Lippos Puavo sanoo tuossa TV2:ssa klo 22,05, että

suomettumisen pahin asia oli kokoomuksen eristäminen.

Niin oli. Ketkä sen tekivät ?

Ylipitkän presidenttikauden itsevaltias ja sanansaattajat kepusta.

Tätätkään te änkyrät ette voi nyt jälestäpäin kaunistella.
3193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tosiasiahan on, että SDP ei halunnut suurin surminkaan muodostaa hallitusta kokoomuksen kanssa, koska silloisessa radikalismin hengessä liittoutuminen kokoomuksen kanssa olisi merkinnyt SDP:lle suuria menetyksiä eduskunnassa ja ammattiyhdistysliikkeessä SKDL:lle ja kommunisteille.

Mutta myös SDP:n sisällä oltiin siihen aikaan paljon nykyistä vasemmistolaisempia. Paavo Lipponen huusi puoluekokouksessa kurkku suorana, että pankit, apteekit ja vakuutuslaitokset on sosialisoitava.

Turhaan tuo Lipponen yrittää nyt häpeissään kaunistella asioita. Kokoomus ei sosialismin vastustajana kelvannut siihen aikaan hänelle eikä muillekaan demareille missään tapauksessa hallituskumppaniksi.

Äänestä

Ehti myös kiitellä suomettumisen aikaa onnistuneeksi. Eli Kokoomuksen syrjäyttäminen oli samaan aikaan sekä suomettumisen pahin juttu, että erinomainen saavutus?

Täysin epäonnistunut nostatusyritys Tastulalta. Sitähän tää ohjelma on ollut jo edellisen juontajan aikana: demarit on kingeja ja siitä poikkeavat ajatukset lytätään maan rakoon. "Sivistyneesti".

Äänestä

Lippos-Paavo arvosteli sitä, että kokoomus jätettiin hallituksen ulkopuolelle vuonna 1979, mutta ei mainninnut, että Mauno Koivisto jatkoi samaa kokoomuksen eristämispolitiikkaa myös vuosina 1981-1987.

Lipponen oli merkittävissä puolueasemissa kaikkina noina vuosina, mikä merkitsee, että hän itse oli tuolloin eristämispolitiikan takana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Historian totuus kirjoitti:

suomettumisen pahin asia oli kokoomuksen eristäminen.

Niin oli. Ketkä sen tekivät ?

Ylipitkän presidenttikauden itsevaltias ja sanansaattajat kepusta.

Tätätkään te änkyrät ette voi nyt jälestäpäin kaunistella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu