Onnettomuus-gallup

Mulle kävi kerran syksyllä hieman köpsösti kun
lastattiin vuotisia varsoja traileriin ja yks
niistä villipedoista oli tiukasti sitä mieltä
ettei hän sinne mene. Varsat oli päässyt sen
kesän aikana "hieman" metsittymään. Olin
laittamassa tätä varsaa autoon, ni sepä pyörähti
takasillaan ympäri ja rusenti mut maahan. Kavion
jälki oli rintakehässä ja jalat aivan
mustelmilla. Eikä henki paljon kiertäny.

Ja olen mä vikeltäessä löytänyt itseni maneesin
seinältä kun hevonen pukitti mut sinne....

tekevälle sattuu...

pari kertaa olen kaatunut hevosen kans. eka
kerralla ratsastin liukkaalla kengittämättömällä
ponilla, toka kerralla heppa vaan kompastu
johonki maastossa.

tippunut olen tosi usein tasaisella, maastossa ja
esteillä (sekaan, väliin, päälle jne). koskaan ei
ole sattunut mtn vakavaa. aina on selvitty
mustelmilla. on ollut enkeleitä matkassa!

Laukkasin hyvällä metsätiellä täyttä häkää, kun
yhtäkkiä kuului "naps" ja "kilinkilin", ups!
katkesi jalustinhihna... Hetken sinnittelin
täyttä laukkaa painavan polleni selässä, kunnes
totesin, että se ei ikinä pysähdy, joten
pudottauduin alas, suoraan olkapäälleni ja
solisluu poikki... Siinä sitten odoteltiin
keskellä metsää, että hevonen ehtii tallille, ja
joku äkkää tulla hakemaan...

Pimeässä ei muuten kannata laukata.. tuttu tie,
mutta oli todella pimeää! Mutkan jälkeen tuttu
mänty, jonka oksa kaartuu tien päälle.. Kukapa
sellaisia vauhdin hurmassa muistaisi.. "PÄNKS!"
päin mäntyä meni sekin reissu, nokka auki, mutta
pysyinpähän edes selässä..

Isäni on innokas maastossa menijä.. tulipahan
tuttu risteys, vasemmalle lähti laukkasuora,
suoraan jatkui tie, jonne isäni oli tarkoitus
mennä. No hevonen oli hieman eri mieltä suunnasta
ja isäparka putosi hevon mahan alle, ja sai
kaviosta kylkeensä. Kaksi kylkiluuta poikki,
mutta isäpappa oli kahden päivän päästä taas
hevosen selässä...

Että tässäpä pari onnettomuutta, joille ollaan
kyllä naurettu makeasti jälkeenpäin!
Eivätkä ne varmaan tähän lopu!

kyl täs 6v aikana on oman ponin kaa tullu
sählättyy... seki kertoo jo jotain jos 10v
osaamaton tyttö saa omax 4v lastenvihaaja ponin.
onnex se on nyt osaava ja kiltti, mut kyl on
itketty ja naurettu...
2 krt alkuaikoina meni ranteesta sormenpäihin
sinisex(kesti aina n. 1vko) ku poni juoksi päin,
ja pelkäsin sillo pienempänä sitä, ni minä
"fiksuna" tyttönä laitoin ponille liinan, ite
otin toisesta päästä kiinni, ja siltä varalta
ettei poni pääsis karkuun kietaisin liinan pään
pari kertaa käden ympäri... sit lähin juoksee
kauheeta vauhtii, ja tietty poni kans, no sit ku
tyttö juoksee täysii puun toiselt puolelt naru
käteen solmittuna, ja poni laukkaa toiselt
puolelt... lääkäriin porukat koitti mua saada mut
mä sanoin "ei toi ees satu, emmä voi lähtee ku
haluun olla ponin kaa" kylhän siihe sattu ja ku
paranin ni tein taas ihan saman homman ja nyt
n.5v myöhemmin ei voi rannetta liikuttaa ihan
joka suuntaa ku naksuu ja paukkuu ja sattuu...

ja tuhannet kerrat oon seläst lentäny... kerran
liuin sillein maseesti 2m päälläni ja sit lopult
lensin selälleni, ku puskast tuli 2
berninpaimenkoiraa(siis ne näyttää ponist varmaan
karhuilt) ni ku oltiin kentäl ni se säikähti ja
sit se hyppäs jotenki oudosti ja mul meni
tasapaino ja sit se lähti laukkaa... onnex sillo
oli kypärä pääs ku en oo mikään suuri kypärän
käyttäjä...

Itse olen ollut ratsastusonnettomuudessa -
seurauksena aivovamma. Kolmen vuoden kuluttua
tapahtuneesta pystyin jo elämään suht
täysipainoista elämää, opiskelemaan ja silti
virtaa riitti muuallekin. Hevoskammoa ei jäänyt,
jotain hyötyä taisi olla siitäkin että menetin
tajuntani. Eli koko ajan olen hevosten kanssa
puuhannut senkin jälkeen. Jokapäiväisessä elämssä
onnettomuus näkyy järkkyinä päänsärkyinä ja
muistikatkoksina.

Kiva olla kuitenkin suht kunnossa.

kyllähän sitä aina on tapahtunu noitten hepojen
kaa! Kerran kaaduin hepan kaa ku se kompastu
ravissa johonki, sit kerran on ilmat lähteny
pihalle ku varsa pukitteli ja reidessä komeili
monta kuukautta pieni kavion jälki!

Kaverini kaa kerran oltiin ratsastamassa
maastossa lämppäreillä ku ne keksikin et nyt
kotiinpäin laukkakilpailu, mun ratsu alussa
pukitteli ja sit täyttäpäätä kotiin, eikä ne
pysähtyny vasta ku tallin mutkassa. Kaverilla
lähti jossain vaiheessa jalustimetkin jaloista
mut hyvin se siellä pysy kiitolaukassa!

Issikaltakin sain kerran kyytii ku ratsastin
maastossa sillä ilman satulaa ja sekin sai jonkin
ihme laukkakohtauksen kotiinpäin! Hyppäsin
vauhissa selästä ja parimetrii raahauduin sen
perässä pitämällä ohjista kiinni!

Omat kolhuni on tullut sekä ravurien ja ratsujen
kanssa... Niitä on ihan MUUTAMA!!!

Ratsut:

Tämä tapahtui toisen ratsastus vuoteni alussa..
menimme hevosilla maastoon ja sain sellaisen
suomenpollen mikä on laiska mut kuitenki tällä
kertaa se oli todella pirtee... noh sit sitä
mentiin vähän aikaa rodeoo ja minäpäs tipahdin ja
lensin päin puuta... nenä murtui ja hampaita
lähti.. Ei mitään uudelleen selkään..=o)

Kahden vuoden päästä olin pikku kaveri porukan
järjestämissä "kisoissa"... Meillä oli noin 10
esteen maastokilpailut... noh sittenhän oli mun
vuoro ja lähin ja ponihan oli vähän säikyllä
päällä ja lähti alta ja mä jäin jalustimeen ja
tipahdin sen jalkoihin.. jalka murteilla...
ja vielä uudelleen selkään...

siitä vuoden päästä tipuin asfaltille ja tuli
onneksi vain lievä aivo tärähdys...
Ja vieläkin jatkuu...

siitä kahden vuoden päästä olin
kenttävalmennuksessa ja hyppäsimme tukin veteen
ja portaat vedestä... noh tukin yli tultiin
mutta vedessä tuli kielto ja vauhtia oli aika
hyvin ja mukautuminen oli mitä oli ja lensin
portaita päin ja sinne veteen jäin mutta kyllä mä
sieltä heräsinki ja polvilumpio löyty väärästä
paikaa ja nilkka murteilla...

Ja sitten oli mennyt kolme vuotta eli viime
talveen... niin oli liukas mäki onneksi olin
pikku ponilla liikenteessä niin ponilta petti
mäessä hokit ja liu´uttiin kummatkin alas ja
ponihan rojahti mun käden päälle ja
käsimurteilla..

ja tänä kesänä on tullut yksi hiusmurtuma ja
muutama aivotärähdystä ja vieläkin hevosharrastus
on IN!!!!

noh nyt ravurit..

niitä ei ole kuin kaksi...

ensimmäinen on kun oltiin mun kaverin ekalla
setikalla ajamassa niin ponihan pillastu ja veti
yhen ojen yli ja mä tipahdin TÄYDELLISESTI
kärryiltä.. hih ja siinä tuli käteen pikku hius
murtuma..

toinen kerta oli kun oltiin ajamassa mun kaverin
lämppärillä ja se oli saanu entisen omistajansa
alas kärryiltä yhes tietys mutkas kaahottamalla
niin se sai mut alas kärryiltä siin ja nyt ei
tullu muuta ku neljä hammasta meni poikki..=o)

Kaikkea sitä on tullu koettua ja silti sekoilu
jatkuu... hevoset on IN ja en osaa vieläkään
pelätä niitä.. vaikka kaikkea on tullu koettua..

mulle taas kävi pieni kommellus esteitä hypätessä
vieras hevonen kouluttamaton hyppäämiseen
otettiin vähä reippaammat laukat ja hypättiin
este kyllä puhtaasti mutta sen jälkeen heppa
heitti "kuperkeikan" jonka seurauksena myös minä
parista sentistä oli kiinni et heppa ei ollut mun
pään päällä niska taittu hieman ja oli kipee sit
ainakin lopun kesää ja vieläkin muistuttelee
siitä mut selkä alkaa olla parempi vaikka jäykkä
sillä pollella en oo menny sen jälkeen...... ei
uskalla eikä luota siihen polleen!!!

Tulin 13.9 suoraan naamalleni entisen ravurin
selästä.Oli kuulemma säikähtänyt pakettiautoa.
Muisti hävisi siltä päivältä, ja olin sairaalassa
tarkkailussa seuraavan yön.No,tekevälle
sattuu...Mutta into ei kadonnut,vauhdilla vaan
takaisin selkään!

Tulin 13.9 suoraan naamalleni entisen ravurin
selästä.Oli kuulemma säikähtänyt pakettiautoa.
Muisti hävisi siltä päivältä, ja olin sairaalassa
tarkkailussa seuraavan yön.No,tekevälle
sattuu...Mutta into ei kadonnut,vauhdilla vaan
takaisin selkään!

Olin menossa taluttamalla kävelyttämään
karsinassaan muutaman päivän sairaslomaillutta
hevosta. Pojalla oli siis jo valmiiksi hiukan
vauhti päällä. Äkkiä pensasaidan takaa säntäsi
täyttä laukkaa ratsastuskoulun maastossa
pillastunut poni kaulalla roikkuvan ratsastajan
kanssa. Melkein leuan alta kaahannut poni sai
talutettavan ruunan pyörähtämään vauhdilla ympäri
ja säntäämään perään. Tässä kohtaa minä heitin
täyden voltin ja mätkähdin kyljelleni maahan.
Juuri kun olin saanut ilmaa keuhkoihini sen
verran, että aloin kömpiä pystyyn (ja lähimmät
siminnäkijät olivat tulossa katsomaan, olenko
tajuissani), saman kulman takaa pamahtaa loputkin
maastoryhmästä. Sekalaisessa järjestyksessä ja
suunnilleen samaa vauhtia kuin ensimmäinenkin.
Sen verran järki raksutti, että tajusin
heittäytyä takaisin maihin ja maata paikallani,
laitoin vain kädet pään suojaksi. Sivulliset
olivat PALJON järkyttyneempiä kuin minä, jota
lähinnä huolestutti ruunan kohtalo.
Vähällähän tästä päästiin. Toisen kyynärvarren
iho kuoriutui pois, kylki oli mustelmilla samoin
kuin toinen nilkka, jota viimeinen ylitseni
juossut poni mennessään kolhaisi. Onneksi
hevonenkin oli juossut vain suoraan tallin ovelle
odottamaan...

Sama hevonen astui talvella jalalleni hokkien
kanssa. Jalassa näkyy vieläkin kahden hokin
jäljet, ja hoitanut lääkäri (äiti raahasi
lääkäriin kun onnahtelin kotiin, omasta
mielestäni olin ihan ok) kauhisteli, ettei ole 25
lääkärivuotensa aikana nähnyt jalkaa, jonka
pikkuluut olisivat niin _lähellä_ murtunutta...
Saavutus sekin.

Nauroin itseni puolikuolleeksi kun lueskelin noita
edellisiä juttuja, vaikka eihän itse
onnettomuuksissa mitään hauskaa ole, mutta
tarinankertojien parhaimmistoa on näille sivuille
eksynyt!

Noh, paljon on sattunut..Kimo jöllikkä new forest
- poni, mukavannäköinen metrinen muuri ja
pirunmoinen jännitys päällä. Ikää oli noin 13
vuotta. Lähestyin hallitussa laukassa, mutta
pimeässä poni epäröi ( tunsi varmaan minun
jännittävän) ja teki nelivetojarrutuksen juuri
ennen muuria. Lensin kaulalle mutta vauhti oli
liian kova ja ponin oli hypättävä, löysin itseni
maasta manaamassa ja sylkemässä mutaa suustani.
Nousin takaisin selkään ja muuri hypättiin
uudestaan mutta minä selässä. Myöhemmin kaverini
huomautta että kypärässä oli kuivunut mutainen
hevosenkengän jälki, ja illalla tuli karmea
päänsärky vissiinkin lievästä aivotärähdyksestä.

Saman tallin musta amerikkailen ruuna, oikea
hirviö sai minut ja opettajan kauhun valtaan.
Hevonen oli tunnettu open-jyrääjä, eli se sai aina
tarpeekseen opettajasta jossain vaiheessa tuntia.
No, opettaja oli mies, joka oli mielestäni täysin
surkea. Tunnin lopuksi hän seisotti muita
ratsukoita kentän toisessa päässä, kun rakensi
minulle metrikymmenen pystyesteen. Sanoin etten
halua hypätä noin korkeaa, olen aina ollut hieman
estekammoinen. "Hyppää vaan, kyllä se hevonen
sinut siitä yli vie", ope sanoi. Nostin laukan ja
kiersin esteen, lähestyin..mutta hevonen veti
korvat luimuun ja syöksyi esteen vieressä
seissyttä opettajaa kohti. Opettaja sinkoutui
maahan, käänsin ruunaa väkisin ja se heitti
mahtavan pukit opettajan yli. Ope laittoi kaksi
puomia esteen sivuille ohjaamaan minua esteelle,
mutta sama hyökkäys tapahtui vielä kaksi kertaa
puomien ohi. Ruuna oli täysin pitelemätön, onneksi
ei sattunut mitään. Tytöt huusivat opelle että
vaihtaisi kentän toiselle puolelle, ja sain ruunan
kanssa hypättyä nelisen kertaa upeasti ja
hallitusti suurimman esteen mitä olen ikinä
hypännyt. Mutta estekammoni ei hävinnyt.

Kaikkihan tietävät miten ihania ja suloisia varsat
ovat, mutta niin mielettömän innokkaita ja jälki
ei ole kivaa varsinkaan jos itse aiheuttaa
varsoille tilaisuuden temppuilla. Kolme vuotiasta
lämminveristä, iso karsina ja liukuovi. Pyyntö
kuului omistajan suusta ottaa tamma ulos
valjastettavaksi. Jätin liukuoven hieman raolleen,
ja maiskuttelin tammaa tulemaan karsinan
takanurkasta. Kyllähän tamma tuli, mutta niin
tulivat kaksi raisua oripoikaakin. Lapset tiesivät
että liukuoven saa todellakin turvalla
töytäisemällä liukumaan auki joten minä karhean
sementtiseinän ja tamman välissä kuin kaikki kolme
runttasivat samaan aikaan karsinasta ulos ja
riemuitsivat pihalle. Oli siinä muilla naurussa
pitelemistä kun henki vaan pihisi ja seinää
raapinut käsi veressä.

Olen ollut hevosten kanssa tekemisissä 12 vuotta,
kouluttanut nuorta tammaan useiden läheltä-piti
tilanteiden siivittäessä matkaamme. Tammasta tuli
loppujen lopuksi ihana kiltti ja rauhallinen
neiti. Mutta kaikkein surkein tapaus sattui kaksi
vuotta sitten katkaisten koko harrastuksen.

Ratsastustunti tallilla jossa en ollut ennen
käynyt, nätti connemara - ruuna. Koko tunti meni
hyvin, harjoittelimme hankalampia asioita ja olin
oikein tyytyväinen itseeni ja poniin, kunnes tuli
temponvaihteluiden ja laukannostojen aika. Oli
pimeää, syksy, ja kentän metsänpuoleisella
laidalla roikkui seuraavan tunnin ratsastajia.
Voltin jälkeen nostin laukan, ja ruuna sinkosi
kuin vieteri hillittömään pukkilaukkaan ja teilasi
muut ratsukot tieltään. Pysyin selässä, ajoin
pohkeilla eteen, nostin pään ylös ja näppäsin
raipalla uhoten samalla ilkikuriselle
vieteriukolle. Uusi laukka samassa paikssa, ja
pukkilaukka taas! Selässä pysyin siihen asti,
kunnes aita tuli vastaan, tein paniikkijarrutusta
hevoselle, mutta fysiikan lakeja en kyennyt
kumoamaan ja täydessä laukassa 180 asteen suunnan
vaihdos tuotti tulosta. Olkapää iskeytyi maahan
tullessa niin pahoin että leikkaus oli edessä,
nytkin oikea käsi vielä heikko.
Ratsastin viimeksi helmikuussa kaverini suloisella
eläkeläisruunalla, mutta vapina ei ottanut lenkin
jälkeen loppuakseen. Kammo tuli.
Mutta mielipidettäni en ole muuttanut siitä, että
hevoset ovat luomakunnan jaloimpia olentoja!

Eräs ori tuhosi karsinansa oven kun olin lukinnut
sen hieman huonosti, ja vahingossa itse peläytin
hevosen..

Minua on viety kärryillä pari kertaa aika kyytiä,
raviradan hiittisuoralla, joista toisella
kerralla tipahdin kyydistä..

Hevosia on karannut muutamia kertoja.. Yhdessä
tapauksessa rakas suomenpolle-hoitohevoseni
hyppäsi tarhan portin yli, ja lähti kiertelemään
maailmaa.. :)