Maanantai, 28. huhtikuuta
Vahinkoa hankkivat ja vaikeuksia kylvävät [saavat] niittää niitä itse. (Job 4:8)
Jobin kolme toveria esittivät selityksiä, jotka johtivat täysin harhaan. He olettivat, että Job oli itse aiheuttanut kärsimyksensä itselleen tekemällä jonkin vakavan synnin. Ongelmia voi tietysti tulla, jos kylvämme lihan mukaan emmekä hengen mukaan (Gal. 6:7, 8). Nykyisessä järjestelmässä voimme kuitenkin joutua ikävyyksiin riippumatta siitä, miten toimimme. Ei myöskään ole totta, että viattomat säästyisivät kaikilta onnettomuuksilta. Esimerkiksi Jeesus Kristus, joka oli ”saastumaton, syntisistä erotettu”, koki tuskallisen kuoleman kidutuspaalussa, ja apostoli Jaakob koki marttyyrikuoleman (Hepr. 7:26; Apt. 12:1, 2). Elifaan ja hänen kahden toverinsa väärä järkeily sai Jobin puolustamaan hyvää nimeään ja vakuuttamaan viattomuuttaan. Lisäksi noiden kolmen miehen itsepintaiset syytökset, joiden mukaan Job kärsi ansaitusti, saattoivat vaikuttaa Jobin käsitykseen Jumalan oikeudenmukaisuudesta. (Job 34:5; 35:2.)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä yritä valehdella, että Jeesus kuoli kidutuspaalussa. Jeesus kärsi ristinkuoleman ja sillä siisti. Olisi sinunkin syytä jättää se Brooklynin raamatunväärennös (Uuden maailman käännös) ja ottaa kauniiseen käteen kirkkoraamattu.
Jeesus kärsi ristinkuoleman ja sillä siisti
-Näin on totuus. Tutkimuksiin perustuva tieto vahvistaa että Jeesus kuoli ristillä.
JT jättävät todisteet huomioimatta ja keskittyvät vääntelemään parin sanan merkitystä.
asian on tutkittu ja ihminen ei kestä kädet levällään niin kauan et sydän repeää,eli kädet on ollu paalussa,sen jo toteaa tietosanakirjakin vuosia sitten
Kyllä näin on et syrän repiää. paaluussa säilyy kauan hengisä, jotta ne Evangeliumit kerittiin kirjottaan. Siis tietosanakirjan mukaan, eli ei mitään keksittyä juttua.