Täällä on maalailtu varsin tunteeseen vetoavia skenaarioita "Ystävien yhteys" -nimisen juuri perustetun yhteisön sekä ruusuisesta että demonisesta tulevaisuudesta. Osa on nähnyt yhteisön lähes jonkinlaisena reformatorisena uutena jäännöksenä, joka katsoo tehtäväkseen kehottaa "entisiä" emokirkkonsa (Adventtikirkon)jäseniä jättämään yhteisönsä,... tulemaan ulos "Babylonista". Toiset taas näkevät yhteisön lopunajan merkkinä,... merkkinä luvatusta seulonnasta.
Väärin ymmärrysten välttämiseksi on tähdennettävä, että "Ystävien yhteys" ei pyri olemaan seurakunta. Sen tarkoitus ei myöskään ole rohkaista ketään eroamaan sen enempää adventti- kuin mistään muustakaan seurakunnasta.
Nimensä mukaisesti foorumin tarkoitus on yhteydenpito nimiadventisteiksi itsensä kokevien tai oikeaoppisten nimittämien, muuten "hereettisten", ideologisista tai muista syistä seurakunnasta etääntyneiden, erotettujen, eronneiden, varjoisten kujien adventistien yms. seurakunnan ympyröissä nyt tai joskus menneisyydessä liikuskelleiden "muukalaisten" kesken. Samalla se voi tarjota sisar- ja veljesyhteyden niille vähimmille veljille /
sisarille, jotka ovat opillisista tai muista syistä joko sisäisesti etääntyneet tai jääneet kodittomiksi Sen tarkoitus on myös olla
avoin, rakentavaa kritiikkiä rohkaiseva ja "hereetikonkin" ääntä kuunteleva yhteisö. Myös ne adventistit, jotka voivat hyvällä sydämellään sanoa "aamen" jokaiselle 28 opinkohdalle sekä adventismista ilmiönä kiinnostuneet muut kristityksi tunnustautuneet ovat toki tervetulleita.
Kertauksen vuoksi mainittakoon, että yhteisön kotisivut löytyvät osoitteesta: http://personal.inet.fi/koti/ystavien_yhteys/index.htm
Myös ilmoittautumiset voi hoitaa sieltä käsin. Ilmoittautuminen ei sido ilmoittautujaa sen
enempää mihinkään viikonlopputapahtumaan kuin muuhunkaan aktiiviseen toimintaan. Ilmoittautuja ilmaisee ilmoittautumisellaan lähinnä vain
kiinnostuksensa yhteisön toiminnasta. Ilmoittautuneille on tarkoitus avata oma, salasanan takana oleva, mielipide-, ilmoittelu- ja keskustelulaatikko, Ajankohtaista juuri nyt on sivujen mainitsema Tanskan matka ja sinne kiinnostuneiden kartoittaminen mahdollisia erilaisia kyytivaihtoehtoja silmällä pitäen.
Kutsu on suomennettu kutsu on suomennettu aiemmin tällä foorumilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conf...
Imoittautuneet tulevat lisäksi saamaan luettelon muista ilmoittautuneista.
Oikaistua tietoa "Ystävien yhteys" -foorumista
12
354
Vastaukset
- edelliseen
Edellisen viestin tällä foorumilla olevan Tanskan tapahtuman suomennoksen linkki jäi jostain syystä epätäydelliseksi, joten tässäpä vielä kerran: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000034604882
- usko tuota
jos uskoo 28 opinkohtaan, kuten esim. minä uskon, ei voi olla tulematta siihen lopputulokseen, että kyseisen poppoon tarkoitus on hylätä ne 28 opinkohtaa. Siksihän se on syntynytkin koko poppoo. Mitä yhteistä siis olisi vaikka minulla ja heillä? Eipä juuri mitään. En missään tapauksessa tuntisi itseäni tervetulleeksi niiden joukkoon, jotka pitävät minua suurin piirteen saatanan ruumiillistumana, koska uskon 28 opinkohdan oikeutukseen. Turha sanoa, ettei tuo pidä paikkaansa. Tällä palstalla se on sanottu minulle niin monta kertaa päin naamaa, että en hetkeksikään usko mihinkään Hengen yhteyteen kyseisen poppoon edustajien kanssa.
yx vaan konservatiivinen advari- mitä tahansa
Kyseisen poppoon tarkoitus ei ole hylätä mitään. Kyseinen poppoo koostuu pääasiassa ihmisistä, jotka ovat joko jo hylänneet tai joilla on ongelmia joidenkin opinkohtien kanssa. Foorumin tarkoitus on antaa näille nimiadventisteiksi tai luopioiksi kutsutuille yhteydenpitopaikka,... yhteisö, jossa heidät katsotaan täysivaltaisiksi sisariksi ja veljiksi. Aika monet opillisista syistä eronneet tai sisäisesti etääntyneet ovat vailla minkäänlaista uskovien yhteyttä. Sitäpaitsi nykyinen Adventtikirkko (ainakin Suomessa) on jäsenistöltään varsin suurelta osalta näitä "nimiadventisteja".
Aika monellakaan näistä "nimiadventisteiksi" kutsutuilla ei sinänsä ole ongelmia kokea yhteyttä niiden kanssa, jotka uskovat kaikkiin 28 opinkohtaan.
Yhteysongelma syntyy juuri sen kaltaisesta eksklusiivisesta asenteesta, joka viestistäsi välittyi. Kun uskonveljenäni tai -sisarenani pitämäni henkilö kertoo minulle, että hänellä ja minulla ei ole mitään yhteistä sen vuoksi, että minulla sattuu olemaan joistakin asioista hieman eriävät käsitykset, on kieltämättä aika syvä juopa jo syntynyt siitäkin huolimatta, että kokisin itse olevani hänen kanssaan yhtä Kristuksessa. Toki samankaltaista eksklusiivisuutta esiintyy myös nimiadventistien joukossa.
"Nimiadventistiksi" nimittelyssä heijastuu itse asiassa sama asenne,... asenne, josta kumpuaa vihje: et oikeasti kuulu meihin, olet vain näennäisesti, nimellisesti adventisti. No, nimittelijäthän itse asiassa ovat varsin selväsanaisesti ilmaisseet, että näiden heidän kutsumiensa nimiadventistien olisikin paras erota kirkosta. Sikäli "Ystävien yhteys" -foorumin syntyminen voisi ajatella olevan tämänkaltaista asennetta edustavien toiveuni. Hehän voisivat maalailla mielessään ihania kuvia uudesta seulotusta auvoisessa rauhassa elävästä Adventtiseurakunnastaan, joka on päässyt eroon ikävistä toisinajattelijoistaan. - nimiadventisti
mitä tahansa kirjoitti:
Kyseisen poppoon tarkoitus ei ole hylätä mitään. Kyseinen poppoo koostuu pääasiassa ihmisistä, jotka ovat joko jo hylänneet tai joilla on ongelmia joidenkin opinkohtien kanssa. Foorumin tarkoitus on antaa näille nimiadventisteiksi tai luopioiksi kutsutuille yhteydenpitopaikka,... yhteisö, jossa heidät katsotaan täysivaltaisiksi sisariksi ja veljiksi. Aika monet opillisista syistä eronneet tai sisäisesti etääntyneet ovat vailla minkäänlaista uskovien yhteyttä. Sitäpaitsi nykyinen Adventtikirkko (ainakin Suomessa) on jäsenistöltään varsin suurelta osalta näitä "nimiadventisteja".
Aika monellakaan näistä "nimiadventisteiksi" kutsutuilla ei sinänsä ole ongelmia kokea yhteyttä niiden kanssa, jotka uskovat kaikkiin 28 opinkohtaan.
Yhteysongelma syntyy juuri sen kaltaisesta eksklusiivisesta asenteesta, joka viestistäsi välittyi. Kun uskonveljenäni tai -sisarenani pitämäni henkilö kertoo minulle, että hänellä ja minulla ei ole mitään yhteistä sen vuoksi, että minulla sattuu olemaan joistakin asioista hieman eriävät käsitykset, on kieltämättä aika syvä juopa jo syntynyt siitäkin huolimatta, että kokisin itse olevani hänen kanssaan yhtä Kristuksessa. Toki samankaltaista eksklusiivisuutta esiintyy myös nimiadventistien joukossa.
"Nimiadventistiksi" nimittelyssä heijastuu itse asiassa sama asenne,... asenne, josta kumpuaa vihje: et oikeasti kuulu meihin, olet vain näennäisesti, nimellisesti adventisti. No, nimittelijäthän itse asiassa ovat varsin selväsanaisesti ilmaisseet, että näiden heidän kutsumiensa nimiadventistien olisikin paras erota kirkosta. Sikäli "Ystävien yhteys" -foorumin syntyminen voisi ajatella olevan tämänkaltaista asennetta edustavien toiveuni. Hehän voisivat maalailla mielessään ihania kuvia uudesta seulotusta auvoisessa rauhassa elävästä Adventtiseurakunnastaan, joka on päässyt eroon ikävistä toisinajattelijoistaan.siis henkilö, joka ei hyväksy opinkohtia, mutta roikkuu mukana, ei ole seitsemännen päivän adventisti.
ei minulla on yhteyttä heidän kanssaan. se on täälläkin nähty. olkoon miten ekslusiivinen näkemys tahansa.
en halua olla tekemisissä sellaisten "adventistien" kanssa, joiden mielestä olen kävelevä saatana tai vähintään mielipuoli, koska uskon kaikki 28 opinkohtaa, myös EGW:n.
te ette usko. se on niin yksinkertaista. siksi ei ole yhteyttäkään, koska oikea yhteys perustuu yksimielisyyteen totuudesta. sitä meidän välillämme ei ole. - oppia????
nimiadventisti kirjoitti:
siis henkilö, joka ei hyväksy opinkohtia, mutta roikkuu mukana, ei ole seitsemännen päivän adventisti.
ei minulla on yhteyttä heidän kanssaan. se on täälläkin nähty. olkoon miten ekslusiivinen näkemys tahansa.
en halua olla tekemisissä sellaisten "adventistien" kanssa, joiden mielestä olen kävelevä saatana tai vähintään mielipuoli, koska uskon kaikki 28 opinkohtaa, myös EGW:n.
te ette usko. se on niin yksinkertaista. siksi ei ole yhteyttäkään, koska oikea yhteys perustuu yksimielisyyteen totuudesta. sitä meidän välillämme ei ole.Minä en ole löytänyt niistä raamatun saduista mitään EGW:tä. Oletko ihmispalvoja?
- ei minun
oppia???? kirjoitti:
Minä en ole löytänyt niistä raamatun saduista mitään EGW:tä. Oletko ihmispalvoja?
joten älä sotkeude meidän keskusteluumme.
- ongelmaa
ei minun kirjoitti:
joten älä sotkeude meidän keskusteluumme.
Syitä siihen miksi kristilliset yhteisöt ympäri maailmaa suhtautuvat Adventtikirkkoon varauksella, on olemassa useita. Ensiksikin aikaisemmat opetukset ovat olleet kristikunnasta poikkeavia ja toiseksi Adventtikirkko uskottelee jäsenilleen, että Ellen Whiten palvelutyössä vaikutti profetoimisen lahja. Seurakuntalaiset, jotka eivät kunnioita ja ota tosissaan Whiten kirjoista saamaa "ohjausta", katsotaan hylkäävän profeetan siunaukset jakeen Matt. 10:41 sanoin. Kirkon ottama kanta on tässä suhteessa epäraamatullinen, sillä White ei elinaikanaan täyttänyt Raamatun mainitsemia profeetan ominaisuuksia. Raamatun mukaan profeetta on henkilö, joka puhuu Jumalan suulla, eikä puhu omiaan. Profeetta on Raamatun mukaan erehtymätön, sillä hän on Jumalan airut. Useissa kirjoissa ja sivustoilla on todistettu miten Ellen G. Whiten profeetalliset näyt eivät pidä yhtä Raamatun sanan kanssa. Yhtenä esimerkkinä hänen kuuluisa suljetun oven -oppinsa, jossa White julisti saaneensa enkelin kautta jumalallisen näyn, jossa pelastuksen ovi suljettiin kaikilta ihmisiltä vuonna 1844.
Periaatteessa kirkon johto tunnustaa Raamatun ensisijaisuuden, mutta käytännössä Ellen G. Whiten vaikutus ja hänen opetukset ovat voimakkaasti sekoittaneet Adventtikirkon näkemyksiä muista kristillisistä kirkoista poikkeviksi. Esimerkiksi opetus laista - sapatista - pelastuksen ehtona ei perustu Raamatun omaan ilmoitukseen (vrt. Matt. 7:12; Luuk. 16:16; Joh. 1:17, 7:19; Apt. 13:39; Room. 3:20, 9:31, 10:4; Hepr. 7:18, 19, 8:7, 13, 11:31; Gal. 3:13). Raamatun tutkimista seurakunnassa johdatellaan erillisen "Raamatun Sanoma" -vihkosen opastuksella, jossa on lainauksia Ellen Whiten kirjoituksista.
Adventtikirkko ja sen pastorit eivät juuri mainitse, että ennen kastetodistuksen allekirjoitusta henkilön odotetaan maksavan "vapaaehtoisia" kymmenyksiä seurakuntansa rahastonhoitajan kautta. Jos henkilö ei suorituksia maksa, hän tulee olemaan seurakunnassa halveksittu ja toisen luokan uskova, johon kohdistetaan henkistä painostusta. Samoin kiinnostuneille jätetään kertomatta, että Adventtikirkko katsoo ainoana omistavansa totuuden, koska kirkon oppia ohjaa profeetta E. G. White opetukset. Kirkosta ei ole mahdollista erota huomaamattomasti, vaan henkilö saa lähtiessään kokea muiden ylimielisyyttä ja halveksuntaa hänen hyljätessään "totuuden" ja "pelastuksen" ainoan kanavan. Jos henkilö seurakuntaelämänsä aikana laiminlyö sapatin viettämisen, uskotellaan hänen pelastuksensa käytännössä olevan mennyttä.
Whiten asemaa kuvastaa kirkon kanta, jossa häntä pidetään Moosekseen, Jeremiaan ja Johannes Kastajaan verrattavissa oleviin henkilöihin; ks. Advent Review, June 4, 1992, sivut 3, 9. vastoin virallisten sivujen ilmoitusta Raamatun ensisijaisuudesta, vuonna 1981 Adventtikirkon virallinen Ministery Magazine -lehden lokakuun numero ilmoitti Whiten saamien ilmestysten olevan samanarvoisia Raamatun ilmoituksen kanssa: "We believe the revelation and inspiration of both the Bible and Ellen White's writings to be of equal quality". Käytännössä suurin osa Whiten kirjoituksista on osaksi osoitettu toisten uskonnollisten kirjoitusten plagioinniksi. Tämän osoitti 1982 evankelikaalinen adventtipastori Walter Rea kirjassaan White lie; ks. kappale 12 "The incredible story of how the Great Controversy was copied by White from others" sivulla . Vastaavasti Robert Brindsmead kirjassaaan Judged by the Gospel ja Geoffrey Paxton kirjassaan The Shaking of Adventism ovat osoittaneet seitsemännen päivän adventismin teologian heikkoudet perinteiseen armoa ja Kristusta korostavaan evankeliumiin verrattuna. - "nimiadventistiksi...
nimiadventisti kirjoitti:
siis henkilö, joka ei hyväksy opinkohtia, mutta roikkuu mukana, ei ole seitsemännen päivän adventisti.
ei minulla on yhteyttä heidän kanssaan. se on täälläkin nähty. olkoon miten ekslusiivinen näkemys tahansa.
en halua olla tekemisissä sellaisten "adventistien" kanssa, joiden mielestä olen kävelevä saatana tai vähintään mielipuoli, koska uskon kaikki 28 opinkohtaa, myös EGW:n.
te ette usko. se on niin yksinkertaista. siksi ei ole yhteyttäkään, koska oikea yhteys perustuu yksimielisyyteen totuudesta. sitä meidän välillämme ei ole.Kovin pieneksi Suomen Adventtikirkko kutistuisi, jos jokainen luonnehtimasi "nimiadventisti" päättäisi lopettaa mukana roikkumisen. Adventtikirkko pääsisi myös eroon Toivonlinnasta ja monesta työntekijästään, koska moni näistä sinun näkökulmastasi "mukana roikkujista" on sikäli sitoutuneita yhteisöönsä, että he maksavat sinne kymmenyksensä. No, se tuskin teitä nimittelijöitä haittaa. Teidän toiveunennehan on auvoisen rauhallinen adventistiyhteisö, josta ikävät toisinajattelijat on seulottu pois.
Jos sinulla ei ole yhteyttä "nimiadventistien" kanssa, niin sinulla on ongelma. Yhteys ei nimittäin ole "näkyvä". Se ei perustu siihen, että omaamme kaikki saman käsityksen asioista. Se on Pyhän Hengen todellisuutta, riippumatta siitä tuntevatko Hengen johdossa olevat uskovat mitään erityistä uskonveljiään / -sisariaan kohtaan. Tosin seuraus Pyhän Hengen läsnäolosta on usein myös ainakin jossain määrin näkyvä. Toisin sanoen rakkaus vallitsee Hengen johdossa olevien uskovien keskuudessa.
Ymmärrän toki, ettet halua olla sellaisten adventistien kanssa tekemisissä, joiden mielestä olet kävelevä saatana tai vähintään mielipuoli. Tällä sinun sinänsä surullisella lausahduksellasi et voi kuitenkaan väittää, että jokainen luonnehtimasi "nimiadventisti" pitäisi sinua kävelevänä saatanana tai mielipuolena. Ja päinvastoin, myös niiden kaikki 28 opinkohtaa hyväksyvien joukosta löytyy valitettavasti monenlaisia nimittelijöitä.
Väität, että oikea yhteys perustuu yksimielisyyteen totuudesta. Totuudella tarkoitat, mikäli rivien välistä lukutaitoni on yhtään kohdallaan ja viesteissäsi on vähääkään sisäistä logiikkaa, oppikysymyksiä. Tällä lausunnollasi tunnustauduit yllättäen "nimiadventistiksi", nimittäin Adventtikirkko ei opeta, että vain perusluonteiset 28 opinkohtaa hyväksyvät pelastuvat. Pelastettujen joukossa on jopa enemmän muiden kristillisten yhteisöjen edustajia, sanoo jopa E. G. White. Ja pelastua kun ei voi ilman Pyhän Hengen läsnäoloa - siis juuri ainoaa todellista yhteydenperustaa. Toisin sanoen pelastusopillisella käsityksellään, että muissa seurakunnissa on jopa enemmän pelastettuja, Adventtikirkko samalla myöntää, että hengellinen yhteys voi olla todellisuutta myös toisinajattelijoiden kanssa. - valheita tuputat
ongelmaa kirjoitti:
Syitä siihen miksi kristilliset yhteisöt ympäri maailmaa suhtautuvat Adventtikirkkoon varauksella, on olemassa useita. Ensiksikin aikaisemmat opetukset ovat olleet kristikunnasta poikkeavia ja toiseksi Adventtikirkko uskottelee jäsenilleen, että Ellen Whiten palvelutyössä vaikutti profetoimisen lahja. Seurakuntalaiset, jotka eivät kunnioita ja ota tosissaan Whiten kirjoista saamaa "ohjausta", katsotaan hylkäävän profeetan siunaukset jakeen Matt. 10:41 sanoin. Kirkon ottama kanta on tässä suhteessa epäraamatullinen, sillä White ei elinaikanaan täyttänyt Raamatun mainitsemia profeetan ominaisuuksia. Raamatun mukaan profeetta on henkilö, joka puhuu Jumalan suulla, eikä puhu omiaan. Profeetta on Raamatun mukaan erehtymätön, sillä hän on Jumalan airut. Useissa kirjoissa ja sivustoilla on todistettu miten Ellen G. Whiten profeetalliset näyt eivät pidä yhtä Raamatun sanan kanssa. Yhtenä esimerkkinä hänen kuuluisa suljetun oven -oppinsa, jossa White julisti saaneensa enkelin kautta jumalallisen näyn, jossa pelastuksen ovi suljettiin kaikilta ihmisiltä vuonna 1844.
Periaatteessa kirkon johto tunnustaa Raamatun ensisijaisuuden, mutta käytännössä Ellen G. Whiten vaikutus ja hänen opetukset ovat voimakkaasti sekoittaneet Adventtikirkon näkemyksiä muista kristillisistä kirkoista poikkeviksi. Esimerkiksi opetus laista - sapatista - pelastuksen ehtona ei perustu Raamatun omaan ilmoitukseen (vrt. Matt. 7:12; Luuk. 16:16; Joh. 1:17, 7:19; Apt. 13:39; Room. 3:20, 9:31, 10:4; Hepr. 7:18, 19, 8:7, 13, 11:31; Gal. 3:13). Raamatun tutkimista seurakunnassa johdatellaan erillisen "Raamatun Sanoma" -vihkosen opastuksella, jossa on lainauksia Ellen Whiten kirjoituksista.
Adventtikirkko ja sen pastorit eivät juuri mainitse, että ennen kastetodistuksen allekirjoitusta henkilön odotetaan maksavan "vapaaehtoisia" kymmenyksiä seurakuntansa rahastonhoitajan kautta. Jos henkilö ei suorituksia maksa, hän tulee olemaan seurakunnassa halveksittu ja toisen luokan uskova, johon kohdistetaan henkistä painostusta. Samoin kiinnostuneille jätetään kertomatta, että Adventtikirkko katsoo ainoana omistavansa totuuden, koska kirkon oppia ohjaa profeetta E. G. White opetukset. Kirkosta ei ole mahdollista erota huomaamattomasti, vaan henkilö saa lähtiessään kokea muiden ylimielisyyttä ja halveksuntaa hänen hyljätessään "totuuden" ja "pelastuksen" ainoan kanavan. Jos henkilö seurakuntaelämänsä aikana laiminlyö sapatin viettämisen, uskotellaan hänen pelastuksensa käytännössä olevan mennyttä.
Whiten asemaa kuvastaa kirkon kanta, jossa häntä pidetään Moosekseen, Jeremiaan ja Johannes Kastajaan verrattavissa oleviin henkilöihin; ks. Advent Review, June 4, 1992, sivut 3, 9. vastoin virallisten sivujen ilmoitusta Raamatun ensisijaisuudesta, vuonna 1981 Adventtikirkon virallinen Ministery Magazine -lehden lokakuun numero ilmoitti Whiten saamien ilmestysten olevan samanarvoisia Raamatun ilmoituksen kanssa: "We believe the revelation and inspiration of both the Bible and Ellen White's writings to be of equal quality". Käytännössä suurin osa Whiten kirjoituksista on osaksi osoitettu toisten uskonnollisten kirjoitusten plagioinniksi. Tämän osoitti 1982 evankelikaalinen adventtipastori Walter Rea kirjassaan White lie; ks. kappale 12 "The incredible story of how the Great Controversy was copied by White from others" sivulla . Vastaavasti Robert Brindsmead kirjassaaan Judged by the Gospel ja Geoffrey Paxton kirjassaan The Shaking of Adventism ovat osoittaneet seitsemännen päivän adventismin teologian heikkoudet perinteiseen armoa ja Kristusta korostavaan evankeliumiin verrattuna.kaikki muut kirkot ovat Babylonin porttoja ja valheen pesiä ja perkeleen pesiä. Ei kiinnosta mikään yhteys teihin, tippaakaan.
- minä en puhunut
"nimiadventistiksi... kirjoitti:
Kovin pieneksi Suomen Adventtikirkko kutistuisi, jos jokainen luonnehtimasi "nimiadventisti" päättäisi lopettaa mukana roikkumisen. Adventtikirkko pääsisi myös eroon Toivonlinnasta ja monesta työntekijästään, koska moni näistä sinun näkökulmastasi "mukana roikkujista" on sikäli sitoutuneita yhteisöönsä, että he maksavat sinne kymmenyksensä. No, se tuskin teitä nimittelijöitä haittaa. Teidän toiveunennehan on auvoisen rauhallinen adventistiyhteisö, josta ikävät toisinajattelijat on seulottu pois.
Jos sinulla ei ole yhteyttä "nimiadventistien" kanssa, niin sinulla on ongelma. Yhteys ei nimittäin ole "näkyvä". Se ei perustu siihen, että omaamme kaikki saman käsityksen asioista. Se on Pyhän Hengen todellisuutta, riippumatta siitä tuntevatko Hengen johdossa olevat uskovat mitään erityistä uskonveljiään / -sisariaan kohtaan. Tosin seuraus Pyhän Hengen läsnäolosta on usein myös ainakin jossain määrin näkyvä. Toisin sanoen rakkaus vallitsee Hengen johdossa olevien uskovien keskuudessa.
Ymmärrän toki, ettet halua olla sellaisten adventistien kanssa tekemisissä, joiden mielestä olet kävelevä saatana tai vähintään mielipuoli. Tällä sinun sinänsä surullisella lausahduksellasi et voi kuitenkaan väittää, että jokainen luonnehtimasi "nimiadventisti" pitäisi sinua kävelevänä saatanana tai mielipuolena. Ja päinvastoin, myös niiden kaikki 28 opinkohtaa hyväksyvien joukosta löytyy valitettavasti monenlaisia nimittelijöitä.
Väität, että oikea yhteys perustuu yksimielisyyteen totuudesta. Totuudella tarkoitat, mikäli rivien välistä lukutaitoni on yhtään kohdallaan ja viesteissäsi on vähääkään sisäistä logiikkaa, oppikysymyksiä. Tällä lausunnollasi tunnustauduit yllättäen "nimiadventistiksi", nimittäin Adventtikirkko ei opeta, että vain perusluonteiset 28 opinkohtaa hyväksyvät pelastuvat. Pelastettujen joukossa on jopa enemmän muiden kristillisten yhteisöjen edustajia, sanoo jopa E. G. White. Ja pelastua kun ei voi ilman Pyhän Hengen läsnäoloa - siis juuri ainoaa todellista yhteydenperustaa. Toisin sanoen pelastusopillisella käsityksellään, että muissa seurakunnissa on jopa enemmän pelastettuja, Adventtikirkko samalla myöntää, että hengellinen yhteys voi olla todellisuutta myös toisinajattelijoiden kanssa.pelastuksesta mitään. Minä puhuin Hengen yhteydestä. Adventtikirkko ON määritellyt identiteettinsä 28 opinkohdalla. Jos ei kelpaa, ei ole SPA. Ja minulle ei määrä merkitse mitään, vaan laatu. Toisinajattelijat eivät ole rehellisiä. Jos olisivat, menisivät muualle. Niinkuin nyt sitten menevätkin. Hyvä niin. Eikä minulla on Hengen yhteyttä noiden muiden seurakuntien jäseniinkään. Samaa potaskaa he sanovat aina, kun tulee esiin, että olen adventisti. Heti aletaan syyttämään saatanaksi, vaikka halaistua sanaa en ole sanonut. Olen kertakaikkiaan saanut täysin tarpeekseni KAIKISTA toisinajattelijoista enkä halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan.
- on opintojen äiti
minä en puhunut kirjoitti:
pelastuksesta mitään. Minä puhuin Hengen yhteydestä. Adventtikirkko ON määritellyt identiteettinsä 28 opinkohdalla. Jos ei kelpaa, ei ole SPA. Ja minulle ei määrä merkitse mitään, vaan laatu. Toisinajattelijat eivät ole rehellisiä. Jos olisivat, menisivät muualle. Niinkuin nyt sitten menevätkin. Hyvä niin. Eikä minulla on Hengen yhteyttä noiden muiden seurakuntien jäseniinkään. Samaa potaskaa he sanovat aina, kun tulee esiin, että olen adventisti. Heti aletaan syyttämään saatanaksi, vaikka halaistua sanaa en ole sanonut. Olen kertakaikkiaan saanut täysin tarpeekseni KAIKISTA toisinajattelijoista enkä halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan.
Aivan. Et puhunut pelastuksesta mitään. Olin siitä täysin tietoinen. Jos kuitenkin maltoit edes vahingossa lukea viestini kaksi viimeistä lausetta, oletan sinun ymmärtävän, miksi viittasin pelastukseen. Jos et jostain syystä kuitenkaan ymmärtänyt, niin kertaanpa vielä hieman toisin sanoin. Pneumatologia (oppi Pyhästä Hengestä) ja soteriologia (oppi pelastuksesta) kytkeytyvät hyvin tiiviisti toisiinsa. Jos ja kun sekä Adventtikirkko että EGW opettavat, että muissa seurakunnissa on jopa enemmän pelastettuja kuin Adventtikirkossa, he samalla myöntävät, että Hengen vaikutuksen alaisia kristittyjä ei ole ainoastaan Adventtikirkossa, sillä pelastuahan eivät voi muut kuin Hengen johdossa olevat uskovat. Kun siis Hengen johdossa olevia uskovia on muissa seurakunnissa, jopa Katolisessa kirkossa (sanoohan EGW, että pelastettujen joukossa on paljon katolisia), tarkoittaa se sitä, että jokainen Hengen johdossa oleva konservatiivisinkin adventisti on Hengen yhteydessä moniin muissa seurakunnissa oleviin kristittyihin, jopa katolisiin. Hengen yhteyshän ei ole äärellisen ihmisen valittavissa, vaan äärettömän suvereenin Jumalan aikaan saamaa. Ja sinä haluat sanoa näille Hengen yhteydessä sinuun oleville, että sinulla ei ole Hengen yhteyttä heidän kanssaan etkä halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Kiellät siis heiltä sen, mikä heillä jo on Jumalan armosta. Kehotan sinua hyvä veli / sisar miettimään tarkemmin sanojasi.
- totesi EGW:n aikoinaan
on opintojen äiti kirjoitti:

Sehän on itsesträänselvyys, Suomen luterilaisen kirkon kirkkovuoteen kuuluu Adventti...jota on vietetty ennenkuin lopunajan kiihkoilijatbsaapuivat Suomeen?
Siis Seitsemännen Päivän Adventisteja on Suomessa n. 3500 ihmistä ja yli 4 miljoonaan adventistia Luterilaisen kirkon parissa...mitä se onkaan maailmalla?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945