Kauppalehden nettilehti tänään:
Mistä kapitalismiin saisi kohtuutta?
Maanantai 28.04.2008 klo 08:04 (päivitetty ma 09:14)
Pekka Karhunen/KL
Asmo Kalpala
"Jos lama olisi aikanaan hoidettu paremmin, Suomi olisi tänään velaton maa. Näin sanoo Tapiola-yhtiöiden pääjohtaja Asmo Kalpala.
– On aivan käsittämätöntä, että laman hoidossa keskityttiin vain pankkien pelastamiseen. Teknokraatit unohtivat ihmisen, Kalpala sanoo.
Kalpalan väite valtion velattomuudesta perustuu yksinkertaiseen laskutoimitukseen. Laman jälkeen työttömyyden hoito on maksanut veronmaksajille noin 60 miljardia euroa. Työttömyyden puolittuminen olisi pienentänyt menoja ja kasvattanut tuloja suunnilleen saman verran. Se on kutakuinkin yhtä paljon kuin valtiolla on velkaa.
Lisäksi lama aiheutti vahinkoa, joka ei ole rahassa mitattavissa. Kalpala sanoo, että Suomen kahtia jakautuminen alkoi lamasta.
– Aikoinaan ei ymmärretty, että työttömyys ja syrjäytyminen periytyvät, Kalpala sanoo.
Kalpala haluaa puhua lamasta, koska se satuttaa yhä. Hän puhuu ihmisyyden kunnioittamisesta. Siitä Suomessa on pulaa. Kalpalan mielestä hyvässä uskossa toimineet yrittäjät tekivät sen mitä yhteiskunta toivoi. He ottivat riskiä ja yrittivät.
– Valuuttaluottoja ottaneet yrittäjät uskoivat kun vakuutettiin, että markkaa ei devalvoida. Sitten epäonnistuneen vahvan markan politiikan lasku kaatui heidän maksettavakseen, hän sanoo.
Kalpala ei halua etsiä syyllisiä. Hän toivoo rakentavaa keskustelua kohtuuden periaatteesta. Taustalla on toive, että lamasta opittaisiin."
Voisiko Ahon hallituksen toimista paremmin sanoa ja onko tämä samalla varoitus Vanhasen hallituksen kansan kahtiajakoa lisäävästä politiikasta.
Kuka sanoi että kahtiajaon aika on ohi? Kalpala taas sanoo että kahtiajaon aika alkoi Ahon hallituksen toimilla.
Keskustalaisille mietittävää
Nimetön
1
83
Vastaukset
- oivahärkönen
... tehtiin virheitäkin, mutta Ahon hallitusta edeltänyt Holkerin sivipuna oli syössyt maan vuosisadan lamaan, josta kuitenkin noustiin jaloilleen Ahon hallituksen hallittua kaksi ja puoli vuotta.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gifl/y05.gif
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760