Laittomuus

Nyt on aika, että laittomuus on tulossa valtaan suuremmassa ja suuremmassa määrin ja siitä te näette, kuka on syntynyt laittomuudesta, että hänessä ei ole rakkautta.

Nämä ihmiset kyllä kääntävät puheissaan vihan rakkaudeksi, vaikka se on pelkkää vihaa ja eksytystä. He väittävät, että on suurta rakkautta tuoda totuutta, joka ei kuitenkaan totuutta ole, sillä viha ja valehtelu on vihaa ja valehtelua ja kaukana totuudesta ja rakkaudesta.

Totuus ja rakkaus on voittanut ja siksi nämä vihan ja valheen kylväjät joutuvat päivä päivältä suurempaan häpeään.


Matt. 24:12
Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ovat täysin paatuneita ja he valehtelevat silmää räpäyttämättä. He ovat lähtöisin valheen isästä, joka manipuloi ihmiset keinolla jos millä itseensä. Valvokaa itseänne ja lukekaa paljon evankeliumeja, jotta ette joutuisi uhriksi hengelle, josta ihmisen on omin voimin mahdottomuus päästä irti ja monet näistä uhreista eivät kohta laittomuuden nieltyään edes osaa pyyttää irtipääsemistä, vaan jatkavat sokeina laittomuuden nielemistä ja se johtaa heitä syvemmälle onnettomuuteen.

Väkeävä eskytys hakee sijaa ja nielee heidät, joilla ei ole rakkautta, eli tavoitelkaa yli omien tunteidennne rakkautta, jotta selviäisitte siitä vaarasta ja ansasta mikä tälle palstalle on asettunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuo rakkaudettomuuden. kirjoitti:

Nyt on aika, että laittomuus on tulossa valtaan suuremmassa ja suuremmassa määrin ja siitä te näette, kuka on syntynyt laittomuudesta, että hänessä ei ole rakkautta.

Nämä ihmiset kyllä kääntävät puheissaan vihan rakkaudeksi, vaikka se on pelkkää vihaa ja eksytystä. He väittävät, että on suurta rakkautta tuoda totuutta, joka ei kuitenkaan totuutta ole, sillä viha ja valehtelu on vihaa ja valehtelua ja kaukana totuudesta ja rakkaudesta.

Totuus ja rakkaus on voittanut ja siksi nämä vihan ja valheen kylväjät joutuvat päivä päivältä suurempaan häpeään.


Matt. 24:12
Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu