Hizbollahista on tullut Iranin shiialainen lonkero Libanonissa, siis sellainen aggressiivinen Israelin vastainen uloke.
Ehkä Golanin kukkuloista luopuminen on jo pian todellisuutta, jos rauhansopimus Syyrian kanssa antaa riittävät turvallisuustakuut. Viimeisten tietojen mukaan tulokselliset neuvottelut Syyrian kanssa ovat aidosti mahdollisia. Mielestäni Turkki, joka omaa hyvät suhteet sekä Israeliin että Syyriaan, on tulevaisuudessa hyvin tärkeässä asemassa Lähi-Idän rauhanneuvotteluissa.
Hizbollah aiheuttaa huolta
7
476
Vastaukset
- Mikä vitsi!
Oletko tosissasi? Kai muistat että Israel on USA:n ja sen kaikkien liittolaisten varauksettomasta tuesta nauttiva ydinasevaltio, jonka armeija luokitellaan yhdeksi maailman uudenaikaisemmaksi ja tehokkaimmaksi tappokoneistoksi.
Tosiasiassa Israelilla on ollut ohjat koko ajan käsissään. Se ei ole vain hallunnut rauhaa, koska sen "työ" on vielä kesken. Se valloittaa jatkuvasti lisää maa-alueita itselleen erinäisiä tekosyitä hyväksi käyttäen. Toisaalla se valloittaa lisää maata perustamalla "siirtokuntiaan" Palestiinan alueelle.
Israel näännyttää palestiinalaisia myös saartamalla heitä siten, että mitään ei saada maahan, eikä mitään (satoa yms.) saada maasta uloskaan. Israelilaiset hallitsevat tilanetta täydellisesti. Palestiinalaiset eivät köyhinä ja vangittuina voi paljon muuta kuin alistua Israelin tyrannian alle.- Israelin puolella
Israel haluaa rauhaa ja Israel vastustaa terrorismia kaikin tavoin. Israelin itsenäisyydelle on YK:n tuki.
- Dr Phil
Israelin puolella kirjoitti:
Israel haluaa rauhaa ja Israel vastustaa terrorismia kaikin tavoin. Israelin itsenäisyydelle on YK:n tuki.
Vai haluaa Israel rauhaa? Heh. Kai käsität että Israel miehittää Palestiinaa ja Palestiina on se joka puolustautuu ylivoimaista hyökkääjää vastaan? Gazan aluettahan nimitetään maailman suurimmaksi vankilaksi ym...!
Sinun logikasi mukaan Neuvostoliittokin halusi ilmeisesti rauhaa, kun se halusi valloittaa Suomen itselleen?
Ettei vain olisi käynyt niin, että joku USA:sta Suomeen pesiytynyt hurmosliike olisi aivopessyt sinua kannattamaan Israelin raakaa ja ahnetta sionatsistista ulkopolitiikkaa? - Suora Oikeus
Dr Phil kirjoitti:
Vai haluaa Israel rauhaa? Heh. Kai käsität että Israel miehittää Palestiinaa ja Palestiina on se joka puolustautuu ylivoimaista hyökkääjää vastaan? Gazan aluettahan nimitetään maailman suurimmaksi vankilaksi ym...!
Sinun logikasi mukaan Neuvostoliittokin halusi ilmeisesti rauhaa, kun se halusi valloittaa Suomen itselleen?
Ettei vain olisi käynyt niin, että joku USA:sta Suomeen pesiytynyt hurmosliike olisi aivopessyt sinua kannattamaan Israelin raakaa ja ahnetta sionatsistista ulkopolitiikkaa?Israelin valtion toimille löytyy perusta Raamatusta.
- Seis sionatsismille!
Suora Oikeus kirjoitti:
Israelin valtion toimille löytyy perusta Raamatusta.
Eipäs valehdella Jumalan nimissä! Kymenessä käskyssä sanotaan mm. näin: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Sitähän sinä siinä yrität, aivan kuten nuo USA:sta kotoisin olevat "kristilliset" rahankeruuorganisaatiotkin tekevät.
Sitten: Älä tapa. Millä tavalla tuo tukee sinun ja lahkosi mielestä Israelin sionatsistista maanvalloitus operaatiota?!? Israel on kuitenkin se osapuoli joka valloittaa Palestiinaa, eli se hyökkäävä osapuoli.
Ja: Älä varasta. Israelhan pyrkii varastamaan palestiinalaisten maat ja sen mukana kaiken sen minkä he omistavat! Palestiinan maa-alue jaettiin Englannin YK:lle luovuttamalla mandaatilla siten, että alue laitettiin suurinpiirtein puoliksi. Nyt Israelilaiset ovat omineet tai valloittaneet tai varastaneet suurimman osan siitä maasta, jonka YK on palestiinalaisille luovuttanut.
Sitten sinulle joka koetat valehdella Jumalan nimissä! Älä lausu väärää todistusta lähimäisestäsi. Jumala ei missään nimessä halua ihmisille pahaa, eikä varmasti kehoita tappamaan ketään ahneuden tai minkään muunkaan tekosyyn tähden.
Ja seuraava. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Kuten sanottu, Israel on se osapuoli joka valloittaa Palestiinaa, eikä päinvastoin kuten sinä yrität vääristellä.
Ja ikäänkuin pisteeksi iin päälle: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Tämän lisäksi on vielä Jeesuksen ohjeet, jonka Jumala lähetti maanpäälle täyttämään keskeneräiseksi jääneet Raamatun lait ja opit.
Raamattu on moniselitteinen, vertauskuvannoilinen ja ennen kaikkea elämänohjeellinen kirja. Se on kartta hyvinvointiin, anteeksiantoon ja rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen. Se on Jumalan opas hyvyteen ja totuteen, aitoon ja oikeaan juutalaisuuteen.
Uskontoa on ennenkin koetettu hyödyntää oman edun nimissä. Hitlerin Natsi-Saksa on yksi hyvä esimerkki. Nyt näyttääkin siltä, että uhreista on tullut teurastajia??! - Kiitos Jeesus
Seis sionatsismille! kirjoitti:
Eipäs valehdella Jumalan nimissä! Kymenessä käskyssä sanotaan mm. näin: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Sitähän sinä siinä yrität, aivan kuten nuo USA:sta kotoisin olevat "kristilliset" rahankeruuorganisaatiotkin tekevät.
Sitten: Älä tapa. Millä tavalla tuo tukee sinun ja lahkosi mielestä Israelin sionatsistista maanvalloitus operaatiota?!? Israel on kuitenkin se osapuoli joka valloittaa Palestiinaa, eli se hyökkäävä osapuoli.
Ja: Älä varasta. Israelhan pyrkii varastamaan palestiinalaisten maat ja sen mukana kaiken sen minkä he omistavat! Palestiinan maa-alue jaettiin Englannin YK:lle luovuttamalla mandaatilla siten, että alue laitettiin suurinpiirtein puoliksi. Nyt Israelilaiset ovat omineet tai valloittaneet tai varastaneet suurimman osan siitä maasta, jonka YK on palestiinalaisille luovuttanut.
Sitten sinulle joka koetat valehdella Jumalan nimissä! Älä lausu väärää todistusta lähimäisestäsi. Jumala ei missään nimessä halua ihmisille pahaa, eikä varmasti kehoita tappamaan ketään ahneuden tai minkään muunkaan tekosyyn tähden.
Ja seuraava. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Kuten sanottu, Israel on se osapuoli joka valloittaa Palestiinaa, eikä päinvastoin kuten sinä yrität vääristellä.
Ja ikäänkuin pisteeksi iin päälle: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Tämän lisäksi on vielä Jeesuksen ohjeet, jonka Jumala lähetti maanpäälle täyttämään keskeneräiseksi jääneet Raamatun lait ja opit.
Raamattu on moniselitteinen, vertauskuvannoilinen ja ennen kaikkea elämänohjeellinen kirja. Se on kartta hyvinvointiin, anteeksiantoon ja rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen. Se on Jumalan opas hyvyteen ja totuteen, aitoon ja oikeaan juutalaisuuteen.
Uskontoa on ennenkin koetettu hyödyntää oman edun nimissä. Hitlerin Natsi-Saksa on yksi hyvä esimerkki. Nyt näyttääkin siltä, että uhreista on tullut teurastajia??!pahuus tuhoutuu!
- Kaikella pahalla on huono l...
Kiitos Jeesus kirjoitti:
pahuus tuhoutuu!
Ei Jeesus Israelia tuhoa. Jeesus voi pelastaa Israelin. Paha tuhoaa joko itse itsensä tai sitten sen tuhoaa joku toinen paha. Pahan kierteen kykenee voittamaan vain hyvä, mitä lähi-idässä ei toistaiseksi ole paljon, sillä judaistit kieltävät Jumalan pojan Jeesuksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057