Hei!
Tämä ei ole mikään myyntipalsta, mutta en oikein tiennyt, mitä kautta näitä myisin. Mutta aloitan täällä - eli olisiko kenelläkään tarvetta Movin´Sit kiilatyynylle tai kahdelle? Meillä ei enää ole tarvetta ja ovat tuolla kaapissa ylimääräisenä. Netistä löytyy kuva tuolla nimellä. Eli jos jollakin olisi tälläiselle tarvetta - vastailehan.
Movin´Sit kiilatyyny
7
1371
Vastaukset 7
- mitä hyötyä
Katsoin tuotetta netistä mutta suomenkielisiltä sivuilta ei paljoa tietoa löytynyt. Auttoiko kiila tyyny teitä ADHD ongelmaisella paikallaanolemiseen, vai mihin?
- Äiti 1971
Tyyny kyllä rauhoitti istumista meillä. Nyt vain tarvitsemme toisenlaisen tyynyn terapeutin ohjeistamana. Meillä myös ongelmia asennon hallinnassa.
- meidän pojalle
netistä (Lahjalinna) vastaavan tyynyn terapeutin suosituksesta ja on kyllä vähentänyt pöydästä poistumisen tarvetta. Siellä nimi on aktiivityyny ja hinta paljon halvempi. Myös monia muita mielenkiintoisia "tavaroita", mm kello johon voi laittaa ajan jonka kuluminen näkyy. Auttanut meillä ihan ihmeesti mm. tilanteissa joissa pitää lopettaa jokin mukava leikki ja lähteä nukkumaan. Poika ei väitä yhtään vastaan kun aika on kerran kellosta kulunut niin sitten lähdetään.
- annemarikilpelainen
Hei!
Vieläkös sinulla on myytävä tuollainen Movin´Sit-tyyny. Jos on, niin paljonko olit sillä pitänyt hintaa?- Äiti 1971
Hei!
Tyyny on vielä myynnissä. Hinnaksi ajattelin 25 euroa - mitä ajattelet?
Riina - annemarikilpelainen
Äiti 1971 kirjoitti:
Hei!
Tyyny on vielä myynnissä. Hinnaksi ajattelin 25 euroa - mitä ajattelet?
RiinaHei!
Mietin tuota hintaa, uuden samanlaisen saa hintaan 33 €. Olisitko halukas omasi myymään 20 €:lla, sillä tuohon päälle minun pitää vielä pk:t laskea?
Voisitko vaikka vastata minulle sähköpostiini, [email protected] - annemarikilpelainen
annemarikilpelainen kirjoitti:
Hei!
Mietin tuota hintaa, uuden samanlaisen saa hintaan 33 €. Olisitko halukas omasi myymään 20 €:lla, sillä tuohon päälle minun pitää vielä pk:t laskea?
Voisitko vaikka vastata minulle sähköpostiini, [email protected]Hei!
Nyt vasta huomasin, että olen pyytänyt vastausta väärään sähköpostiin. Eli oikea osoite on [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402462Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384