Opiskelin Tampereen punaisessa yliopistossa 1970-luvun lopulla. Meitä oli paljon edistyksellisiä naisia. Me pidimme pyhänä asiana taistella kokopäivätoimisesti demareita ja heidän keksimäänsä pohjoismaista hyvinvointi-yhteiskuntaa vastaan. Nyt olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni meistä palaisi uudelleen taistelukentälle. Niinpä olemme elvyttäneet silloisen yhdistyksen eli Leonid-setän lotat. Tule Hakaniemeen vappuaattona "Maailmanrauha-patsaalle" klo 19.17.
Demarivastaiset nouskaamme yhdessä ain !
3
221
Vastaukset
- ortodoksit alas
Hieno, että vanha kunnon kalashnikov-yhteisöllisyys elää. palatkaamme ajassa taakse päin 30 vuotta. Silloin huusimme ihanaa taistelulaulua: Uskonto on pahinta huumetta kansalle. Jatkakamme huumeiden vastaista taistelua oikean opin puolesta ja ortodoksista uskontoa vastaan.
- me myös
täällä oikealla palaamme 30-luvulle.Se oli ihanaa aikaa oikealle porvarille.Hitler oli meidän mies!
- taisteluun siskot !
Kiitos taisteluhuudosta Leonid-setän lotat. Me Tamara-älymystön veteraanit ainakin tulemme. Meistä on ihanaa, kerta kaikkiaan iihaaanaa, kun saamme uudelleen ja uudelleen olla murskaamassa revisionistista pohjoismaista hyvinvointi- yhteiskuntaa. Me tulemme varmasti ja tuomme myös muutamia HH-komppanian miesreppanoita. (Muiastattehan Hyväuskoiset hölmöt)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936