolla esille listaamattomien yritysten osinkoverokohtelun. Sheriffi tapansa mukaan yritti sabotoida parhaansa mukaan tätä keskustelua siirtämällä kirjoituksiani milloin minnekin. Ilmeisesti Kepun varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ehti kuitenkin tutustua kirjoituksiini ja on tehnyt nyt oman ehdostuksensa siitä, että osinkoverotusta pitäisi harkita muutettavaksi tasaverosta progressiviseksi.

Kun itse teen tämänsuuntaisia ehdostuksia, kepulaiset kommentoijat pitävät sitä osoituksena kateudesta ja kainaisuudesta ja erityisesti sosialistisesta mielenlaadusta. Kepun Rantkangaskin toki sanoo, ettei hänen esitystään ole nähtävä kateudesta kumpuavana vaan sen sijaan kohtuullisuutta edistävänä. Näin sama asia aina esittäjänsä mukaan voidaan nimetä osoitukseksi kateudesta taikka kohtuullisuudesta. Pääministeri Vanhanenhan erottelee keput myös tällä samalla perusteella demareista. Demarit ovat vain kateellisia rikkaammalle desiilille, kun keput näkevät asiat jostain toisesta näkökulmasta, mikä sinänsä jää hämärän peittoon. Ei se ihme olekaan, kun kyse on kepulaisuudesta.

Jos Rantakangas olisi demari tai vasemmistolainen, hänen esityksensä olisi kepujen mielestä kaunainen ja kateudesta kumpuava. Nyt keput varmaan osaavat omilla sanoillaan kehua tätä kepumaista esitystä.

8

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai eikö?

      Rantakangas taitaa muutenkin olla lähempänä sitä perinteistä kepulaisuutta, joka ei alista ihan kaikkea kvartaalikapitalismin alttarille. Siis eri linjoilla kuin nämä vanhaslaiset pörssejä kumartavat juoksupojat.

      Jos ylläoleva ei Rantakankaan kohdalla pidä paikkaansa, niin saa korjata. En tunne kaikkien kepulaisten sielunelämää kovin tarkkaan.

      • Rantakangas on Korhosen ohella selvästi se henkilö Kepussa, joka ei niele Vanhasen politiikkaa karvoineen kaikkineen. Arvelisin, että näistä kahdesta kuitenkin Korhonen on enemmän perinteinen punamultamies. Kepussa tosin käännellään näissäkin asioissa takkia vinhaan tahtiin, joten aina ei pysy mukana siinä, missä milloinkin mennään. Kepulaiset ovat kuitenkin perusluonteeltaan opportunistisia ja tuuliviirimäisiä vallantavoittelijoita, jotka siinä puuhassa haistelevat ilmaa jatkuvasti.


      • Pelkää sumutusta

        Menestyvät yritykset toimivat pitkäjänteisesti. hyvin johdettujen yritysten kvartaali on pikemminkin 25 vuotta - neljännesvuosisata - vaikka pörssitiedottamista toteutetaankin lakisääteisesti neljännesvuosittain.

        Kun taloustoimittajat julkistavat neljännesvuosikatsauksiaan, asioista tietämättömät harhautetaan kuvittelemaan, että se muka olisi jokin yritysten suunnittelujänne.

        Tosiasia tietenkin on, ettei menestystä tavoitteleva yritys voi päästää talouttaan notkahtelemaan edes tilapäisesti. Se tietäisi markkinoiden luovuttamista kilpailijoille.

        Tämän demarit tajusivat erinomaisesti hallituksessa ollessaan, mutta Heinäluoman äksyilevä rähinäpolitikointi on nyt astunut järjen käytön ja talousrealismin tilalle, kun kannatus painuu pohjamutiin.

        Keskusta on sen sijaan saanut järkensä takaisin hallitukseen noustuaan, mistä saamme kiittää juuri Matti Vanhasta, vaikka keskustan punamultakepulit edelleen laulavat demareiden nuoteista Jarmo Korhosen tahtipuikon mukaan.


    • En tunne Rantakankaan ehdotusta tarkemmin, mutta kyllä ainakin pääomatulojen verottaminen progressiivisesti lienee kepun peruskannattajien toiveiden mukaista. Harva maaseudun eläjä ja edes palkansaajakaan nimittäin joutuu maksamaan ansiotuloistaan 28 prosentin veroa, mutta noin suurella veroprosentilla verotetaan kuitenkin puun myyntituloa ja pieniä tuloja osuuskunnista. Tavallisten ihmisten pääomatulojen veroprosenttia ei todellakaan pidetä matalana.

    • asiassa pätee

      yksi pieni realiteetti. Kun sinulla ei ole mahdollisuutta hyödyntää tätä verolain kohtaa, on se silloin hirmuinen vääryys.

      Muuta on turha höpöttää. Jos ei mulle, niin ei kaverillekkaan.

      Maailma on nyt vain ehtinyt muuttua sen verran, että rahan siirtäminen EU:n sisällä halvemman verokannan maahan käy hetkessä ja valtio saa kääntää katseensa jäljelle jäävien puoleen.

      Vanha viisauas. Parempi lehmä lypsää kuin tappaa pätee edelleen.

    • Istu ja pala

      Julkisesti noteerattu yhtiö:

      100 Osakeyhtiön voitto ennen veroja
      -26 Tulovero
      =74 Voitto

      37 Jaettu osinko
      -07 Osingon tulovero
      =30 Jää osakkaalle nettona

      37 Yhtiöön jäävä osa
      -06 Myyntivoittovero
      =31 Myyntivoitosta jää nettona

      Valtio kerää käytännössä 40 % osakeyhtiön verotettava tulosta. Osakkaalle jää 60 %.


      Listaamaton yhtiö

      =37 Osinko verottomana edellyttäen,
      että nettovarallisuus yli 400

      Valtio kerää tällöin vähintään 32 % ja osakkaalle jää enintään 68 %.

      Kommenttiosuus:

      Kuka viitsii väittää, että valtion julkisesti noteeratusta osakeyhtiön tuottamasta voitosta 40 % olisi pieni. Noteeraamattomasta yhtiöstä kerättävä vero-osuus näyttää aluksi pieneltä, mutta on muistettava, että se kertoo pienimmän veromäärän. Käytännössä näissä yhtiöissä veroaste asettuu 32 ja 40 prosentin väliin, kun osakkeet ovat luonnollisten henkilöiden omistuksessa. Epäilen, että keskimääräinen vero nousee selvästi alarajan yläpuolelle siksi, että yhtiöt jakavat osinkona vähemmän kuin puolet voitostaan. Tällöin myyntivoitosta menevä vero nostaa veroastetta.

      Lukuna 90.000 euroa näyttää suurelta. Kun oivaltaa sen, että takana pitää olla 11-kertainen nettovarallisuus, ei se niin tavattomalta vaikuta. Nettovarallisuus on juuri veroviranomaisten keksimä termi, jotta palkkatuloa ei voida siirtää pääomatuloksi.

      Jos todella olet sitä mieltä, että osakeyhtiö on poikkeuksellisen edullisessa asemassa verotuksellisesti, sinun pitäisi vaatia, että jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen tulee hallita omaa osakeyhtiötään, jonka puitteissa hän laskuttaa kaiken tekemänsä työn. Näin korkea suomalaisen työn verotus muuttuisi nopeasti suomalaiseksi veroparatiisiksi.

      Vaihtoehtoisesti voit vaatia, että yritykset maksaisivat työntekijöilleen verottoman nettopalkan ja että ne joutuisivat tilittämään valtiolle tuloverona vaikkapa 40 prosenttia nettopalkkojen määrästä. Näin yritysten veroaste kasvaisi hetkessä niin korkeaksi, että se saattaisi tyydyttää sinuakin.

      • demarisumutusta

        MPP poimii kokonaisuuksista puolitotuuksia päästäkseen propagoimaan.

        Se on aina ollut demareien tyyli, kun koko totuus osoittaisi, että asiat ovat kunnossa.


    • Minä vaan

      Jos osinkoverotus muutetaan progressiiviseksi, se merkitsee, että nyt yrityksiin sijoitettu pääoma pakenee sellaisiin sijoituskohteisiin,joissa progressiota ei ole.

      Häviäjinä ovat palkansaajat, kun yritysten työllistämismahdollisuudet heikkenevät vieraan pääoman saannin vaikeutuessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1669
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      15
      1048
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      97
      988
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      942
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      86
      732
    7. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      143
      725
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      671
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe