mitkä

..ovat niitä allergisoivimpia (onko tuo edes sana :D) ruoka-aineita? Olen aloittamassa meidän vauvalle soseet ja haluaisin tietää mitkä on niitä pahimpia?? JA mitä on sit oireet mitä voi tulla? Myös pahimmillaan?
2516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiantuntijat eivät nykyisin anna mitään listoja yleisesti allergisoivista ruoka-aineista, koska on hyvin yksilöllistä, mikä sopii ja mikä ei. Meillä on poika, jolle käy melkeen kaikki siltä vanhalta "yleisesti allergisoivien" listalta, mutta vastaavasti "ei-allergisoivien" listalla on paljon sellaisia, jotka aiheuttavat hänelle pahoja oireita.

Tärkeämpi lista on ne juurekset ja kasvikset, joita ei suositella alle 1 vuotiaille jostain muusta syystä.

Eli jos epäilet lapsellasi ruoka-aineallergioita, etene kiinteiden ruokien kanssa hitaasti, korkeintaan yksi uusi ruoka-aine viikossa, ja annos kannattaa sinä aikana kasvattaaniin isoksi, minkä lapsi kohtuudella syö. Jos oireita tulee, jätetään uusin ruoka tauolle ja odotetaan, että ne paranevat ennen kuin uutta kokeillaan. Jos oireet olivat lieviä, voi sitä samaa ruokaa kokeilla vielä uudestaan.

Oireet voivat olla ruoansulatuskanavan oireita (oksentelu, ripuli, ummetus, yöhuudot, vatsatautia muistuttavat oireet), ihottumaa (mihin paikkaan tahansa keholla), hengitystieoireet (flunssaa muistuttava reaktio, nuha, yskä, raskas hengitys, limakalvojen turpoaminen). Oireet voivat tulla heti tai viiveellä. Viive voi olla jopa useita vuorokausia. Oireet voivat myös tulla vasta sitten kun saman ruoka-aineen kerta-annos kasvaa yli sietokynnyksen. Oireiden paranteluun voi mennä aikaa. Suolioireet ovat niitä hitaimmin paranevia, ja niissä 2 viikkoa on vielä ihan kohtuullinen aika.

Jos niitä allergioita ilmenee, niin se ei ole "maailmanloppu". Suurin osa vauvaiän allergioista paranee n. 2 v ikäisenä tai viimeistään kouluikään mennessä.

Äänestä

Jos olet vasta aloittamassa, niin älä missään nimessä jätä samantien kokeilematta pois mitään ruoka-aineita, vaikka ovatkin saaneet allergisoivan maineen. Kokeilla pitää ensin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mammaliini 12/07 kirjoitti:

..ovat niitä allergisoivimpia (onko tuo edes sana :D) ruoka-aineita? Olen aloittamassa meidän vauvalle soseet ja haluaisin tietää mitkä on niitä pahimpia?? JA mitä on sit oireet mitä voi tulla? Myös pahimmillaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu