Urpola?

Eipä keravan kollit paljon viestittele. Luku- ja kirjoitustaito lienevät kateissa.
2521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

elikkäs kun meillä on ainakin asiat kunnossa niin ei keksi aina mitään moitittavaa. Sitten on paljon sellaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

Ei tule heti mieleen myöskään mitään kehitettävää.

Ai niin moitittavaa.
Tulihan se kesä vihdoinkin tai ainakin lämmin kevät. Sen tietää siitä, että naapurustossa pidetään jatkuvasti haukkuvia koiria aamusta puoleen yöhön pihalla. Varsinkin viikonloppuna.

Sanottu on, ei vaikutusta, vittuiltu on, ei vaikutusta, huudettu on ja välit meni poikki, ei vaikutusta. Kas kun ihmiselle voi huutaa ja olla vihainen mutta koiralle ei vissiin voi.

Ehkäpä kuljen pihallani kuulosuojaimet päässä. Ehkä en kuitenkaan. Hyvää kesän alkua kaikille!

Äänestä

Ainakin killassa lukutaito on katoavaa kansanperinnettä. Täällä on yhä lisääntymässä määrin porukkaa, joille jo taloyhtiöiden järjestyssäännöt ovat liian hankalaa luettavaa. Yötä myöten rymytään ja soitetaan musiikkia, vaikka tämä on selkeästi kielletty järjestyssäännöissä.

Autolla ajaminen näyttää täällä olevan jokamieshuvi, koska lukutaidottomana tuskin pääsee autokoulua läpi. Niinpä esim. pihoihin ajoa kieltävää merkkiä ei ymmärretä.

Kilta on jälleen hyvää vauhtia muuttumassa ehkä edes jonkinlaisesta asumalähiöstä brutaaliksi luolamiesten ja -naisten paikaksi, jossa toimii vain vahvimman laki. Eikä työssä käyvillä ihmisillä ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa pois, katsella vierestä ja maksaa viulut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimenvaihdos kirjoitti:

Eipä keravan kollit paljon viestittele. Luku- ja kirjoitustaito lienevät kateissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu