Nato tulee vaikka 90% venäläisistä voi huonosti. Kaikki ihmiset saavat elää vapaana Natossa. Ongelma on Natossa ollut se kun työtävieroksuvat ja salaa tulleet eivät ole töissä. Enemmistö Natossa voi hyvin ja venäläiset haluavat paeta Natomaihin. Tarkoitus on saada sisään oikeusvaltioihin tästä eteenpäin vain työhaluisia. Venäjä on iso ongelma ja heidät tulisi työllistää Venäjällä. Venäläiset tulevat vain pesemään rahaa tai varastamaan. Tämä tiedetään varmuudella. Nyt on saatu hyvää työvoimaakin ja pääsevät pois Venäjältä. Moskovassa opin saanut lunttaaja ei tykkää nahjuksena Natosta. Kukaan ei saa vapaasti kirjoittaa Moskovassa Naton puolesta, jossa alinomaan toimittajien kauloja katkotaan, se on normaalia venäläistä julmuutta, toisinajattelijat ovat mullan alla tai vaiennettu. Mutta täällä Putinille taputtavaa häiritsee voimakas Suomessa virinnyt Nato-myönteisyys. Silmät aukenevat!
Venäläisestä julmuudesta ja ainaisesta valheesta täysin erillään Natossa, voidaan ajaa koko kansan asiaa ja torjua Natomaana parhaiten venäläisten valheet ja varkaudet (se kuulu meille outoon kulttuuriin). Emme tunne mitään sääliä Putin-nuoria kohtaan, emmekä putinisimia kohtaan, tai kunnioita tippakaan KGB/FSB:tä. Kyyryyn ei jäädä!
Mr. Putin ja hänen hänen salaseuransa (KGB:n perilliset)FSB
Meitä onneksi Natotetaan yhteensopivina vain länteen, kun venäläinen kasvava julmuus on meille kauhistus. Haluamme edelleen hyötyä paljon venäläisistä länsimielisinä Natossa. Nato on hyvä lännelle ja haave päästä sinne venäläisille. On hyviäkin länsimielisiä venäläisiä, en minä sitä sano. Kaikki saavat ja pitää kirjoittaa hyvää Natosta. Yhteensopivina pääsemme Natoon.
Katso karttaa, Natossa on yli 800 miljoonaa asukasta ja se peittää suuren osan maapalloa!
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/65/Map_of_NATO_countries.png
Naton vastustajat valehtelevat koko ajan ja puhuvat täysin perättömiä. Esim. USA on korkean teknologian ja osaamisen maa. Samoin kaikki haluavat liittyä Natoon, Natolla on hyvät aseet venäläistä julmuutta vastaan. Venäjä on kauhistus, siellä ei ole demokratiaa. Länsi rakentaa venäläisille työpaikkoja, mutta miliisikin on rikollinen. Kaikki infra on tuhottu ja amerikkalaisten liikemiesten hotellit rakennetaan ikäänkuin erämaahan. Turvajärjestelyistä paras on Nato, jonka osaajat sielläkin kauhistuksessa voivat vahtia venäläistä rikollisuutta länsimaisella tekniikalla.
Tällä hetkellä venäläiset ovat erkaantumassa oikusvaltioista ja Nato saa siellä koko ajan jalansijaa etukäteen. Vapauden kaipuulla on vielä mahdollisuus saada Nato. Kaikki hyvä tulee lännestä. Täällä demokratiassa voi ajaa köyhän ihmisen asiaa, mutta venäläiset pitävät ihmisiä pakkotyössä. Suomi on Natossa vahvasti mukana torjumassa putinismia. Kehu Natoa koko ajan!
Nato on itsestäänselvyys lännessä kaikille puolueille ja venäläisen julmuuden vastainen:)
Kaikki saavat ja pitää saada alinomaan kehua Natoa, johon koko länsi kuuluu. Nato on puolueeton ja poliittisista puolueista riippumaton. Natosta on hyötyä kaikille suomalaisille täällä kotona lännessä. Venäjä on riippuvainen lännestä, joka rakentaa ja puhdistaa venäläisten hävittämän alueen päälle länsimaista osaamista. Nato laajenee ja pitää laajeta, kivaa!
Nato on 99% hyvä. Venäjä 99% paha. Vain 1 % Venäjällä on jo länsi. Nato saa tulla Venäjälle äkisti!
Nato on puolueeton ratkaisu
7
116
Vastaukset
- otan..
Nato ei ole puolueeton, ei ole koskaan ollut, tosditat vain, että Natokiihkoilijat valehtelee jo otsikoissankin. Muukin kirjoituksesi oli täyttä sekavaa höpinaa vailla älyä ja hyvin kaukana todellisuudesta. Oletko tarkistanut lääkityksesi, että se on kunnossa...
- Ihmisoikeudet suojataan
Todellisessa tilanteessa joukot ovat satatuhatkertaisia. Naton ylivoimainen tulivoima ja huolellisesti kohdistetut iskut tuhoavat hyökkääjän nopeasti. Harjoituksia lisätään koko ajan ja uudenaikaiset aseet ovat äärimmäisen tehokkaita.
Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen myötä Suomi osallistuu uudentyyppiseen kriisinhallintaan. EU:n taisteluosastoille suunnitellut tehtävät ovat pitkälti samoja, joita rauhanturvaajamme ovat jo YK:n ja Naton johtamissa operaatioissa vuosikausia suorittaneet. Nopean toiminnan joukot tarjoavat EU:n puitteissa poliittisille päätöksentekijöille entistä konkreettisemmat - nopeammat - mahdollisuudet puuttua koulutetun, varustetun ja asiansa osaavan joukon toimenpitein joskus yllättäenkin ilmaantuviin ongelmatilanteisiin.
Tavoitteena on, että EU kykenee tekemään päätöksen operaation käynnistämisestä viiden päivän kuluessa operaatiota koskevan kriisinhallintakonseptin hyväksymisestä ja että joukot kykenevät aloittamaan operaation toimeenpanon operaatioalueella 10 päivän kuluttua tästä päätöksestä. Keskeisessä asemassa on myös kansallisen päätöksenteon nopeus. Joukot ovat valmiusaikanaan 5-10 päivän valmiudessa ja tarvittaessa joukon on voitava toimia operaatioalueella omavaraisesti 30 vuorokautta, minkä jälkeen se täydennettynä voi jatkaa toimintaansa maksimissaan kolme kuukautta.
EU:n nopean toiminnan joukkoja on suunniteltu käytettävän 6000 kilometrin säteellä Brysselistä ja niiden tehtävät käsittävät kaikki EU:n kriisinhallintatehtävät, niin sanotut Petersbergin tehtävät, aina humanitaarisista ja pelastustehtävistä rauhanpalauttamiseen. Vuoden 2007 alusta EU:lla on jatkuvassa valmiudessa kaksi noin 1500-2000 sotilaan vahvuista taisteluosastoa. Päivystysvuoro kestää kuusi kuukautta.
Suomi osallistuu kahteen eri EU:n nopean toiminnan joukkoon. Saksan johtama Saksa-Hollanti-Suomi -taisteluosasto on valmiudessa vuonna 2007 ja Ruotsin johtama Pohjoismainen -taisteluosasto on valmiudessa vuonna 2008.
Pohjoismainen taisteluosasto
Suomi osallistuu Pohjoismaiseen taisteluosastoon 221 sotilaan voimin. Suomen ja Ruotsin lisäksi osastoon luovuttavat joukkoja Norja, Viro sekä Irlanti. Sotilaallisesti omavaraisen taisteluosaston vahvuus on kokonaisuudessaan 2434 henkilöä, ja sen pääjoukon muodostaa 835 sotilaan vahvuinen 41. RRBn (Rapid Reaction Battalion).
41. RRBn sisältää pataljoonan esikunnan lisäksi Esikunta- ja tukikomppanian, kolme jalkaväkikomppaniaa, kranaatinheitinosaston sekä huoltokomppanian. Suomalaisjoukon pääosa muodostuu 85 sotilaan kranaatinheitinkomppaniasta.
Pohjoismaisen taisteluosaston tukiosiin kuuluvat lisäksi suomalainen suojeluosasto, tiedusteluosasto, sotilaspoliisiosasto sekä kuusihenkinen topografiryhmä. Kansallisesta huollosta sekä tukitoimista vastaa 16-henkinen NSE (National Support Element). - ittekkään
Ihmisoikeudet suojataan kirjoitti:
Todellisessa tilanteessa joukot ovat satatuhatkertaisia. Naton ylivoimainen tulivoima ja huolellisesti kohdistetut iskut tuhoavat hyökkääjän nopeasti. Harjoituksia lisätään koko ajan ja uudenaikaiset aseet ovat äärimmäisen tehokkaita.
Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen myötä Suomi osallistuu uudentyyppiseen kriisinhallintaan. EU:n taisteluosastoille suunnitellut tehtävät ovat pitkälti samoja, joita rauhanturvaajamme ovat jo YK:n ja Naton johtamissa operaatioissa vuosikausia suorittaneet. Nopean toiminnan joukot tarjoavat EU:n puitteissa poliittisille päätöksentekijöille entistä konkreettisemmat - nopeammat - mahdollisuudet puuttua koulutetun, varustetun ja asiansa osaavan joukon toimenpitein joskus yllättäenkin ilmaantuviin ongelmatilanteisiin.
Tavoitteena on, että EU kykenee tekemään päätöksen operaation käynnistämisestä viiden päivän kuluessa operaatiota koskevan kriisinhallintakonseptin hyväksymisestä ja että joukot kykenevät aloittamaan operaation toimeenpanon operaatioalueella 10 päivän kuluttua tästä päätöksestä. Keskeisessä asemassa on myös kansallisen päätöksenteon nopeus. Joukot ovat valmiusaikanaan 5-10 päivän valmiudessa ja tarvittaessa joukon on voitava toimia operaatioalueella omavaraisesti 30 vuorokautta, minkä jälkeen se täydennettynä voi jatkaa toimintaansa maksimissaan kolme kuukautta.
EU:n nopean toiminnan joukkoja on suunniteltu käytettävän 6000 kilometrin säteellä Brysselistä ja niiden tehtävät käsittävät kaikki EU:n kriisinhallintatehtävät, niin sanotut Petersbergin tehtävät, aina humanitaarisista ja pelastustehtävistä rauhanpalauttamiseen. Vuoden 2007 alusta EU:lla on jatkuvassa valmiudessa kaksi noin 1500-2000 sotilaan vahvuista taisteluosastoa. Päivystysvuoro kestää kuusi kuukautta.
Suomi osallistuu kahteen eri EU:n nopean toiminnan joukkoon. Saksan johtama Saksa-Hollanti-Suomi -taisteluosasto on valmiudessa vuonna 2007 ja Ruotsin johtama Pohjoismainen -taisteluosasto on valmiudessa vuonna 2008.
Pohjoismainen taisteluosasto
Suomi osallistuu Pohjoismaiseen taisteluosastoon 221 sotilaan voimin. Suomen ja Ruotsin lisäksi osastoon luovuttavat joukkoja Norja, Viro sekä Irlanti. Sotilaallisesti omavaraisen taisteluosaston vahvuus on kokonaisuudessaan 2434 henkilöä, ja sen pääjoukon muodostaa 835 sotilaan vahvuinen 41. RRBn (Rapid Reaction Battalion).
41. RRBn sisältää pataljoonan esikunnan lisäksi Esikunta- ja tukikomppanian, kolme jalkaväkikomppaniaa, kranaatinheitinosaston sekä huoltokomppanian. Suomalaisjoukon pääosa muodostuu 85 sotilaan kranaatinheitinkomppaniasta.
Pohjoismaisen taisteluosaston tukiosiin kuuluvat lisäksi suomalainen suojeluosasto, tiedusteluosasto, sotilaspoliisiosasto sekä kuusihenkinen topografiryhmä. Kansallisesta huollosta sekä tukitoimista vastaa 16-henkinen NSE (National Support Element).NATO-juna meni jo vuosia sitten ohi eikä valitettavasti palaa. Meidän Halosten ym jahkailu ja iänikuinen venkoilu ja viivytys veivät Suomen uskottavuuden Natossa.
- Pahaa vastaan
Olet täysin oikeassa Nato suojelee kaikkia ihmisiä ja järjestöjä. Lehdistö saa olla vapaa ja demokratia takaa vapaat vaalit. Vastustajia ei leimata sairaiksi kuten venäläisessä kulttuurissa, eikä venäläisiä valheita oteta huomioon. Nato on hyvä!
- Länsimielinen uudistuu
Hornetin moderni pulssidopplertutka ja aktiivinen tutkaohjus AMRAAM antavat sille todellisen kyvyn taisteluun näköetäisyyden ulkopuolella myös matalalla ja alapuolella lentäviä useita maaleja vastaan kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa. Torjuntaetäisyydet ovat nousseet useisiin kymmeniin kilometreihin. Myös kyky tulittaa useita maaleja samanaikaisesti aktiivisilla tutkaohjuksilla lisää tulen tehoa huomattavasti.
Ilmataistelun dynaamisuus aiheuttaa kuitenkin sen, että näköetäisyyden ulkopuolelta alkava taistelu muuttuu hyvin nopeasti taisteluksi näköetäisyyden sisäpuolella, lähitaisteluksi. Koneiden kohtaamisnopeudet taistelutilanteessa ovat tyypillisesti vähintään 2000 km/h, yli 30 km/min. Lähitaisteluun Hornetilla on käytettävissä AMRAAMin lisäksi myös infrapunaohjus AIM-9M ja tehokas 20 mm tykki M61 Vulcan.- Naton tärkeys prima
Suomi osallistuu aktiivisesti EU:n kriisinhallintakyvyn kehittämiseen. Kansainvälisten valmiusjoukkojemme yhteensopivuus voidaan kuitenkin saavuttaa vain Naton rauhankumppanuusohjelman suunnittelu- ja seurantajärjestelmässä. EU käyttää kriisinhallintaoperaatioissa hyväkseen Naton tiedustelu- ja johtamisjärjestelmiä, ja sen joukot toimivat Nato-periaatteiden mukaan. Kansainväliset valmiusjoukkomme muodostetaan sekä aktiivipalveluksesta että reservistä rekrytoiduista vapaaehtoisista sopimussotilaista. Kytkentä sodan ajan joukkoihimme ja reservimme ylläpitoon tulee olla kiinteä; onhan tämä henkilöstö operaatioihin osallistuessaan enimmillään vuoden ”kertausharjoituksessa” vaativissa oloissa. Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää, että kenttäoperaatioiden komentajat ovat selvillä yhä monikansallisemmiksi muotoutuvien joukkojensa suorituskyvystä ja yhteensopivuudesta. Vastedes kriisinhallintajoukoilla ei ole pääsyä kansainvälisiin harjoituksiin eikä joukkorekistereihin eikä siten myöskään operaatioihin, ellei niitä ole arvioitu asianmukaisella tavalla. Tämä on suomalaisille myös turvallisuuskysymys. Joukkojen lisäksi kansainvälisiin esikuntatehtäviin on koulutettava yhä enemmän kielitaitoista henkilöstöä. Vaatimukset kasvavat koko ajan.
- sitten
kun vastaan tuleen 10 tai 100 kertainen vastaava kalusto ???? Otetaan suojajoukot ja pystykorvat taas naftaliinista. Rynkkyjäkään kun ei löydy edes etulinjaan. Malli Cajander on taas valttinamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936