Ateismi Suomessa

Sherwoodin metsä

Uskotteko että ateisteiksi tunnustautuvien määrä Suomessa kasvaa radikaalisti seuraavien vuosikymmenien aikana? Päälle päin näyttää siltä että nykynuorisolle uskonto ei merkitse paljon mitään, mutta yllättävän harva kuitenkaan myöntää olevansa ateisti.

5

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puusilimä

      aivan sama.

      olen ateisti.

    • tietousko

      koska olen tietouskovainen, siis avaruusajan ateisti.

      Tuo ennustuksesi toteutuu, mikäli lapsena kastetut ajattelevat rehellisemmin ja rohkeammin.
      Rehellisyyttä kaivataan omien ajatusten tunnustamisessa. Jos ihminen uskoo vain vähän tai ei ollenkaan raamatun tai esim. koraanin juttuja, niin hän voisi sen rehellisesti tunnustaa itselleen ja irtisanoutua noista porukoista.

      Rohkeutta se vaatii ainakin niiltä, joilla ympärillä on jonkinlaisia uskovaisempia tyyppejä. Papin pojalla on muutos pakanaksi vähän hankalampaa kuin tavallisemmassa tapauksessa.

      Jos pelkää kuulumista johonkin vähemmistöön, niin silloinkin vaaditaan rohkeutta. Tosin ateistien nykyinen vähemmistö on hyvin todennäköisesti tulevaisuuden enemmistö.

      Nykyiset yksijumalaiset uskorakennelmat ovat vain ihmiskunnan historiallisen kehityksen yksi välivaihe. Sen todistaa mielestäni tuhannet menneet jumalat, joille nykyään vain hymähdetään.

      Hymyillään kun tavataan,
      ja uskotaan ateismin voittoon.

    • Kössönöm

      sen kummemmin tunnustaa? Kyllä se on tulevina vuosina pikemminkin niin päin, että pitää erikseen tunnustautua uskovaksi, jos kenellä sitten on siihen kanttia. Voi olla, että sellaista katsotaankin vähän kummeksuen.

      • >>Kyllä se on tulevina vuosina pikemminkin niin päin, että pitää erikseen tunnustautua uskovaksi, jos kenellä sitten on siihen kanttia. Voi olla, että sellaista katsotaankin vähän kummeksuen.


    • Agnostikkosissi

      Riippuu niin monesta asiasta.
      Mitä kuuluu ateismiin ?
      Minkälainen on ateisti ?
      Miten määrittelet ateistin/ateismin ?
      Aika raja, elikkä mihin mennessä ? 2048 ?
      Entä ikä ? Jos on galluppiin sanonut olevansa Jumala uskova 20 vuotiaana, mutta 30 vuotiaana on militaristi/telaketju ateisti, ja kukaan ei tule galluppista kysymään, niin mihnkä ryhmään tämä henkilö lasketaan ?

      Vuonna 2048 ?
      Pysyy samana kuin on nytkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe