Sellaisesta sopimuksesta Suomella on kokemuksia. Stubb pääsisi kylmiltään hyödyntämään Suomen kokemuksia.
EU:n kannattaa pyrkiä Venäjän kanssa YYA-sopimukseen.
3
171
Vastaukset
- venäläisyyden
tuntee, ja venäläisten laajentumishalu saadaan hillittyä (Nato), silloin venäläisten naapurina on hyvä elää ja käydä kauppaa.
Sopimuksia on turha tehdä, venäläiset eivät noudata sopimuksia.- Koska EU sitten
on noudattanut sopimuksia? Ainoastaan me tumpelot (siis tarkoitan meidän vaaleilla ns demokraattisesti valitsemamme edustajat) noudatamme jo niitä ajatuksen poikasiakin, mitä nämä suomalaiseen päättäjä"eliittiin" kuuluvat arvelevat EU:ssa tahdottavan säätää. Meissä vika on, miksi valitsmme sen mukaan, kuka on eduskunnan "demokraattisen" päätöksen mukaan antanut itselleen ja puolueelleen suurimmat mainosrahat - puoluetuet. Äänestäkäämme niitä, jotka eivät mitään saa ja siitä huolimatta jaksavat kertoa kansalle faktoja ja visioita oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta.
- oli laajaidea
Koska EU sitten kirjoitti:
on noudattanut sopimuksia? Ainoastaan me tumpelot (siis tarkoitan meidän vaaleilla ns demokraattisesti valitsemamme edustajat) noudatamme jo niitä ajatuksen poikasiakin, mitä nämä suomalaiseen päättäjä"eliittiin" kuuluvat arvelevat EU:ssa tahdottavan säätää. Meissä vika on, miksi valitsmme sen mukaan, kuka on eduskunnan "demokraattisen" päätöksen mukaan antanut itselleen ja puolueelleen suurimmat mainosrahat - puoluetuet. Äänestäkäämme niitä, jotka eivät mitään saa ja siitä huolimatta jaksavat kertoa kansalle faktoja ja visioita oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta.
Se suuri ranskalainen valtiomies, ei Gaulle vaan ehkä Mitterand, joka ensiksi visioi EU:ta, merkkasi muistaakseni itärajaksi Uralin vuoret. Ja tämä tapahtui ennen NL:n hajoamista.
Tämä oli ja on luonnollista, koska valtiomiehet yleensä osaavat historiaa enemmän kuin rupusakki, ja vanhassa historiassa tsaarien Venäjä oli olennainen osa Eurooppaa ja sivistystä. Venäjääkin hallittiin pääasiassa ranskan kielellä.
Siihen ajoittaiseen rauhanomaiseen tilaan ollaan päästy ja sodan uhkat keskisestä Euroopasta ovat pois.
Vielä kun saataisiin Venäjä kiinteämmin mukaan, niin pelätä enää tarvitsisi "keltaista vaaraa".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242233Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1372131Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161847Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601524Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341417Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5651216Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501018Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse353959Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949