Vanhastaa täällä Suomessa sunnuntai on ollut pyhä. Eräs amerikkalaien tuontiuskonto yrittää tehdä lauantaista pyhää. Joidenkin suomalaisten kohdalla he ovat onnistuneetkin tekemään lauantaista näille ihmisille itse tehdyn pyhän eli tekopyhän.
Sapatti on
tekopyhä
15145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jes. 1:14
Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.
Vai ... onko ihminen jalostunut - - ovatko
adventistit jalosukuisempia kuin israelilaiset???
Ne taas eivät uskoneet sitä, joille noin sanottiin. Adventisteille lepopäivä käsky on aivan yhtä tärkeä, kuin sekin, että
"Kunioita isääsi ja äitiäsi!"
Tai "Älä tee huorin!"
Oikeastaan sen tulee mennä ylitsekin näistä käskyistä, koska tässä on kysymys rakkaudesta Jumalaan.
Siis Luojan kunnioituksesta, kun taas noissa toisissa puhutaan ihmisen kunnioittamisesta. Sillä kaikki käskythän sisältyvät tähän rakkauden kaksoiskäskyyn, jonka Jeesus meille jätti.
"Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ylikaiken ja lähimäistäsi, niinkuin itseäsi."
mitä siinä sanotaan.
""Jes. 1:14
Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.""
HUOMAA, että siinä sanotaan teidän. Ei Jumala omaa asetustaan vihaa, sapattiaan.
EI JUMALA ITSEÄÄN VIHAA. Myöskin sapattini minä annoin teille.
Se tarkoittaa ihmisen omia pyhiä ja juhla-aikoja, niihin ei Jumala ole mielistynyt.
Ota sinäkin vaan Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti vastaan. Luvu niistä omista juhlista, kuten, sunnuntai.
HUOMAATKO??
13. lòe tosifu havie mìnchat shawë qèt̉òret to'evah hie liy chòdesh we SHABBAT qèròe mìqraa lòe ukhal awen wa âtzarah
13. Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria — suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä SAPATTIA, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä sekä juhlakokousta.
14. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne — ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.
HUOMAATKO??
31:13 "Puhu ISRAELILAISILLE ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, SUKUPOLVESTA SUKUPOLVEEN, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.
etkö osaa lukea kontekstia?
vaikkei yksikään ihminen sitä muistaisi! Suomessa on vain yksi ainoa kirkkokunta, jotka pitävät pyhänä sen päivän, minkä Luojamme itse siunasi ja pyhitti lepopäiväksi. Jos johonkin kirkkoon liittyisin, niin se olisi adventtikirkko.
jotka viettävät sapattia, vaikka ei ehkä kirkkokuntana.
advari
Sapatti on juutalaisia varten. Ei pakanoiden pidä mennä Jumalan ja Israelin välisin asioihin sähläämään.
Levon ja ilon päivä. Silloin kun Jumala oli luonut maailman kaikkine joukkoinensa kuudessa päivässä, Hän Luojamme lepäsi seitsemännen päivän ja siunasi ja pyhitti sen päivän. Siksi se päivä on pyhä päivä ollut siitä alkaen.
Ei silloin vielä ollut erikansoja. Sapatti on luotu palvelemaan ihmisen levon tarpeen tyydyttämistä, se on Jumalan lahja ihmiskunnalle! Jeesushan sanoi ettei ihminen oe sapattia varten, vaan sapatti on ihmistä varten. Voiko sitä enää selvemmin sanoa, että ketä varten se on? Vai väitätkö Jeesusta valehtelijaksi.
teet sen omaksi kadotukseksesi.
13:15 Siihen aikaan minä näin Juudassa niitä, jotka sapattina polkivat viinikuurnaa ja jotka kuljettivat viljaa ja kuormittivat aaseja sillä sekä viinillä, rypäleillä, viikunoilla ja kaikenlaisella muulla kuormatavaralla. Ja he toivat niitä Jerusalemiin sapatinpäivänä; ja minä varoitin heitä, kun he myivät elintarpeita.
13:16 Sinne oli myös asettunut tyyrolaisia, jotka toivat kalaa ja kaikenlaista kauppatavaraa ja myivät Juudan kansalle sapattina ja Jerusalemissa.
Teologisessa tiedekunnassa kaikki ihmettelevät, miten adventistit vääristelevät Raamatun tukemaan EGW:n oppeja.
tekopyhä??? vai sanot sinä Jumalaa tekopyhäksi? vai on pakanoiden saatanallinen rivous nimeltään sunnuntai muka pyhä??? Hienosti olet niellyt sielunvihollisen myrkyn ja häntä puolustat. SUNNUNTAI EI OLE PYHÄ EIKÄ TULE KOSKAAN OLEMAAN.
31:13 "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.
ONKO JUMALA PYHITTÄNYT SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN ADVENTISTIT OMAKSI PYHÄKSI KANSAKSEEN?
et sitä uskoisikaan.