Päästettiinkö Ikea Jyväskylään tarkoituksella?!

LS sähkeuutiset
Uusi Ikea menossa Jyväskylään
30.04. 21:57

Jyväskylänkaupunki ja Ikea neuvottelevat ketjun viidennen tavaratalon rakentamisesta Jyväskylän eteläpuolelle. Hanke on toistaiseksi suunnittelun asteella. Päätöksiä on Jyväskylän kaupungin yhdyskuntatoimenjohtaja Osmo Rostin mukaan tulossa kesään mennessä.

Ikean on etsinyt Suomesta uutta liiketilaa. Perustaja Ingvar Kampradin mukaan Suomessa voi seuraavan 5-10 vuoden päästä olla 6-8 Ikea-tavarataloa. Ikean uusiksi sijoituspaikoksi on Savon osalta väläytelty ainakin Varkautta, Iisalmea, Kuopiota ja Pieksämäkeä. Tällä hetkellä Ikealla on tavaratalot Vantaalla ja Espoossa. Iudet liikkeet seuraavaksi Raisioon ja ensi vuonna Tampereelle, jonne tulee maan suurin Ikea.

Pieksämäen apulaiskaupunginjohtaja Juha Nousiainen toteaa ettei kaavoituksellisesti Ikean tuloon ole varauduttu. Naiskankaan alueen kaavaa valmistellaan pelkästään Ideaparkin tulolle.

------

Eli eikö Pieksämäellä sitten kuitenkaan osattu varautuva siihen että Ideaparkin imussa saattaa kaupunkiin tulla myös muita suuren koon liikekeskuksia?

Onko kaupunki edes varautunut Sukarin Lempäälään suunnittelemaan Retail Park Areenan tapaiseen Ideaparkin laajennukseen?!
http://www.marjamaki.fi/rakentaminen/areena/
Jos kerta kaavoituksellisesti ollaan varauduttu vain Ideaparkin tuloon!
141733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mikkeli ei osannut varautua riittävän ajoissa suuren kauppakeskuksen tuloon ja sillä ei ollut Ideaparkille sopivaa tonttia valmiina.

Loppu onkin sitten historiaa!

Kävikö Pieksämäelle nyt samoin Ikean kanssa?

Äänestä
  • http://www.marjamaki.fi/rakentaminen/marjamaki/

    MARJAMÄKI

    Marjamäessä on valmis asemakaava, joka mahdollistaa teollisuus- ja liikerakentamisen sekä kaupan suuryksiköt. Aluetta laajennetaan edelleen ja kaavoitustyö etenee vaiheittain vuosien 2005-2006 aikana.

    Viranomaisten ja alueen asukkaiden kanssa yhteistyössä tehtävässä kaavoitustyössä on huomioitu elinkeinoelämän tarpeet. Ympäristöystävällinen kaava yhdistää liike-elämän odotukset ja logistiset palvelut sujuviin liikennejärjestelyihin.

    HULIKANKULMA

    Marjamäen Hulikankulman teollisuusalueelle pääset rakentamaan heti; kadut ja kunnallistekniikka ovat valmiina.

    Ota pikaisesti yhteyttä, useita neuvotteluja on jo käynnissä!

    Markku Sipilä (03) 374 4201, 0500 836 259, [email protected]
    Kari Kantalainen (03) 3155 3211, 050 1852, [email protected]

    Äänestä

  • Ideapark humalassa ei osata keskittyä enää mihinkään muuhun.

    Äänestä

  • epäilijä kirjoitti:

    Ideapark humalassa ei osata keskittyä enää mihinkään muuhun.

    Pieksämäen verkkoihin tarttui Ideaparkin myötä niin iso kauppa että se repi verkkoon isoja reikiä

    Pieksämäen "markettirysä" vuotaa nyt vasemmalta ja oikealta. Siilinjärvelle annettiin mennä iso Tanskalainen puutarha-alan liike joka etsi savosta liikepaikkaa. Ja sitten tietysti Ikea jonka tuloa ei edes viitsitty miettiä. Vaikka kaupungissa olisi tilaa kaikille näille.

    Mitenkähän mahdolliselle kylpylä- ja hotellihankkeelle käy?

    Äänestä

Milloinkas IKEA on kertonut että Jyväskylään tulee ko. kauppa? Jos Länsi-Savo kertoo että asiasta neuvotellaan EI se vielä tarkoita sitä että IKEA tulisi Jyväskylään. Mitään päätöksiä EI ole tehty ja kun päätös tehdään siitä varmasti ilmoitetaan muuallakin kuin LS:ssa. Aiemmin keväällä Pohjalainen ilmoitti suureen ääneen IKEAn tulosta Vaasaan, mitään päätöksiä ei vaan ole tehty. Ei IKEA Pieksämäelle tule, IKEA rakentaa joko Jyväskylään tai Kuopioon, luultavasti molemmat saa omansa. Ja mihin työ sitä Ikeaa vielä tarviitte??!! Eikö siinä Ideaparkissa ole jo tarpeeksi??

Äänestä

jyväskyläläisiä v*tuttaa kun tuli ekana ikea kuopioon :D

Äänestä
  • Necro.

    Äänestä

Toivottavasti Jyväskylään ei tule koskaan IKEAA,tänään ensimmäisen kerran kävin IKEASSA Tampereella,oli muuten ensimmäinen ja myös aivan taatusti viimeinen kerta kyseisessä liikkeessä.
Joten eipä tule asiakkaana olemaan,en menisi edes töihinkään kyseiseen firmaan.

Äänestä
  • Mikä siellä oli niin ikävää?

    Äänestä

onhan teillä se raitalaakso

Äänestä
  • Siis mikä????. En oo koskaan kuullutkaan.

    Äänestä

Raitalaakso -universumin palvelevin, ystävällisin, mukavin ja ammattitaitoisin henkilökunta. Ja mitkä tuotevalikoimat!!!

Äänestä

Ilmeisesti P-Mäki ei aktiivisesti tarjoa Länsiväylän varrella olevia suuria liiketontteja yrityksille?

Naapurikaupungeista kuitenkin kysellään vuosittain suurikokoisia tontteja ja ajoittain jokunen liike tarttuu pyydykseenkin, mutta sen sijaan P-Mäeltä ei ilmeisesti kysellä!

Johtuisiko tämä siitä että kaupungin elinkeinopäällikkö ja koko hänen puljunsa ei osaa aktiivisesti mainostaa kaupunkia ja sen tonttitarjontaa? En löydä mitään nettisivuakaan jossa karttojen kanssa esiteltäisiin kaupungin liiketonttitarjontaa.

Äänestä
  • Ovat katsos kaupungilla niin ISOJA herroja että heihin ollaan yhteydessä eikä päinvastoin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyjä? kirjoitti:

LS sähkeuutiset
Uusi Ikea menossa Jyväskylään
30.04. 21:57

Jyväskylänkaupunki ja Ikea neuvottelevat ketjun viidennen tavaratalon rakentamisesta Jyväskylän eteläpuolelle. Hanke on toistaiseksi suunnittelun asteella. Päätöksiä on Jyväskylän kaupungin yhdyskuntatoimenjohtaja Osmo Rostin mukaan tulossa kesään mennessä.

Ikean on etsinyt Suomesta uutta liiketilaa. Perustaja Ingvar Kampradin mukaan Suomessa voi seuraavan 5-10 vuoden päästä olla 6-8 Ikea-tavarataloa. Ikean uusiksi sijoituspaikoksi on Savon osalta väläytelty ainakin Varkautta, Iisalmea, Kuopiota ja Pieksämäkeä. Tällä hetkellä Ikealla on tavaratalot Vantaalla ja Espoossa. Iudet liikkeet seuraavaksi Raisioon ja ensi vuonna Tampereelle, jonne tulee maan suurin Ikea.

Pieksämäen apulaiskaupunginjohtaja Juha Nousiainen toteaa ettei kaavoituksellisesti Ikean tuloon ole varauduttu. Naiskankaan alueen kaavaa valmistellaan pelkästään Ideaparkin tulolle.

------

Eli eikö Pieksämäellä sitten kuitenkaan osattu varautuva siihen että Ideaparkin imussa saattaa kaupunkiin tulla myös muita suuren koon liikekeskuksia?

Onko kaupunki edes varautunut Sukarin Lempäälään suunnittelemaan Retail Park Areenan tapaiseen Ideaparkin laajennukseen?!
http://www.marjamaki.fi/rakentaminen/areena/
Jos kerta kaavoituksellisesti ollaan varauduttu vain Ideaparkin tuloon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu