Koulutus suosii yhä valkoihoisia

Valkoiset suorittavat yhä kahdesta kolmeen kertaan enemmän yliopistollisia tutkintoja teknisillä, kaupallisilla ja yritysjohtamisen aloilla kuin mustat afrikkalaiset. Nämä tutkinnot ovat avainasemassa maan taloudellisen kasvun ja hallituksen ajaman mustan väestön työllistämistavoitteiden toteuttamisessa.

Tulokset välittyvät SA Institute for Race Relations tekemästä tutkimuksesta.

”Samalla kun mustien opiskelijoiden määrä ylittää valkoisten määrän yliopistoissa, valkoiset yhä dominoivat aloilla, jotka ovat avainasemassa maan tavoitellessa kuuden prosentin vuotuista kasvua”, sanoo tutkimuksen johtaja Frans Cronje.

Syy epätasa-arvoon on Etelä-Afrikan koulujärjestelmä, jossa valkoiset suorittavat kolme kertaa useammin korkeimpia arvosanoja matematiikassa kuin afrikkalaiset oppilaat. Afrikkalaisista vain 3,8 prosenttia läpäisee näitä tutkintoja samanaikaisesti kun 8 prosenttia värillistä, 28 prosenttia intialaisista ja 31 prosenttia valkoisista oppilaista läpäisee tutkinnot.

Cronjen mukaan koulujärjestelmä tuottaa pienen, korkeasti koulutetun eliitin suuren alikoulutetun sukupolven sisälle.

http://www.afrikka.net/section_fi/uutiset
11785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sinähän olet yhtä tyhmä kuim mustat. eikö mene
umpiluuhun että vakoiset ovat viisaampia täh????
tottakai valkoiset suorittaa korkeampi arvosanoja.

Äänestä

  • älykkyytesi on? kirjoitti:

    Tekaise vaikka tämä testi:

    http://www.tieteenkuvalehti.com/htm/IQTest/fi/index.html

    Tai kokeile tätä:

    http://alykkyystestinet.virtual29.nebula.fi/index.html

    Täytyy olla melkoinen lukema kun sinulla on varaa sanoa mustia tyhmiksi - tai sitten, toisaalta, voi olla ettei omassasi ole kehumista kun joudut ratsastamaan valkoisten keskimääräisellä älyllä etkä omallasi... =)

    tilaaja. "älykkyytesi" voit mitata myös me naiset naiset tai seiskan sivuilla. valitettavasti
    näillä testeilä on tilanteeseen sama vaikutus kuin hyttysen lorauksella itämereen.voithan kokeilla, minä toimin tilanteen mukaan enkä tarvitse minkäänlaista ratsua.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    tilaaja. "älykkyytesi" voit mitata myös me naiset naiset tai seiskan sivuilla. valitettavasti
    näillä testeilä on tilanteeseen sama vaikutus kuin hyttysen lorauksella itämereen.voithan kokeilla, minä toimin tilanteen mukaan enkä tarvitse minkäänlaista ratsua.

    myös käydä jos pidät luotettavampana =) Kyllähän sinä varmaan nimenomaan testien tuloksia arvostat, kun kerran rotujen älykkyydestä puhut - testeillähän näitä tutkitaan ja osa testeistä löytää eroa, osa ei.

    Mutta näin minä tosiaan arvelinkin; ei testitulosta ;) Jos itsensä kanssa on tasapainossa ja tietää sitä älyä omasta päästä löytyvän, eipä sitä tarvetta olekaan yrittää rotunsa älykkyydellä ratsastaa.

    Äänestä

omia näkemyksiään hän tarjoilee tyhmille totuuksina.

Äänestä

Tässähän alkaa miettiä että minkälaista sen koulutuksen tulisi sitten olla että se ei vaan suosisi valkoisia?

Ehkä ne vuohennussiminen ja lastenraiskaaminen tulisi ottaa opetusohjelmaan niin sitten mustatkin alkaisi pärjätä koulussa?

Äänestä
  • olisi pitänyt olla / pitäisi olla, jotta edes jollain tavalla sinut saisi ymmärtämään maailmasta jotain? Taitaa olla turha toivo jo.

    Äänestä

"Syy epätasa-arvoon on Etelä-Afrikan koulujärjestelmä, jossa ......."

Todellinen syy:
Mustien perinnöllinen 1-2 keskihajontaa matalampi keskimääräinen älykkyysosamäärä. Etelä-Afrikan mustat ovat muuten vähän älykkäämpiä kuin muualla afrikassa, johtuen siitä, että heillä on jokunen 10% valkoista geeniperintöä.

Kyllähän se mustien matematiikkakyvyttömyys on yleisesti tunnettua, kun on keksitty sellainen, kun antirasistinen matematiikka.
http://en.wikipedia.org/wiki/Anti-racist_mathematics
http://en.wikipedia.org/wiki/Race_and_intelligence

Äänestä
  • paremmin koulutettuja kuin muualla manterella.
    ihmiset joilla on valkoista? geeniperintöä ovat
    värillisiä, eikä mustia.

    Äänestä

Tuollainen koulutuksellinen eriarvoisuus vaatii malttia päättäjiltä ja kaikilta muiltakin.

Jos valkoisia alettaisiin sortaa yhä enmemmän, siitä ei kuitenkaan olisi mustille sen suurempaa hyötyä kuin valkoisten maanviljelysammattilaisten sortamisesta ammattitaidottomien mustien kustannuksella.

Miksi sitten valkoiset pärjäävät paremmin koulussa?
Yksinkertaisesti pääosin siksi, että vallkoiset oppilaat ovat parempia kuin mustat keskimäärin. Tämän ei kuitenkaan tarvitse kokonaan tai edes pääosin johtua mistään geneettis-perinnöllisestä seikasta, vaan mm. kulttuuriperintö vaikuttaa paljon.

Ajatelkaapa vaikka lukutaidottoman muslimiperheen lasta koulussa. Miten hänet saadaan motivoitua edes lukemisen opetteluun, kun eivät vanhemmatkaan osaa, ja heidän kulttuurinsa on kuitenkin paras ja siitä pitää olla ylpeä jne. Eihän edes maailman ihanin, paras ja viisain mies Muhammed osannut lukea eikä kirjoittaa!!!

Suomessakin sanonta, että tyttöjen kouluttaminen on kuin naapurin vasikkaa juottaisi. Kyse on ajattelussa, missä kaikki jatkuu kuten ennenkin ja tässä tapauksessa vielä maanviljelyksen parissa.

Toivotaan, että Etelä-Afrikan johtajat osaavat ottaa oikealla tavalla opikseen pohjoisen naapurimaansa sosialistisesta pölvästirasistista, joka ampuu omaan jalkaansa ja vielä toiseenkin.

Äänestä
  • muodostaa kivan kontrastin omien juttujesi kanssa toisaalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Etelä-Afrikassa kirjoitti:

Valkoiset suorittavat yhä kahdesta kolmeen kertaan enemmän yliopistollisia tutkintoja teknisillä, kaupallisilla ja yritysjohtamisen aloilla kuin mustat afrikkalaiset. Nämä tutkinnot ovat avainasemassa maan taloudellisen kasvun ja hallituksen ajaman mustan väestön työllistämistavoitteiden toteuttamisessa.

Tulokset välittyvät SA Institute for Race Relations tekemästä tutkimuksesta.

”Samalla kun mustien opiskelijoiden määrä ylittää valkoisten määrän yliopistoissa, valkoiset yhä dominoivat aloilla, jotka ovat avainasemassa maan tavoitellessa kuuden prosentin vuotuista kasvua”, sanoo tutkimuksen johtaja Frans Cronje.

Syy epätasa-arvoon on Etelä-Afrikan koulujärjestelmä, jossa valkoiset suorittavat kolme kertaa useammin korkeimpia arvosanoja matematiikassa kuin afrikkalaiset oppilaat. Afrikkalaisista vain 3,8 prosenttia läpäisee näitä tutkintoja samanaikaisesti kun 8 prosenttia värillistä, 28 prosenttia intialaisista ja 31 prosenttia valkoisista oppilaista läpäisee tutkinnot.

Cronjen mukaan koulujärjestelmä tuottaa pienen, korkeasti koulutetun eliitin suuren alikoulutetun sukupolven sisälle.

http://www.afrikka.net/section_fi/uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu