Kummallinen enneuni

Minä näin jo parikymmentä vuotta sitten oudon unen, joka syöpyi voimallisesti mieleeni.

Unessani oli kookas (pitkä?) valtion johtaja, jonka hallinnoimalla kaudella valtio syöksyi ennennäkemättömään kurimukseen. Kaikki talouden mittarit näyttivät punaista ja kaikki talouden moottorit pysähtyivät ja tehtaita suljettiin, mutta rienaavia tiedotusvälineitä (iltapäivälehdet?) kiinnostivat vain pitkän johtajan omat (seksi)puuhailut.

Ja sitten vielä unessani ilmestyi Herran Enkeli, joka sanoi että kun kaikki tämä teille tapahtuu, niin totisesti elämmme lopuna aikoja ja Herramme uusi tuleminen on läsnä. Silloin 20 vuotta sitten minä vain naureskelin noille unille ja ajattelin, ettei tuollasta koskaan tapahdu. Mutta nyt kun luen päivän lehtiä tulee mieleeni voimallisesti kaikki se, mikä jo ennustettiin.

Olkaamme siis vahvoina veljemme ja sisaremme uskossa - kaikki on meille ennalta ilmoitettu ja se kaikki myös siten tapahtuu!
Ylistetty olkoon Herramme!
3536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Kaikki talouden mittarit näyttivät punaista ja kaikki talouden moottorit pysähtyivät ja tehtaita suljettiin, mutta rienaavia tiedotusvälineitä (iltapäivälehdet?) kiinnostivat vain pitkän johtajan omat (seksi)puuhailut."

1. Tehtaita suljetaan jatkuvasti.

2. Lamoja on myöskin maailmalla vaikka milloin, nytkin joissakin valtioissa meneillään. Parikymmentä vuotta sitten viimeksi taisi olla suomessa meneillään.

3. Valtiomiesten seksipuuhailuja pyöritellään hyvin usein iltapäivälehtien tapaisissa julkaisuissa.

20 vuoden aikana tai pidemmällä aikavälillä ei todellakaan ole mikään ihme, jos kyseisiä tapahtumia sattuisi suurinpiirtein samaan aikaan. Niitä tapahtuu mm. nytkin.
Unesi ei ole enneuni, ennenkuin se ennustaa jotakin. Mitään unesi ei ole tähän mennessä ennustanut. Itsestäänselvyyksistä ei saa pisteitä.

'Näin unta, että satoi. Viikkoa myöhemmin Tanskassa oli kova sade. Olen siis ennustaja.'

Minä näin kerran sellaisen enneunen, noin kaksikymmentä vuotta sitten, jossa söin pizzaa. Toissapäivänä söin sitten pizzaa. Uneni toteutui, hallelujaa, Pizzamonsteri on olemassa ja asuu tomaattimurskapurkeista tehdyssä linnassa, ylistetty olkoon Pizzamonsteri, kaikkeuden pizzantäytteet on ennakkoon valittu, jne.

Äänestä

että kristinusko ja uskikset netissä, ovat vain tietokoneviirus. Tästä esim. annettiin sherwood, jota ei ole oikeasti edes olemassa. Sherwood on vain viirus, jota ei saa ruudulta millään pois. En enää uskalla avata uskisten avauksia.

Äänestä

Suomen käskynhaltijana kävi käsky kaikelle kansalle käydä veroikeen alle. Tämä tapahtui Esko Ahon ollessa pääministerinä ja Iiro Viinasen valtionvarainministerinä.

Talouden kaikki mittarit näyttivät punaista, mutta tiedossa ei ole, että kukaan näistä kolmesta olisi sekaantunut 14v. Maria-nimiseen tyttöön. Oliko se siis pyhä henki, joka Marian neitsyyden vei?

Onko sinulla salattua tietoa? Ehkä sinun kannattaisi mennä unesi kanssa 7-lehden pakeille. Luulen, että he ovat kiinnostuneita ja saattavat maksaa sinulle jopa parinkympin vihjepalkkion.

Kaikesta huolimatta, maailmanloppua ei silloin tullut, joten tottakai, nyt se on sitten sitäkin lähempänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkastus korkeudessa kirjoitti:

Minä näin jo parikymmentä vuotta sitten oudon unen, joka syöpyi voimallisesti mieleeni.

Unessani oli kookas (pitkä?) valtion johtaja, jonka hallinnoimalla kaudella valtio syöksyi ennennäkemättömään kurimukseen. Kaikki talouden mittarit näyttivät punaista ja kaikki talouden moottorit pysähtyivät ja tehtaita suljettiin, mutta rienaavia tiedotusvälineitä (iltapäivälehdet?) kiinnostivat vain pitkän johtajan omat (seksi)puuhailut.

Ja sitten vielä unessani ilmestyi Herran Enkeli, joka sanoi että kun kaikki tämä teille tapahtuu, niin totisesti elämmme lopuna aikoja ja Herramme uusi tuleminen on läsnä. Silloin 20 vuotta sitten minä vain naureskelin noille unille ja ajattelin, ettei tuollasta koskaan tapahdu. Mutta nyt kun luen päivän lehtiä tulee mieleeni voimallisesti kaikki se, mikä jo ennustettiin.

Olkaamme siis vahvoina veljemme ja sisaremme uskossa - kaikki on meille ennalta ilmoitettu ja se kaikki myös siten tapahtuu!
Ylistetty olkoon Herramme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu