erotin

Minulla oli kaksi läheistä JT-ystävää. Mielestäni todistajien erottamiskäytäntö on järkyttävä - olen nähnyt läheltä hyvin traagisia ihmiskohtaloita asiaan liittyen. Eräs kävi mm. 13 vuoden 'kypsässä' iässä kasteella 'vapaaehtoisesti' ja tuli sitten 19-vuotiaana toisiin ajatuksiin ja joutui erotetuksi kun kyseenalaisti oppeja ääneen.Vanhimmat sanoivat että hän oli 'toimillaan osoittanut, ettei enää halunnut tulla tunnetuksi Jehovan todistajana' (hän halusi mm. tarkan tiedon, mihin hallintoelin käyttää lahjoituksina, testamentteina ja osakkeina yms. saamansa varat).Hänestä tuli yht`äkkiä 'ilmaa' perheenjäsenilleen ja valtakunnansalin muulle 'rakkaudelliselle' porukalle - edes 'päivää' ei sanottu. Hän ajautui itsemurhaan.
Tässä yhtenä päivänä sanoin sitten näille todistajaystävilleni, että koska he ovat kasteella osoittaneet että eivät enää halua olla osa todistajajärjestön ulkopuolisesta maailmasta - johon itse kuulun - ja kuulua ihmisinä ihmisten joukkoon, kunnioitan heidän päätöstään ja noudatan heidän omaa periaatettaan: heitä ei enää ole minulle olemassa, enkä sano enää heille edes päivää.
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen kanssasi aivan samaa mieltä.
Ovat tosi itsekästä väkeä, mono vaikuttaa siinä porukassa olevan kovemmassa käytössä kuin nuorisolla konsanaan, hellä on laki omassa kädessä. Uusi uskonnonvapauslaki, varmaan tulevat sen tiimoilta kohta julkisuutee vaatimuksineen, vaan mitenkäs he sitä soveltavat, onkohan mahdollisesti jonkin asteen syrjintää näkyvissä, mielenkiintoista seurata, he he.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


todistajaystäväni kirjoitti:

Minulla oli kaksi läheistä JT-ystävää. Mielestäni todistajien erottamiskäytäntö on järkyttävä - olen nähnyt läheltä hyvin traagisia ihmiskohtaloita asiaan liittyen. Eräs kävi mm. 13 vuoden 'kypsässä' iässä kasteella 'vapaaehtoisesti' ja tuli sitten 19-vuotiaana toisiin ajatuksiin ja joutui erotetuksi kun kyseenalaisti oppeja ääneen.Vanhimmat sanoivat että hän oli 'toimillaan osoittanut, ettei enää halunnut tulla tunnetuksi Jehovan todistajana' (hän halusi mm. tarkan tiedon, mihin hallintoelin käyttää lahjoituksina, testamentteina ja osakkeina yms. saamansa varat).Hänestä tuli yht`äkkiä 'ilmaa' perheenjäsenilleen ja valtakunnansalin muulle 'rakkaudelliselle' porukalle - edes 'päivää' ei sanottu. Hän ajautui itsemurhaan.
Tässä yhtenä päivänä sanoin sitten näille todistajaystävilleni, että koska he ovat kasteella osoittaneet että eivät enää halua olla osa todistajajärjestön ulkopuolisesta maailmasta - johon itse kuulun - ja kuulua ihmisinä ihmisten joukkoon, kunnioitan heidän päätöstään ja noudatan heidän omaa periaatettaan: heitä ei enää ole minulle olemassa, enkä sano enää heille edes päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu