Tuusulanväylä 29.4.2008 klo 15.45. Silminnäkijän havainnot ennen ja jälkeen onnettomuuden.
Olen tulossa lännestä Kehä I:ltä Tuusulanväylälle. Ajoneuvot kilvoittelevat paremmasta paikastaan kiinni toistensa puskureissa ilman minkäänlaista turvaväliä. Edellä havaitsen mootoripyörän vaihtamassa ohituskaistalle. Ehdin jo pelätä, ettei vaan nyt olisi se päivä ja hetki, jolloin tapahtuu vakava onnettomuus silmieni edessä. Kaikki ainekset onnetomuuteen ovat ikävä kyllä selvästi nähtävillä. Samassa liikennevirta pysähtyy kuin seinään. Oma turvavälini pelastaa täpärästi peräänajolta, mutta hetkeä myöhemmin näky on kammottava: motoristi makaa keskellä ajoväylää verilammikossa ja kolme henkilöautoa enemmän ja vähemmän vaurioituneena. Pian tie suljetaan ja ruuhka tukkii tuhansien työmatkalaisten kotiinpääsyn, sillä liikennetiedotteet tulevat vasta puolen tunnin viiveellä onnettomuudesta, koska popmusiikin soittaminen radiossa on ilmeisesti tärkeämpää.
Otsikolla ei ole tarkoitus syyllistää erityisesti moottoripyöräilijöitä, sillä kylmä totuus on se, että lähes kaikki ruuhkaliikenteessä ajavat syyllistyvät jatkuvasti törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Turvavälejä ei käytännössä ole lainkaan, josta johtuen turvallinen kaistanvaihto on mahdotonta. Onnettomuuspaikalla on voimassa 100 km/h nopeusrajotus, joka tarkoittaisi noin 100 m:n turvaväliä. Onnettomuuteen joutunut motoristi vaihtoi ennen onnettomuutta kahden henkilöauton väliin, joiden etäisyys toistaan oli alle 10 m! Moottoripyörän takana tullut auto ei jättänyt turvaväliä, vaan jäi roikkumaan motoristin perään. Tarkempaa syytä onnettomuuteen en voinut kauempaa takaa havaita.
Motoristit ovat valitettavasti liikenteessä varsin heikossa asemassa jos jotain poikkeavaa tapahtuu. Tätä heikkoa asemaa ei mitenkään helpota se, että he myös keskimäärin käyttäytyvät liikenteessä varsin agressiivisesti ja käyttävät ajoneuvonsa ketteryyttä ja tehoja edetäkseen muuta liikennevirtaa nopeammin tekemällä äkkinäisiä kaistanvaihtoja ohittamalla välillä oikealta ja välillä vasemmalta puolelta sekä pujottellen kaistojen välissä. Kun lisäksi monet autoilijat eivät anna heille tilaa tai eivät edes huomaa heitä, olisi parasta, jos moottoripyöräily kiellettäsiin liian vaarallisena kokonaan ruuhka-aikoina. Vasta sitten, kun liikennekulttuuri kehittyisi lähes barbaarisesta nykytilastaan sivistyneelle tasolle, jossa turvaväli olisi sääntö eikä poikkeus, voitaisiin siten taata edes kohtuullinen turvallisuuden taso tienkäyttäjille ja sallia siten myös moottoripyöräily ruuhkaliikenteessä.
Valitettavasti liikennepoliisi ei mitenkään valvo ruuhkaliikennettä eikä varsinkaan turvavälejä. En ole koskaan nähnyt liikennevalvontaa Helsingin poistumisväylillä ruuhka-aikaan. Turvaväli pitäisi kokea kaistanvaihtajan omaisuudeksi, tilaksi, jonka riittävästä suuruudesta vastaa aina takana tuleva nostamalla hieman kaasupoljinta, jos joku on pyrkimässä eteen. Nyt tilanne on päinvastainen: ajetaan tiukasti edelläajavan puskurissa kiinni, jotta kukaan ei vaan tulisi väliin. Poliisin tulisikin siten aktiivisesti valvoa ruuhkaliikennettä ja poistaa yhdenmukaisesti kaikki sellaiset tiellä liikkuvat, jotka eivät ymmärrä turvavälin merkitystä. Kyse on elämästä ja kuolemasta.
Syvä ja järkyttynyt osanottoni kaikille Tuusulanväylän onnettomuuden syyttömille osallisille ja erityisesti uhrille ja hänen omaisilleen.
Moottoripyöräilijät pois ruuhkaliikenteestä
11
1337
Vastaukset
- myöskään asiaa
Polkupyörien on myös turha tunkea pelottelemaan jalankulkijoita keskustan jalkakäytäville.
- ajavat reippaasti sallittua...
Peräkärrylliset kuvittelevat kanssa omistavansa tämän maan.
Jokaisella valtaväylällä ne painavat reippaasti yli kahdeksaakymppiä. Eikö se olekin se rajoitus?
Eikö olisi helppo keino saada kaikenlaista kuriin asentamalla enemmän valvontakameroita.- tämä jotenkin
Ko, olevaan onnettomuuteen ??????????
Ajakaa pellet siivosti älkääkö syyttäkö aina toisia omista ja muiden tekemistä virhearvioinnista.
- olikin...
tuo mälli! Oliko se nyt niin että kävi äärettömän huono tuuri moottoripyöräilijälle kun meni vaihtamaan kaistaa näiden kahden kuskin väliin? Taisivat olla hiljaisia kun pääsit paikalle?
- ammattiautonkuski
minä osaan ajaa, muut ei.
- ja usein vältettävissä
Tuusulantiellä ei juurikaan näe turvavälejä autojen välillä, ei varsinkaan ruuhka-aikana.
Motoristeilla on toki oikeus ohittaa autojono kaistojen välistä tai oikealta tai vasemmelta, mikään pakko se ei ole.
Kumpa ihmiset tajuaisivat, että on hyvin riskialtis tilanne, jos vierekkäisillä kaistoilla on suuret nopeuserot. Joku tekee huolimattoman tai huolellisen kaistanvaihton eikä huomaa motskaria tai toista autoa ja PAM. Motoristi on aina valitettavasti heikoilla törmäyksessä eikä henkilöauton sisälläkään välttämättä säily ehjänä. Parhaimmassa tapauksessa tulee vain peltivaurioita, mutta aikaa tuhraantuu jälkiselvittelyyn. Ilman pikkikolariakin olisit jo perillä.- OmaLaki
"Motoristeilla on toki oikeus ohittaa autojono kaistojen välistä tai oikealta tai vasemmelta, mikään pakko se ei ole."
On kyllä ihan motoristien itse keksimä oikeus, laki ei salli välistä ohittamista.
http://yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=liikenne&osannimi=puskuri_arkisto&jutunid=2643
Kumpa motoristit tajuaisivat että on hyvin riskialtista jos vierekkäisillä kaistoilla on suuret nopeus erot. Varsinkin jos tehdään itse "oma" kaista autojonojen väliin ja ajetaan siinä kovempaa. - Fillariterroristi
OmaLaki kirjoitti:
"Motoristeilla on toki oikeus ohittaa autojono kaistojen välistä tai oikealta tai vasemmelta, mikään pakko se ei ole."
On kyllä ihan motoristien itse keksimä oikeus, laki ei salli välistä ohittamista.
http://yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=liikenne&osannimi=puskuri_arkisto&jutunid=2643
Kumpa motoristit tajuaisivat että on hyvin riskialtista jos vierekkäisillä kaistoilla on suuret nopeus erot. Varsinkin jos tehdään itse "oma" kaista autojonojen väliin ja ajetaan siinä kovempaa.http://youtube.com/watch?v=TAVVBjrTu0w
Jotenkin tähän tapaan? Viivan päällä kun ajelee, tulee vähemmän peräänajoja. Onhan tietenkin huutava vääryys että joku pääse ruuhkassa ohi eikä samalla pidennä jonoa. Liikennesäännöt tuntevat "opettajat" ja muut katkerat pitävät huolen, että tuollainen käytäntö on myös vaarallinen. - OmaLaki
Fillariterroristi kirjoitti:
http://youtube.com/watch?v=TAVVBjrTu0w
Jotenkin tähän tapaan? Viivan päällä kun ajelee, tulee vähemmän peräänajoja. Onhan tietenkin huutava vääryys että joku pääse ruuhkassa ohi eikä samalla pidennä jonoa. Liikennesäännöt tuntevat "opettajat" ja muut katkerat pitävät huolen, että tuollainen käytäntö on myös vaarallinen."Viivan päällä kun ajelee, tulee vähemmän peräänajoja"
Entäs sitten kun kaistapujottelua harrastaa samanaikaisesti 2,5,10 tai 50 moottoripyörää, onko heillä riskiä ajaa toistensa perään?
"Liikennesäännöt tuntevat "opettajat" ja muut katkerat pitävät huolen, että tuollainen käytäntö on myös vaarallinen."
Ilman "opettajia" tuommoinen pujottelu onkin oikein turvallinen tapa edetä, vai mitä? Videossa näkyvälle idiootillekaan ei sattunut kovin montaa läheltä piti tilannetta, joihin syypää oli motoristi ihan itse. Olisiko peili pari kertaan osunutkin johonkin kun niin kopsahteli.
On vaan ajan kysymys milloin tuollaisella ajotyyliillä siirrytään täältä ikuisuuteen.
Olisikohan se "katkeruus" vaikka sitä ettei halua oman eikä kenenkään muun matkan katkeavan sen takia kun joukossa yksi öykkäröi?
Eiköhän se ruuhka vaan pahennu, kun moni autoilija joutuu painamaan jarrua ettei "minäolenvalentinorossi" jäisi alle. Vaikka autot näyttävät pujottelukepeiltä, niin siellä on kuitenkin kuljettaja joka varmasti reagoi jotenkin kun pyörä suhahtaa ohi peiliä hipoen.
- nyt kummaa
Mikä helvetti siinä on, että motoristeja aina haukutaan.. mahtaa vituttaa kun oma Nissan Micro ei kulje yli 60km/h.. ja nyt joku keksii et "hei. mulla on kyllä 1.6i Astra.. ja muuten vm. 92".
Kyse on vaan siitä saatanan itsekkyydestä joka suomalaisilla on.
Väitän että jos kuka tahansa näistä mulkuista jotka ei tee tilaa yms. ajaisi itse moottoripyörällä, niin sama pujottelu olis päällä. Pyörä on tietenkin paljon paljon ketterämpi kuin auto, mutta ei se oo mikään kusipäisyyden syy. Kyllä muakin vituttaa istua iltapäiväruuhkissa, mutta teen silti tilaa pyörille.. Tiestä riippumatta. Jos näen Lahdentiellä, että takana on pyörä niin ajan oikeassa reunassa, että se pääsee turvallisesti ohi.
Ja sitten ihan tiedoksi: itselläni ei ole edes A-korttia, ettei sitten tarvi tulla vinkuun mulle motoristeista. - Välineurheilija
Samat liikennesäännöt ja fysiikan lait koskevat myös moottoripyöriä. Pyörän kuljettaja ei onneksi tule montaa kertaa kokeilemaan uudestaan keksimiään soveltavan ajamisen temppuja jos ottaa kontaktia tienpintaan tai muihin ajoneuvoihin. Evoluutio opettaa kantapään kautta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1471192Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491095Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964- 124961
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205911Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13815- 39802