lapsi koira allerginen,puuterihuisku..?

Pojallani (kohta6kk.) todettiin hiljattain alergioita. Niitä oli mm.vahnä,muna,maito ja KOIRA. Perheessämme on 1,5 v. kiinanharjakoira (puuteri huisku) oireita en ole huomannut vaikka koira käy lähietäisyydeltä tervehtimässä poikaa.Olen lukenut paljon että kiinanharjakoira voi sopia allergikoille, mut koskeeko tämä myös puuteri huiskua? (testeissä luki että nimenomaan hilse on allergian aiheuttaja) Voisiko ahkera pesu ja harjaus ulkona auttaa asiaa? En millään haluaisi luopua koirasta. AUTTAKAA!!!
41237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei se sen paremmin sovi kuin muutkaan rodut. Ei sitä nimittäin karvalle tulla allergiseksi vaan ihon proteiineille.

No, mutta turhaan huolehdit. Koirasta voi olla päinvastoin hyötyä poikasi allergioiden suhteen, kun hän ei ole koiralle allerginen vaan vain joillekin ruuille. Koira auttaa poikaasi kehittämään omaa puolustuskykyä.

On meilläkin koira, vaikka ollaan koirille ja monille muille allergisia. Eikä luovuta siitä. Sitten jos joskus homma menee niin pahaksi, ettei henki kulje, niin sitten harkitaan. Ei siitä nimittäin ole mitään hyötyä allergioissakaan, että kaikkea elämää varoo. Päinvastoin pitää kasvattaa hyvää kuntoa ja hyvää vastustuskykyä ulkoilemalla ja muille terveillä elämäntavoilla - ja elämällä eikä sairastamalla.

Äänestä

ihokoetestissä on vähän positiivisia, ei välttämättä todellisessa elämässä aiheuta allergiaoireita. Ei siis tarvi hankkiutua nyt koirasta eroon, MUTTA kannattaa tarkkaan kyllä seurata, ettei pojalla tosiaankaan ole oireita.

Jos koira-reaktio oli pricktestissä vain yhdellä plussalla, on paljon vähemmän todennäköistä, että se on merkittävä koira-allergia, kuin jos se oli iso paukama, kolmella tai neljällä plussalla.

Äänestä

Sinun lapsellasi on todella vaikeia kombinaatio allergioita. gluteeniapaa dieeti on hyvä suoja alkuvuosina kunnes immuunikapasiteetti on niin kypsää, etä voi testata vasta-aieen , jos kyse on keliakiakstakin. Tietysti DNA- voidaan jo nyt tutkia ja keliakaigeeniryväs arvioida.
Maidon sijasta voi käyttää soijamaitoa. Yleensä vauvat pitävät siitä.
maito ja muna allergia voivat myöhemmin korjautua. mutta vehnäalelrgia voi jäädä koko iän asiaksi (jos on keliakia geenit).Toisille jää vehnäproteiiniallergia ihan pysyväksi. Se on erittäin sensitiivinen. ( hyvä apudieetti on "gluteenivapaa ruoka") Suomessa on sellaisia keliakikoita jotka sietävät kauraa. Joka maassa ei ole. Ihokeliaakikoilla kauran sieto on huono. Ota selvää, kestääkö lapsesi kauraa.
Jos koira-allergia on todettu, vaikka ikää on vain 6 kk, kannattaisi välttää sitä allergeenia tulevaisuuden takia. Tämä on henkilökohtainen neuvoni. Et voi havaita mitään erityisiä oireita, koska immuunivaste ei ole niin pienellä vielä kypsä.

Äänestä

Serkullani on kaksi kiinanharjakoiraa( karvallisia versioita) ja hänen vanhempi poikansa on allerginen kissoille ja koirille, mutta näistä omista ei ole tuulut minkäänlaisia oireita ja koirat ovat heillä olleet jo 6 vuotta. Pojalla muuten ikää 14v. Mutta kun tulevat meille kylään niin alkaa silmät ja nenä vuotaan kun meillä on sakemanneja. Eli uskon että tilanteessasi ei tarvi koirasta luopua:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmi82 kirjoitti:

Pojallani (kohta6kk.) todettiin hiljattain alergioita. Niitä oli mm.vahnä,muna,maito ja KOIRA. Perheessämme on 1,5 v. kiinanharjakoira (puuteri huisku) oireita en ole huomannut vaikka koira käy lähietäisyydeltä tervehtimässä poikaa.Olen lukenut paljon että kiinanharjakoira voi sopia allergikoille, mut koskeeko tämä myös puuteri huiskua? (testeissä luki että nimenomaan hilse on allergian aiheuttaja) Voisiko ahkera pesu ja harjaus ulkona auttaa asiaa? En millään haluaisi luopua koirasta. AUTTAKAA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu