Oliko ulkoministerivaihdos sittenkin

Uusi-Ukki

voitto Suomalaiselle ulkopolitiikan tekijöille, ja siten myöskin meille kansalaisille. Niin hyvä mies kuin Kanerva olikin,tuliko sittenkin vielä parempi mies tilalle. Tuossa näin televisiosta kun Aleksanderi Stubb, oli kuin kala vedessä kun hän kohtasi ensikerran Eu-n johtomiehiä.

Hänen ei tarvinnut yksikseen potkiskella kiviä,
,kuten erään tuntemani Pääministerin täältä Suomesta, ja ollen myöskin asiakäsittelystä täysin ulkona. Nyt näki selvästi, että muut kokousedustajat ottivat Stubbin avosylin vastaan.

Ja luulempa totisesti, että Stubb ottaa myöskin kohta koko kokouarsenaalin peukalonsa alle, on siinä sellainen Jäbä. Mies tekee eikä meinaa, häntä tietenkin auttaa kun hän puhuu monia kieliä sehän on aivan selvää.

Tuo onneton Pääministerimme kielitaito rajoittuu Suomeen ja Savvoon, hiljaa, ja kovvoo. Niillä ei tänäpäivänä oikein suuressa maailmassa pärjätä. tietenkin Kepulireppanat taas haukkuvat minua kaikin heidän osaamiensa sanankääntein, mutta minulla kun on aina näissä jutuissani tarkoitus pysyä totuudessa.

Nyt kun nuo talousekonomistit povaavat jopa Puoluesihteeri Korhosen tahdittamana syvää lamaa meille Suomalaisillekin. Kyllä varmaankin tällä Palstakepulien Superpääministerillä on keinot ainakin hillitä lamantuloa Suomeen,vai onkohan????.

Kovin ovat hiljaisiksi heittäytyneet nämä Vanhasen ihailijat, se enteilee pahoja aikoja Suomelle. Nyt meillä on kuitenkin Ulkoministeri joka voi vielä jotakin tehdäkin laman lieventämiseksi, tuolla Euroopan johtajien tapaamisissa. Vanhasen toimintoihin ainakaan minä, eikä suurin osa Suomen kansaa Luota tipan tippaa, tämä on kylmä tosiasia, repikää siitä Kepulit.

5

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timokk

      näin; " mutta minulla kun on aina näissä jutuissani tarkoitus pysyä totuudessa. "

      • Ukki se

        jaksaa toimia saitin "Seiskana" ellei "Oho!"-lehtenä!

        Varsinainen juoru-ukki koko pökkelö!


    • Kuusaan Piru

      Onks siul joku herrademarivamma, kun sie haastat tuota paskaas vuuest toiseen?

      Kepulaisil vittuilet, vaik syylliset on demarii!

      Kepulaisil sentään voi sanoo ja kysyy, mut mitä tekee Lipponen. Ei vastaa, jos jätkämies soittaa. Turvallisuuskysymys.

      Mie on nähnt ihan tarpeeks. Sosialidemokraatit lopettaa ja mist mie sit puolueen itellein otan? Kepulaisist? Hä?

      Kepulaiset maajussit velkoineen ovat rehellisimpii suomalaisii mitä min tiedän!

      • Uusi-Ukki

        Sinäkö vajaaälyinen yrität jopa soittaa Lipposelle, ei ole kumma jos eivät yhdistä puheluitasi. Ja mitä vittuilua minun avauksessani on, kerron juuri nykyisen asiantilan näistä politiikan koukeroista.

        Äläkä sinäkään luota noihin Kepulaisiin "Velkaviljelijöihin", he juuri ovat pahimpia Demarivihaajia kun enää mitkään avustukset eivät riitä heidän viinamaksuihinsa, no aletaan syyttämään Demareita, sellainen piru olet myös sinäkin onneton.


    • Heh heh

      Saitin vakiojengi muistaa hyvin, miten nikkinsä jättänyt Jäbä_43 ennusti Stubbista seuraavaa ulkoministeriä jo silloin, kun Tuomioja ja Vanhanen koettivat ripustaan syyn Työmiojan löysien EU-puheiden kohusta Stubbin nikaan.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2203
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2112
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1835
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1516
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1415
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      564
      1202
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1015
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      351
      952
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe