Suurin osa täällä niinkuin normaalissa elämässäkin ei pysty loogiseen ajatteluun, kun ei ole kyse luvuista sun muista algebraalisista toimituksista. Esim. valehtelu. Yleensä jos valehdellaan niin oletetaan, että toinen ei ole ollut paikalla, niin hän ei voi tietää, mitä paikalla on tapahtunut. Pettäminen. Vaimo tai mies sanoo olleensa jossain aivan muualla kuin pukilla ja partnerin on joko uskottava tai sitten ei. Nämä salkkari jutut perustuu aika paljon sellaisiin asioihin, että joko yhdessä valehdellaan, että näin kävi, kun tiedetään, ettei ne, jotka eivät olleet paikalla, eivät voi tietää, mitä paikalla tapahtui ja uskottava on vain sanojan sanaa. Sitten tulee kinastus ja jakaannutaan leireihin. Itselleen olisi hyvä tehdä sellainen ajatus malli, että pitää kriteerinään sellaista todellisuutta mikä perustuu mahdolliseen eikä mahdottomaan, niinkuin jos pukki on olemassa niin sitten on joulukin.
ETTE pYSTY
loogiseen ajatteluun
2212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Bush ei joudu koskaan tuomiolle. Hänen murhansa lavastetaan ja kauniit ja rohkeat salkkari kansa elää siinä uskossa että näin kävi ja kirjoittelee jopa julkisesti, että oli se hyvä että se piru tapettiin, ja samman aikaan mies vetää chateau briandia rikolliseen partaansa jossain piilo pirtissä ja elää elämänsä loppuun onnelisen tyytyväisenä todeten vain kuinka maailma on helppo kun on rahaa millä mällätä. Paha jota hän edustaa ei poistu vielä pitkään maailmasta. Ei ainakaan niin kauan kun on pässin päitä mitä vetää narusta.
Tämän linkin sisällön voi aivan helposti todistaa huuhaaksi ja mitään sanomattomaksi epäloogiseksi älyttömyydeksi!!! eikös jookosta,,
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/