Ateistit haluavat

Kun tulee lähdön hetki, ateisti pelaa varman päälle ja hautauttaa itsensä siunattuun maahan pitkän kaavan kautta.
15428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olet vasta neljäs tämän aiheen kanssa tänään. Onnea!

Äänestä
  • Siunaustilaisuudessa ateistivainaja on arkussa, joka sitten lasketaan hautaan tai viedään poltettavaksi. Tuhka pannaan uurnaan, joka viedään hautaan. Siunaava pappi laskee kappelissa tai kirkossa arkun päälle kolme kertaa hiekkaa, josta samalla rakentuu hiekkaristi. Yleisimmin tässä yhteydessä pappi lausuu: Maasta sinä olet tullut. Maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Jeesus Kristus, vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

    Teologisesti arkku tai uurnahautaus ovat yhtä hyväksyttäviä, sillä uskontunnustuksessa lausuttu usko ruumiin ylösnousemukseen sisältää luottamuksen siihen, että Jumala voi koota ihmisen vaikka meren pohjasta.

    Äänestä

  • haudataan näin: kirjoitti:

    Siunaustilaisuudessa ateistivainaja on arkussa, joka sitten lasketaan hautaan tai viedään poltettavaksi. Tuhka pannaan uurnaan, joka viedään hautaan. Siunaava pappi laskee kappelissa tai kirkossa arkun päälle kolme kertaa hiekkaa, josta samalla rakentuu hiekkaristi. Yleisimmin tässä yhteydessä pappi lausuu: Maasta sinä olet tullut. Maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Jeesus Kristus, vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

    Miksi kirjoitit tämän minulle? Kuuntele uudelleen se juttu, niin saat ne haluamasi vastaukset. Vai oliko ne niin kurjia sinun kannaltasi, että päätit ohittaa ne.
    Ei tästä jaksa enää jauhaa.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Miksi kirjoitit tämän minulle? Kuuntele uudelleen se juttu, niin saat ne haluamasi vastaukset. Vai oliko ne niin kurjia sinun kannaltasi, että päätit ohittaa ne.
    Ei tästä jaksa enää jauhaa.

    Ei mitään pelkäämistä. Hautaus on kaunis ja harmooninen tapahtuma.

    Äänestä

  • kuolema? kirjoitti:

    Ei mitään pelkäämistä. Hautaus on kaunis ja harmooninen tapahtuma.

    Kukaan ei kysy mitään ja sinä vastaat. Olen ollut töissä vuosia paikoissa joissa tuota vaivaa hoidetaan. Soita 112 ja kerro hätäsi.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Kukaan ei kysy mitään ja sinä vastaat. Olen ollut töissä vuosia paikoissa joissa tuota vaivaa hoidetaan. Soita 112 ja kerro hätäsi.

    Tulit pyytämättä kylään ja ryhdyit heti isännäksi.

    Äänestä

  • haudataan näin: kirjoitti:

    Siunaustilaisuudessa ateistivainaja on arkussa, joka sitten lasketaan hautaan tai viedään poltettavaksi. Tuhka pannaan uurnaan, joka viedään hautaan. Siunaava pappi laskee kappelissa tai kirkossa arkun päälle kolme kertaa hiekkaa, josta samalla rakentuu hiekkaristi. Yleisimmin tässä yhteydessä pappi lausuu: Maasta sinä olet tullut. Maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Jeesus Kristus, vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

    Teologisesti arkku tai uurnahautaus ovat yhtä hyväksyttäviä, sillä uskontunnustuksessa lausuttu usko ruumiin ylösnousemukseen sisältää luottamuksen siihen, että Jumala voi koota ihmisen vaikka meren pohjasta.

    Ei siihen mitään pappia tarviste siunauksineen kun tuhka ripotellaan mereen. Jos vainajan viimeinen pyyntö nimenomaan on ettei pappia käytetä, niin kyllä kai sitä pyyntöä kunnioitetaan. Vai aikoisiko se papin rumilus väkisin loukata vainajaa tulemalla?

    Äänestä

  • apina kirjoitti:

    ..vaikka vainaja olisi ollutkin kiivas ateisti ja kieltänyt siunaamasta, saattavat sukulaiset kutsua papin paikalle. Pappi kyllä siunaa jos pyydetään.

    Äänestä

  • väkisin siunaa.. kirjoitti:

    ..vaikka vainaja olisi ollutkin kiivas ateisti ja kieltänyt siunaamasta, saattavat sukulaiset kutsua papin paikalle. Pappi kyllä siunaa jos pyydetään.

    Onneksi minulla ei ole niin idiootteja sukulaisia, etteivät kunnioittaisi viimeisiä toiveitani.

    Äänestä

Tai sitten ateistin perikunta haluaa. Vainajalta ei katsos voi jälkikäteen kysyä että laitetaanko tunnustukselliseen vai tunnuksettomaan osaan hautausmaata. Siksi monesti käy niin että raato kuopataan sinne minne perikunta hyväksi katsoo.

Toisekseen: monet uskikset ovat todenneet että jos ei eläissään ole ns. "ottanut jeesusta elämäänsä" niin ei siitä hautaamisesta ole mitään apua. Joten: hautapaikalla ei ole kristinuskon mukaan mitään merkitystä, joten ihan sama.

Kolmanneksi: Vapaa-ajattelijat ovat pyrkineet saamaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ihan omaa hautausmaata (uurnalehtoa) jotta ateisteilla olisi ihan oma pikkuinen hautausmaa. Samanlaisia on jo parilla paikkakunnalla Suomessa.

Neljänneksi: Omaisille on helpompaa että kaikki vainajat löytyvät siitä sukuhaudasta niin ei tartte jokaisella haudalla erikseen käydä moikkaamassa raatoja.

Viidenneksi: voisitko ystävällisesti tutstua tästä samasta aiheesta käytyihin aiempiin keskusteluihin tällä samalla palstalla ja Kirkosta eroaminen -palstalla. Vaikka oletkin "matti myöhäinen" niin taas uuden keskustelun aloittaminen jo moneen kertaan puhutuista asioista on hölmöä. Lue niitä vanhoja keskusteluja niin saat selville mitä tästä ollaan mieltä.

Äänestä

valehtelet? Mistä teitä oikein riittää?

Äänestä
  • Kyllä silloin uskon omaavia on huomattavasti enemmän vaikka täällä Suomessakin. Tuo taitaa vähemmistöön kuuluvana harmittaa enemmän, varsinkin kun mieli tekee sukuhautaan omaisten viereen. Vaikka eläessään ollaan niin ateistia että alta pois.Puheet ja teot eivät kohtaa monenkaan ateistin elämässä tai viimeistään kuollessaan. Tätä täytyy oikein ihmetellä tuollaista näyttelemistä elämässä.

    Äänestä

Mulle se on ihan sama vaikka ruumiini roudattaisiin ämmässuon kaatopaikalle. Saisivat rotat ja lokit vihdoinkin kunnon laatulihaa! nam!

Äänestä

urpo turbo..

Äänestä

Minut tuhkataan, jonka jälkeen jäännökseni komeilevat hienossa uurnassa jonkun sukulaisen kaapin päällä, kunnes ripotellaan keskellä Atlanttia mereen kun tilaisuus koittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

siunattuun maahan kirjoitti:

Kun tulee lähdön hetki, ateisti pelaa varman päälle ja hautauttaa itsensä siunattuun maahan pitkän kaavan kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu