HS:
Häkämies tapasi Lontoossa virkaveljensä Des Brownen. Puolustusministerit keskustelivat muun muassa EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämisestä ja Euroopan puolustusviraston roolista.
Häkämiehen mukaan keskusteluissa tuli esille, että EU:n nopean toiminnan joukkojen joustavuutta olisi ehkä syytä lisätä.
Häkämiehen mukaan Britannia ei esittänyt toiveita, että Suomi lisäisi vahvuuttaan Afganistanissa.
"Vaikka totta kai on selvää, että nämä maat jotka kantavat isoa vastuuta jakaisivat sitä mielellään", Häkämies sanoi.
Puolustusministeri esitteli Brownille vielä Suomen Itämeri-politiikkaa. Browne oli kiinnostunut myös Häkämiehen Venäjän-vierailun tunnelmista.
________________________________________________
Mitähän kiukuttelua vastustajat tästä löytävät??? odotan mielenkiinnolla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Valmistautumista Natoon. Varsinkin itäsuomalaisten on oltava valmiina turvallisuuden lisäykseen - tarve lisääntyy, kyvykäs porukka vanhenee ja pienenee.