Olen menossa työhaastatteluun kyseisille nurkille ja kyselenkin, että minkälaista aluetta se lienee - minkälaista asiakaskuntaa odotettavissa jos työpaikan sattuisi saamaan..? Itse vasta viime kesänä muuttanut Helsinkiin, enkä tuolla suunnalla oo liikuskellut lainkaan. Yleistyksiä tietysti on monista alueista, mut kertokaahan joku oikeasti siellä asusteleva tai muuten omakohtaista kokemusta omaava. Kiittelen!
Malminkartano
ompi millainen alue?
14978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tutkaile oman alasi tilastoja vaikka netistä. Ihan randomina vaikee arvailla sun asiakkaita.
Päättömiä nää sun kyselyt.
Asiallista vastausta tuntuu olevan vaikea saada ellei kysymystä rautalangasta väännä. Asiakkaat voi mieltää katsos ihan ihmisinä joita sillä alueella asuu: onko tyyliin paljon alkoholisoituneita ja muuten syrjäytynyttä sakkia ja alue on yksi pahamaineisimmista ja levottomimmista, onko paljon maahanmuuttajia, onko kovinkin ruotsinkielinen alue, asuuko siellä vain virkamiehiä ja muuta rikasta sakkia. Tällaisia asioita mielestäni voi kertoa ihan kuka tahansa siellä asuva. Tuskinpa olisit kuitenkaan ollut kovin pätevä henkilö näihin vastaamaan kun katsot asiaksesi lähinnä kritisoida koko kysymystä päättömäksi. No, on se hyvä että aika kuluu niinkin. Oiskohan joku, joka oikeesti osais vastailla? Ihan vaikka nyt kysymys pelkistettynä: mitä hyviä ja huonoja puolia on Malminkartanossa asuinalueena? (jos niin on helpompi ajatella..)
Kyllä minä tiesin, että juuri nämä asiat sinua kiinnostavat.
Kukaan ei ole pätevä kertomaan näitä asioita, kun et tarkemmin kertonut ammattiasi. Kylvettäjällä ja päiväkodinjohtajalla on eri asiakkaat Malminkartanossakin.
Jos sinulla oikeasti on jokin ammattiala, niin tietäisit mistä nämä tilastotiedot hankit.
kaupan kassana ei ole koskaan kiva olla nk. huonoilla alueilla, kuten tämä kysymäsi aluekin on.
opetusalalla olen
pahoittelut, että ymmärsin väärin ammattisi. mutta slummialueella kannattaa aina kuitenkin varautua suurempiin häiriökäyttäytymiiin myös kouluissa. toivottavasti kuitenkin työssäsi ei tule suurempia harmeja. onnea uralle! :)
Onpa erikoinen tapa perehtyä oppilaisiinsa koulutetulla ihmisellä. Toivottavasti et kenenkään minun tutun lapsia opeta.
Kyllä kuitenkin neuvoisin tutustumaan oppilaisiin ja perheisiin ihan yksilöinä ilman tältä palstalta kerättyjä ennakkoluulija.
lueskelin tämän kysyjän kysymystä Malminkartanon alueesta ja ihmisistä.
Kyllä vastaajilla meni vaikeeksi. Ihme jaaritusta ammatista ym. vastaajat todella yk. väkeä. No sekin kertoo malminkartanon ihmisistä ei viellä alueesta
Mistä päättelit kirjoittajien olevan malminkartanolaisia???????????????
Luuletko sinä, kansankynttilä, että malminkartanolaiset ovat jokin ihmislaji. Kaikki samanlaisia?
Mene nyt sinne luokkaasi ja tutustu lapsiin avoimin mielin.
...opettaja kun olet, voit tehdä hyvää työtä lasten parissa. Kuri ja säntillinen järjestys kehiin! Lisäksi kunnolla lukemista, ei mitään "vähän luette jos jaksatte" vaan sellaista että "luette perkele, tai itkette ja luette"-meininkiä.
Loppuu se vitun häiriökäyttäytyminen. Tabula Rasat on kirjoitettava täyteen sivistystä ja kunniallisia käytösmalleja. Jos niiden antaa vain olla, ne tulevat 10 vuoden päästä vastaan ja vetävät peltiä selkään.
Sen kun muistat niin hyvin menee. Lukeminen ja sivistäminen vaikka väkisin. Tyhminkin oppii tarpeeksi kun se pakotetaan siihen.
Olen puhunut. Saa raivota.
malminkartanolaiset. Alkuperäinen kysyjä viellä lisäsi (arvasinhan tämän kohdassa) Täytyi viellä selvittää kysymystä on kyllä niin simppeli kertoa jos asuisin malmilla. Ja katso kysymysmerkkien määrä se on jotain aivan huikeeta. :D
..pohjoispuoli ihan OK,eteläpuoli ihan slummi.Eli,keskimäärin melkein mukava paikka;)
junissa ainakin todella levotonta meininkiä malminkartanolaisilla. Eli yksi pahimmista pääkaupunkiseudulla tämä M-juna, ja juuri malminkartano ja kannelmäki ovat niitä pahimpia.