Poliisin lausumaa:
"Poliisi pitää jo nyt Wincapitaa yhtenä suomalaisen rikoshistorian merkkipaaluna, jossa sekä kohteena olleiden henkilöiden määrä että kadoksissa oleva rahasumma ovat poikkeukselliset."
"Wincapita-tutkinnassa ei ole löytynyt viitteitä valuuttakaupan käymisestä, keskusrikospoliisista kerrotaan. Tähänastisissa tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään merkkejä, että valuuttakauppaa olisi käyty, vahvistaa Wincapita-tutkinnan tiedotuksesta vastaava rikoskomisario Kari Pakanen KRP:stä."
"Keskusrikospoliisi on ollut yhteydessä ulkomaisiin viranomaisiin. Se on pyytänyt epäiltyjen henkilöiden ulkomailla olevia varoja jäädytettäväksi 69 miljoonaa euroa."
Lisäksi KRP on sijoittanut omat wincapita sivut rikostorjunta nimikkeen alle. Tämänkin pitäisi jo kertoa jotain?
Jos capita olisi edes jollainlailla laillisesti toimiva pulju, olisi sieltä tullut jo jotain virallista tiedotettakin. Nyt tiedotukset ovat täällä ja epämääräisinä sähköposteina, että sivut aukeaa silloin ja silloin. Kuulin tämän Hannun kummin kaiman veljen pojalta varmana tietona.
Herätkää jo ihmiset tähän päivään. Wincapita oli Suomen suurin talousrikos! Ja te sijoittajat kaikki olitte siihen osallisia enemmän tai vähemmän..
Ne jotka vielä oikeasti jaksavat väittää clubin palaavan ja homman jatkuvan: Kannattaa hakeutua hoitoon!
Ja tiedän, että nämä faktat sattuvat arvon klubilaiset, mutta se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!!
Faktoja pöytään
8
993
Vastaukset
- tuleepi!
Tuo uskoa valavien clubilaisten joukko on varmasti melko pieni, mutta äänekäs. Yrittävät vain pelata aikaa itselleen ja rauhoitella kusetettuja, jotta ei tule nenä kipeäksi!
- vai hävisikö viesti?
mikä juttu se oli?
- hattuun!
Ootellaan ootellaan.. Saattepa nähä vielä! :)
- löyty
uskova tampio.
- ........
Mitäs tuossa lopussa sanottiin? :-D
- winnare
Poliisin lausumaa:
"Poliisi pitää jo nyt Wincapitaa yhtenä suomalaisen rikoshistorian merkkipaaluna, jossa sekä kohteena olleiden henkilöiden määrä että kadoksissa oleva rahasumma ovat poikkeukselliset."
Niin esitutkimus on menossa ja jäseniä on paljon
(10000)ja rahaa on eräiltä kadoksissa, totta!
Mutta mitä sitten????
"Wincapita-tutkinnassa ei ole löytynyt viitteitä valuuttakaupan käymisestä, keskusrikospoliisista kerrotaan. Tähänastisissa tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään merkkejä, että valuuttakauppaa olisi käyty, vahvistaa Wincapita-tutkinnan tiedotuksesta vastaava rikoskomisario Kari Pakanen KRP:stä."
Tähänastisissa tutkimuksissani ei ole löytynyt mitään viitteitä, että sinä olet edes olemassa? :) Ymmärsitkö pointin??? Tuskin? ;)
"Keskusrikospoliisi on ollut yhteydessä ulkomaisiin viranomaisiin. Se on pyytänyt epäiltyjen henkilöiden ulkomailla olevia varoja jäädytettäväksi 69 miljoonaa euroa."
Minä pyydän nyt murojen rahoja jäädytettäväksi
100-miljoonan edestä! :)
>>Lisäksi KRP on sijoittanut omat wincapita sivut rikostorjunta nimikkeen alle. Tämänkin pitäisi jo kertoa jotain? ------
Voi kauheaa mitähän se sinulle oikein kertookaan?
VAHVAA tosi vahvaa, hyvä PELLE!
>>Jos capita olisi edes jollainlailla laillisesti toimiva pulju, olisi sieltä tullut jo jotain virallista tiedotettakin. Nyt tiedotukset ovat täällä ja epämääräisinä sähköposteina, että sivut aukeaa silloin ja silloin. Kuulin tämän Hannun kummin kaiman veljen pojalta varmana tietona. ----
Capita on kaikella mahdollisella tavalla laillisesti toimiva pulju, joka on myös antanut aiheesta virallisen tiedotteen, mutta ei tietenkään sinulle kateelliselle luuseri PELLELLE! ;)
>>Herätkää jo ihmiset tähän päivään. Wincapita oli Suomen suurin talousrikos! Ja te sijoittajat kaikki olitte siihen osallisia enemmän tai vähemmän.. ---------
Ai valehtelet röyhkeästi! Tai sitten kerrot PELLE
missä oikeuslaitoksessa Wincapita oli tuomittu Suomen suurimmaksi talousrikokseksi??? Kuuntelen?
>>Ne jotka vielä oikeasti jaksavat väittää clubin palaavan ja homman jatkuvan: Kannattaa hakeutua hoitoon! -----
Hoida nyt itse ensin PELLE tuo sairaanloinen katkeruutesi, joka epäilemättä johtuu luuserimaisen heikosta itsetunnostasi joka on kasvanut kateuden kukkuloilla. ;)
>>>Ja tiedän, että nämä faktat sattuvat arvon klubilaiset, mutta se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!! ------
HAH HAH! No siinähän nuo "faktat" tuli syynättyä
ja kovin köykäisiksi todettiin. M.O.T.- ollut minkäänlaista perustelua
mukana. Mutta edustat tyypillisintä "keskustelijaa" täällä ja muuallakin netissä. Omia väitteitä ei perustella ja julistetaan itsensä voittajaksi. Olisihan se tietysti liian vaikeaa perustella aukottomasti, kun se on looginen mahdottomuus.
Mutta kerroppa toki miksi sijoitusklubiin kadonneet rahat eivät ole mikään ongelma, kun kaikki jäsenet siitä kuitenkin kärsivät?
Entä miksi kotimaisia pankkitilejä on jäädytetty tämän asian tiimoilta?
Entä miksi Wincapitan sivuilta / ohjelmistosta ei lähtenyt minkäänlaista dataa valuuttamarkkinoille vaan ainoastaan otti vastaan markkinoilta?
Miksi Wincapita ei auta poliisia ja tiedota julkisesti jos kerran kaikki on kunnossa ja homma laillista?
Jos vaivautuisit edes hetken käyttämään järkeäsi, ymmärtäisit montakin asiaa mm. poliisin toiminnasta. Mutta sehän tarkoittaisi sitä, että joutuisit epäilemään omaa valintaasi ja Wincapitaa joten näin et voi tehdä. - olkoon palikka
Ansaitset maailman typerimmän idiootin tittelin, ole hyvä:D
Miksi inkutat verkostomarkkinointipalstalla teidän vitun x y valuuttakaupoista. Meneppä kertomaan samat jutut arvopaperin foorumiin. oletko oikeasti noin jälkeenjäänyt? Hävettää olla suomalainen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760