Vanhoillislestadiolaisuudessa keskeinen piirre on muiden uskovien vähättely ja suoranainen halveksunta (käytetään nimikkeitä uskottomat, helvettiin menijät jne. kuten tiedetään). Onka näin voimakasta ylenkatsomista muissa itseään kristityiksi kutsuvissa yhteisöissä?
Onko vl-tyypin halveksinta ainutlaatuista?
Ylenkatsottu
5534594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
On muissakin fanaattisissa ja ahdasmielisissä piireissä, joilla on vähän todellista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa, samanlaista tuomitsevuutta ja ylenkatsetta. Sehän on helppo keino nostaa itsensä ja kapea elämänsä muiden yläpuolelle. Voi olla myös ilmaisu tyytymättömyydestä omaan elämäänsä, kun herkästi tuomitsee muita. Olen kans aina ihmetellyt, miten helppoa voi joillekin vl:lli tuomita lähimmäinen helvetin tuleen. Siitä on rakkaudellisuus kaukana.
Nimenomaan keskeinen piirre, sillä heiltä uupuu kristityn kesksesin piirre, lähetykäskyn toteutus, muulla kun siittimellä.
Lahkot, kuten Islam ja SRK, ovat juuri niitä, joille lähimmäinen on koira, jos ihminen ei ole meitä. Esimerkkejä on.
VL koijari, jota kuten Matt. 24 kertoo > Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan.
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. MISSÄ RAATO ON, SINNE KORPPIKOTKAT KOKOONTUVAT.
että raato on vl:t ja yksi korppikotka olet sinä.
mutta vaikutta että sinä huomasit.
Siinä näkee, että kyllä sokea kanakin jyvän löytää, mutta itse asiaan se ei pysty kommentoimaan sanaakaan.
tehä, että yksittäiseen sanaan tartutaan ja muu viesti ohitetaan. Särähti vaan silmään tuo sinun suurella kirjoittamasi KORPPIKOTKA, joka sinä satut olemaan tällä palstalla. Muuta en sun viestistä lukenutkaan, ei ole mitään lukemisen arvoista ollut ennenkään.
Tässä näkee, kuinka luen sinua ystäväiseni kun avointa kirjaa, - kyllä sokea kanakin jyvän löytää. Sinä löysit. Jumalle kiitos.
Laaja- alasesti ajatteletkin, kun tedät sen, ilman lukemista.
Jatka vain samaan malliin, niin minäkin, luon koko kirjoitusesi, ja panen vielä tänne mukaan, että uskot.
Ystävän kirjoittaa ilaman otsaketta näin.
Lainaus alkaa > tehä, että yksittäiseen sanaan tartutaan ja muu viesti ohitetaan. Särähti vaan silmään tuo sinun suurella kirjoittamasi KORPPIKOTKA, joka sinä satut olemaan tällä palstalla. Muuta en sun viestistä lukenutkaan, ei ole mitään lukemisen arvoista ollut ennenkään.
täynnä omavanhurskaan rehentelyä, että paha olo tulee lukiessa ja ne kirjoitusvirheet päälle. Mikä taika on muuten lainata kaverin koko kirjoitus. Pitäiskö munkin lainata sun kaikki puolen metrin sepustukset, että olisin "hyvä vastaaja"?
SE KOIJARI ON?
JA VASTAUS: JUURI SINÄ!
OISIT LAITTANUT TUOHON ÄSKEISEEN VIESTIISI SAATANA JA PERKELE TOIVOTUSTEN JÄLKEEN RAUHA TOIVOTUKSET NIIN KUIN TEKOPYHÄSTI TAPAAT LAITAT!
Käytän termiä, keksustelun pohjaksi.
Kaveri, joll vastasin kirjoitti näin >>että yksittäiseen sanaan tartutaan ja muu viesti ohitetaan. Särähti vaan silmään tuo sinun suurella kirjoittamasi KORPPIKOTKA, joka sinä satut olemaan tällä palstalla. MUUTA EN SIITÄ VIESISTÄ LUKENUTKAAN. mitään lukemisen arvoista ollut ennenkään ( Mistä hän teitää, ilman saarnamiestä, etteä siinä ei ole lukeimista jos ei lue. ) Mutta arvostelee, ja tärkein, älliä ei ole sen vertaa, että ottaisi kantaa kirjoituseeni, ja väittää korppikotkan minun kirjoituskesksi, sen kirjoitti Mattus, 24 luvussa. Kai Raamattua saa siteerata, vaikka on VL palsta, sehän on teillä pannassa.
Sitten sinun "sepustukseen". Miten sinulla tulee paha olo, tajustko että SRK on sinua kusettanut koko ajan kohti kadotusta, tulee varmasti, mutta miten se minut tekee omavanhurskaaksi, viestitä se. Olet vissiin enimmäinen VL joka huomauttaa kirjoitusvirheitästäni, sehän on jo VL mantraa, kuten - uskoa synnit anteeksi. Ja me olemme onnellisia, muut juo ja rällää. Pääsin visiin listoille.
Lainasin siksi, koska minulla on siihen oikeus, mutta sinulla ei ole arvosteluun, tämä on mielipidepalsta, laitan samalla saman tyypin eka vasauksen >> että raato on vl:t ja yksi korppikotka olet sinä.
en ole VL.
Rauhaa sinulle, kirjoita pienellä, eitarvise huutaa, ja välitkin on poikkuksellisen pitkiä.
Muista hegittää....
Jumalan sanan puolesta. SRK ja vl-puhujat taistelevat sielunvihollisen joukoissa.
Profiilissasi kuvailet itseäsi nöyräksi. Kirjoituksiisi perustaen, ylenkatsova ja pöyhkeän pönäkän pömpöösi lienevät enemmän osuvia kuvauksia kohdallasi. Suosittelen oman minuutesi tutkimista syvemmin, ymmärtääkseni Jeesukseen uskovan nöyrän hyvän ihmisen (johon me kaikki kai pyrimme) ei tarvitse tavallasi pöyhistellä sulkiaan. Jeesus antaa voimaa, mutta ei tällaiseen tarkoitukseen.
ämmä pilkkaa ja ivaa kaikkia SRK:n uhreja ihan julkisesti täällä...
Älä lausu/kirjoita ämmän nimeä! Joku närkästyy, jos hänen nimensä mainitset.
Kyllä tälläkin keskustelupalstalla on esitetty lestadiolaisista näkemystä, että ovat menossa helvettiin, ovat saatanan lapsia jne.
Minä en tuomitse ketään helvettiin. En edes usko helvettiin.
Hei Metaskeema,
oletko tutustunut Kari Kuulan kirjaan "Helvetin historia"? Jos olet, niin kerro mielipiteesi? Muillekin tiedoksi, että aiheesta voi myös kuunnella luennot Kuulan nettisivuilla. Mielenkiintoista tietoa helvetistä.
Aihe ei kiinnosta kovin paljon, koska en usko helvettiin. Jos pelkäisin helvettiä, niin lukisin melko varmasti sen.
En ole kuunnellut tätäkään kuunnelmaa, mutta nyt ajattelin hiukan tutustua.
http://www.karikuula.com/43
jotka ivaavat ja halveksivat toisia ihmisiä.
Kun vl-yhteisön jäsen käyttää muista uskoansa tunnustavista sanaa epäuskoinen, se on Pyhän Hengen työn pilkkaa.
Heille opetetaan RY:llä, että me vain olemme Jumalan lapsia. Tällaista puoluehenkeä heihin pumpataan kollektiivisessa ry:n omassa tunnnossa ja uskossa.
Kukaan ei opeta, että Jeesus on tie ja totuus ja elämä. RY:ssä tätä elämään ei ole,siellä vain uskotellaan ja hidetaan harhaan ja ivaamaan tosi uskovia.
Sananlaskut 14:21:
Syntiä tekee joka lähimmäistään halveksii.
Matteus 18:10:
Katsokaa ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä.
Room 14:1-12.
"Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon,että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra"
"Mutta sinä, minkä tähden sinä tuomitset veljeäsi?
Taikka sinä toinen minkä tähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen."
Halveksunta ei kuulu Kristuksen seuraajien elämän tapaan, vaan se, että rakastaa kaikkia Jumalan luomia ihmisiä.
Lisään vielä Jeesuksen sanan (Joh. 12:44-50): "Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt. Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
Tässä on jokaiselle Jeesukseen uskovalle mietittävää. Uskovaistenkin tarkoitus on viedä eteenpäin ilosanomaa eikä hukata voimavaroja toisten tuomitsemiseen.
oppeja opettavat ja itsensä Jumalan yläpuolelle nostaneet (vl-oppi: Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi - vain vl-henkilö voi antaa synnit anteeksi) omavanhurskaat vanhoillislestadiolaiset syyllistyvät muiden uskovaisten halveksimiseen.
Saatana nauttii vl-puhujien harjoittamasta Jumalan pilkasta ja kaikkien vanhoillislestadiolaisten harjoittamasta muiden Jumalan lasten halveksimisesta. Saatana on iloinen, että sen lapset (vanhoillislestadiolaiset) ovat uskollisia isännälleen.
väkevän saarnan. Kyllä vastasi henkeen.
vastasi täälläkin. Ihan kyynel vierähti...
tuollaisten hyvien saarnojen kohdalla silmä helposti kostuu. Siinä ihminen herkistyy.
Hienoa, että tällaiset avaukset saavat suuren lukijamäärän ja sitä kautta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen helvetistä peräisin olevat opit sekä kaikenlaiset julmuudet ja ihmisoikeusloukkaukset tulevat koko Suomen kansan tietoon.
SRK:n aiempi taktiikka, että kaikki vl-herätysliikkeen valonarat asiat lakaistaan maton alle. Nyt ne nostetaan päivänvaloon!
saatananpalvoja? AH totesi Kotimaa-lehden haastattelussa taannoin, että vl-hoitokokoukset olivat siunauksellisia.
tulee esille myös suomalaisten suvaitsemattomuus, kuten tässäkin ketjussa näkee... Ja valitettavasti tämäkin ketju ruokkii sitä edelleen: joukossa tyhmyys tiivistyy, näköjään.
"suvaita" vl-herätysliikkeen saatanalliset valheopit ja muiden uskovaisten irvailu sekä haukkuminen "epäuskoisiksi" sanaakaan sanomatta?
velvollisuus on taistella niitä valheoppeja vastaan, joita vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa.
tämän ketjun suuri lukijamäärä.
Itse käyn vl-seuroissa ja kaveeraan vl-ihmisten kanssa, jotka pitää itseään ainoina oikeina uskovaisina. No miksi? Siksi, koska ei ole mitään järkeä eristäytyä johinkin omiin, samoin ajatteleviin porukoihin, joissa harrastetaan vaan keskinäistä kehumista ja itsensä oikeaoppisina pitämistä.
Ei se taistelu auta mitään täällä netissä, vaikka paljon tietoa ja pohdinnan aiheita täältä löytyykin. Paras vaan olla heidän kanssaan tekemisissä, rohkeasti ja avoimesti.
Voi olla, että vl-seurakunnassa on rakkaus keskuudessaan samoin ajattelevien kesken, mutta kannattaa muistaa, että Jumala rakastaa maailmaa, ja on antanut meille maailman ihmisille Jeesuksen, johon uskoa. Joskus näyttää siltä, kun joku on julistanut itsensä uskovaiseksi (tai julistuttanut), niin sitten voikin unohaa Jeesuksen.
omaan arvoonsa. Ainakaan minua ei haittaa mitenkään lestadiolaisten ajattelutapa, vaikka kieltämättä joskus ihmetyttääkin. Ajatelkoot miten haluavat, eipä se ole minulta mitenkään pois - eikä varmasti keneltäkään muultakaan...
VL-löiike katsoo olevansa Herran kansa maan päällä näinä lopun aikoina. Siksi Vl-käsityksen mukaan esimerkiksi lähetystyötä ei tarvitse eikä kannata tehdä, koska "viimeisinä aikoina herran henki lepää pohjan maalla".
Elävä evankeliumi on aikojen kuluessa kiertänyt maapallon kaikki kolkat. Jokaisella kansalla on vuorollaan ollut etsikkoaika. Viimeisinä aikoina tämä ihana etsikkoaika on koittanut tänne pohjan perille, tänne kauas Suomeen. Nyt Suomessa on saarnattu evankeliumia alkaen Leestadiuksesta jo lähes 160 vuotta. Suomi on saanut pitkän etsikkoajan.
Siitä sietäisi jokaisen olla kiitollinen. Elävä evankeliumi ei enää lähde toiselle kierrokselle maailman ympäri. Siksi lähetystyö on turhaa. Evankeliumi ei enää kiertele eikä kaartele. Se pysyy täälä pohjan perillä, kunnes tulee maailmanloppu. Maailman kaikki, aivan kaikki, muut hengellisyydet ovat pelkkkää ekstystä ja sielunvihollisen työtä.
Näin eräs HS opetti puhujainkokouksessa v. 1960 ja tästä tuli vl-liikkeen yleisesti hyväksytty lähetystyöoppi. Varsinkin vanhat vl-liikkeen jäsenet ovat tämän opin kannattajia.
Käsitys on hereettinen eli harhaoppinen.
taitaa olla oikein puhujaveli, kun noin hyvin tietää asiat.
on puhujaveli kun noin hyvin tietää.
Missään en ole tavannut yhtä ahdasmielistä, kateellista, kyräilevää ja selän takana paskaa jauhavaa porukkaa kuin nämä uskonnolliset kuppikunnat.
Joutaisivat itse helvettiin koko sakki.
koska Jumala on alkanut ottaa srk:ia kiinni niiden synneistä ja tuonut herätystä. Muiden uskovien halveksunta tms. ei rakenna itseä eikä srk:aa ja on todella huono todistus Jeesuksesta. Toisten halveksunnan ja raja-aitojen korostamisen sijaan Herra haluaa, että siunataan. Tottakai jokaisella on oma koti ja joka srk:lla on omat painotusalueet ja toisaalta pimeät kohdat, mutta se ei ole tärkeintä, vaan Jeesus. Siksi vl:ien asenne tuntuu tietysti surulliselta, mutta kyllä Jumala heitäkin vielä kutsuu parannukseen.
Tämä on jotenkin ihmeellistä tämä keskustelu toisten ihmisten uskon/elämän asioista.
Olen 23 vuotias nuori nainen, ja yllätyinpä todella mitä kieltä täällä käytetään lestadiolaisista.
Minulla on hyviä ystäviä jotka omaavat ko. uskon. Olemme aina olleet samalla aaltopituudella siitä, että heillä on oma uskonsa ja minä uskon omalla tavallani. Olemme siis aina kunnioittaneet toistemme uskoa, elämäntapaa jne, ja sehän auttaa tulemaan vaan toimeen toisten=erilaisten ihmisten kanssa. Itse koen, että vanh.lestadiolaiset ovat hienoja ihmisiä, tai suurin osa heistä, niin kuin "me muutkin" olemme hienoja ihmisiä, tai suurin osa meistä.
Tekin aikuisemmat ihmiset tiiätte, että täällä pallon päällä on aina ollut ja tulee aina olemaan erilailla uskovia ihmisiä. Eiköhän anneta tilaa?
Sen vielä lisään, että kyselenhän toki itsekin heidän uskostaan ja he vastaavat. Ehkä ymmärrän, ehkä en. Kritiikkikin on ihan hyvä asia, mutta hyvässä hengessä.
Mutta onnekseni ymmärrän sentään olla avarakatseinen. Toivottavasti.
lähinnä Raamatun sisältöön ihmiskunnan historian valaistuksessa ja voin sanoa syvällä rintaäänellä, että kun se viimeinen peto ilmaantuu niin kyllä siinä useimmat jeesustelijat ovat kyykyssä ja menossa kadotukseen. Aika näyttää.
T: Elämän voittanut.
Ihan normaalia - sehän on suorastaan uskontojen perusmekanismi. Millä muulla ne muka kasassa pysyis kuin joukkosuggestiolla? Kun kaikki porukalla hoetaan kuorossa että muut menee helvettiin, me mennään taivaaseen, muut on väärässä, me ollaan oikeessa, nii johan siinä alkaa jäädä nää normaalit ruumiintoiminnot kuten ajattelu vähemmälle.
Viina ei ole vastaus mihinkään. Huumeet ei ole vastaus mihinkään. Mutta voi jumalauta, ei uskonnotkaan kyllä ole vastaus yhtään mihinkään. Paitsi siihen, miten helppo ihmisiä on höynäyttää ja hyväksikäyttää, jos porkkanana tarjoaa niille ratkaisun asiohin joita ne ei millään haluais miettiä itse.
Totta. Vl-uskovainen on kahdenlaisen suggestion tulos: lapsesta asti aivopesty vl-kasvatuksella ja lisäksi yhteisössä eläessään altistuu jatkuvalle suggeroinnille seurapuheiden aina samoina toistuvien fraasien avulla.
Ikävä kyllä toisten vähättely ja huonompina, ihmisarvoltaan vähempinä pitäminen, on monien uskonnollisten lahkojen ja ryhmien piirre. Ei aina tarvitse olla kyseessä edes uskonto... Ihminen osaa raadollisena olentona keksiä minkä tahansa syyn leimatakseen "nuo toiset" huonoiksi, ja "meidät" hyviksi. Ryhmään kuuluminen ja siihen liittyvä dynamiikka ovat saaneet kauheita asioita aikaan kautta historian - erilaisuutta harvoin on kunnioitettu.
Lestadiolaisuudesta tuttuja asenteita ja suhtautumista olen nähnyt mm. ääriuskonnollisten juutalaisten parissa (en missään nimessä yleistä kaikkia uskonnollisia juutalaisia sen vuoksi!), hurskaiden muslimien, Jehovan todistajien, eräiden pienten lahkojen, verkostomarkkinointifirmojen toiminnassa (hämmästyttävän samankaltaisia uskonnollisten lahkojen kanssa manipuloinnin ja hengellisen väkivallan suhteen), ym...
Taitaa olla kyse siitä vanhasta tutusta Farisealaisuus-hengestä, mikä tulee tutuksi evankeliumeissa. Jeesus sanoi näistä sokeista opettajista, että he siivilöivät hyttysen, mutta nielevät kamelin... Toteuttavat tunnontarkasti kaikki uskonnon ja perinteen määräykset, mutta laimilyövät sen tärkeimmän, eli oikeudenmukaisuuden ja laupeuden. *Huokaus*
Ikävä kyllä uskonnon henki on turmiollisen tappava, se korottaa oman egon ja oman hurskauden muiden yläpuolelle röyhkeästi ja on valmis tallaamaan maahan kaiken toden ja kauniin.
On aina yhtä hauska lukea miten toisten usko vaan kertakaikkiaan käy kateeksi.. "aivopesu, suggestio ja plaap plaap plaap".
Ei vaan kestetä sitä, että toisten on hyvä elää ja uskoa niinkuin parhaaksi katsovat!
(en ole vl)
"Ikävä kyllä uskonnon henki on turmiollisen tappava, se korottaa oman egon ja oman hurskauden muiden yläpuolelle röyhkeästi ja on valmis tallaamaan maahan kaiken toden ja kauniin"
- tästä en tunnista minun tuntemiani uskovaisia, en laestadiolaisia,enkä muitakaan.
Jokainen uskovainen sen tietää, että ihminen ei voi täällä toista tuomita, vaan sen tekee ihan Joku muu!!!
Olet siunattu, jos et ole törmännyt tällaiseen uskonnollisuuteen ja fariselaisuuteen.
Olen muuten itse uskova, uudestisyntynyt kristitty, ja tiedän, mikä ero on Jumalan rakkaudella ja uskonnon tappavalla hengellä. Valitettavasti uskonto on eräs suurin sielunvihollisen aseista täällä maan päällä - keino orjuuttaa ihmisiä ja kääntää heidät pois Jumalasta. Oma lapsuuteni tutustutti minut vl-yhteisöön, ja yllätyksekseni samoja piirteitä löytyy monista muista yhteisöistä eri puolita maailmaa. Uskonto on hyvin suuri voima.
En puhunut muuten mitään todellisista uskovaisista, vaan eri uskonnollisten ryhmien parissa esiintyvästä suhtautumisesta toisiin. Ikävä kyllä se uskonnollisuuden ja farisealaisuuden henki ei ole vieras uskovienkaan parissa - tällaisia me ihmiset langenneina olemme, ja vain Jumalan armo voi varjella meitä sydämen ylpeydeltä ja kovuudelta.
Rohkenen väittää vastaan. Itse olen edellisten kanssa täysin samaa mieltä. Tunnistan kyllä kateuden kun sitä koen, mutta valitettavasti veliseni/siskoseni sitä en kyllä nyt millään koe. Kaikki kokemukset mitä mulla on uskonnoista on saaneet mulle lähinnä olon, että riippuisin narukiikussa vuoden sisään siitä kun muuttuisin tuollaiseksi.
Eläkää te vaan kaikin mokomin niinkun on hyvä, mutt pitäkää mielessänne että toisten aivopesu tai ahdistelu ei oo kyllä asioita joita voi määritellä käsitteellä "hyvä". Tänks.
Merkitsen muistiin tämän päivän, kun joku kohtaamani ihminen määrittelee itsensä uskovaksi kristityksi ja puhuu silti täyttä asiaa.
Nostan hattua!!
kiipeää vakuuttavasti kohti viikkolistan kärkipaikkaa. On hienoa, että vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä realistisesti kertova ketju herättää ihmisten mielenkiintoa.
ja oikeaa asiaa vanhoillislestadiolaisuudesta.
Pinoa lueskellessa melkeinpä naurattaa.
"Vl-info" :D :D "Todellista tietoa Vl-yhteisöstä."
Sepä hauskaa, että tiedätte meidän asiat paremmin
kuin me itse. Niinpä se taitaa olla, hah.
Niin - toisaalta itkisin mielummin teidän puolesta..
Lopun ajan merkkejä...
Moni muistaa tarinan Nooan arkista. Vain harvat
uskoivat tulevaan tapahtumaan, vedenpaisumukseen,
loput hukkuivat veden alle.
Niin harmillista - ja totta tänäkin päivänä - se onkin.
Terveisin Vl, ja onnellinen osastaan
Olet aivopesty, et ymmärrä mitä puhut.
Aivan aluksi se että asioihin on aina 2-näkökulmaa eri asioihin. Näin on tänäänkin vielä; on oikea ja on vasen, mutta sitten on se myös 3-tie eli kompromissi, jonka hyväksyy ne jotka hyväksyy. Tämä on se Meidän tie, se kultainen keskitie.
Lopuksi lyhyet ja ytimekkäät vastaukset kysymyksiisi.
'Onko vl-tyypin halveksinta ainutlaatuista?' On ja Ei
Kommentti Väitteeseesi 'Vanhoillislestadiolaisuudessa keskeinen piirre..' on vaikka se että meitä on moneen junaan meinjöitä.
'Onka näin voimakasta ylenkatsomista muissa itseään.. ' vastaus olkoon vaikkapa --> EVVK !
Monien on vaikeaa hyväksyä ja ymmärtää erilaisuutta, oli se sitten uskonto, politiikka, persoona, ulkonäkö, yms.
Lahdessa ainakin uskovaiset pitävät itseään muita parempina ja jopa aggressiivisesti tuomitsemassa ihmisiä vaikka eivät tiedä näitten asioista mitään!Rikolliset käyttää hyväksi tätä kääntymällä muka uskoon ja sittem kehuskelevat miten on suhteita joilla saavat ilmaiseksi ruokaa asunnon yms.kun hokevat jeesusta välillä.Niin että kyllä uskovaiset on ylimielisiä ja pitää itseään muita parempina.
käy netin kautta? tämähän on pahempi kuin tv!!!