ja näitä ohjeita noudattavat myös todelliset Kristuksen seuraajat. Jeesuksen todistus antaa myös paljon terveyteemme vaikuttavia ohjeita ja jotka niitä noudattavat saavat siunaukset!
Vastaukset 6
- kuullut
Minkälaisia siunauksia sinä olet saanut ja keneltä?
Minulle on siunaantunut kaikkea ihan liikaa, vaikka en ole vegetaristi enkä absolutisti.- ja Raamatusta
5. Moos. 28:2
Ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja saavuttavat sinut, jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä.
Vaikkapa Jumalan siunaukset. Mutta ethän sinä voi sellaisista tietää kun et ole siunattu.
Dan.1:12
"Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme.
15 Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa.
kysymys ei ole yksin ruuasta yksin, vaan siitä mitä Jumala tekee hyväksemme kun seuraamme hänen ohjeitaan. - päätät?
ja Raamatusta kirjoitti:
5. Moos. 28:2
Ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja saavuttavat sinut, jos kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä.
Vaikkapa Jumalan siunaukset. Mutta ethän sinä voi sellaisista tietää kun et ole siunattu.
Dan.1:12
"Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme.
15 Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa.
kysymys ei ole yksin ruuasta yksin, vaan siitä mitä Jumala tekee hyväksemme kun seuraamme hänen ohjeitaan.## Mutta ethän sinä voi sellaisista tietää kun et ole siunattu. ##
5.Moos.28 kertoo siunauksista israelilaisille eikä sinulle.
Olet ilmeisesti asettunut jo jumalan yläpuolella.
- lähdenpä tästä
Pizzeriian syömään kunnon metfurstipizzan ja sen kyytipojaksi tuopillisen nelos olutta.
"Sl.....urrrpppp!" ,,,,, 21:9 Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää.
21:10 Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte".
21:11 Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.
21:12 Jeesus sanoi heille: "Tulkaa einehtimään". Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: "Kuka sinä olet?", koska he tiesivät, että se oli Herra.
21:13 Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan.
Joh. 21:9-13Mutta Aabrahamin ja Israelin ja Minun Jumala
kuvaa lopullista voittoaan sangen herkullisesti:
Jes. 25:6
Tällä vuorella Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille, herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä. [Ps. 22:27-32; Ilm. 19:9]
Ennenkin on juhlittu:
5. Moos. 14:26
Ostakaa sillä rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä tai olutta tai muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä.
Koskapa raamatullisesti on ennenkin syöty vahvaa
ruokaa ja kun lopussa syödään vahvasti - niin
miksikäs emme TÄNÄÄN söisi vahvistavaa ruokaa?!
Hyvää ruokahalua ruumiille ja sielulle ja hengelle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.73561Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513