Muistaako enää kukaan vanhoista Lohjalaisista niitä Lohjanharjulla ennen kulkupoluilla olevia tauluja, joissa luki: ÄLÄ OTA TOISEN OMAA, ÄLÄ RIKO MIKK ON SOMAA. ÄLÄ RIKO LUONNON RAUHAA, ÄLÄ MELLASTA ÄLÄ PAUHAA! ( Lohjan seurakunta)
Miten on nyt?
Miten on nyt?
Vastaukset 9
Vanhimmat
moottoritien Helsinki-Hanko reitin alla, josta ne eivät enää ikinä näkyviin tule, sillä nyt siellä jyrräävät "tavaritsien rekat", jotka vievät Hangosta jennkki-autoja itään.
Surullista luonnon ja maisemien raiskaamista, ihmisten lyhytnäköisyyden varjolla.
Sen vuoksi iljettääkin olla vanha Lohjalainen!
Harju on Lohjan kohdalla täydellisesti pilattu eikä koskaan enää palaa entiselleen. Hävetkää lohjalalsiset.
muistan hyvin ne kyltit kun kuljettiin kapeaa kärrypolkua pitkin Lohjan harjua. Raikkaat männyt ympärillä missä oli oravia paljon sen muistan. Kuljin koulumatkani vuoden 1950 alusta Harjunkouluun sitä polkua pitkin, sitten kun se leikkaus tehtiin nummentaakse, se pilasi yhtenäisyyden koko harjuun. Ja lopuksi kun se tie vedettiin sinne, ja nyttemmin moottori tie ei ole enää mitään pelastettavaa. Ennen näkyi järvikin mukavasti paikoin harjulle kun puusto oli lyhyempää ja harju korkeampi. Otan osaa entisenä Lohjalaisena teidän suruunne, itse asun nykyjään kauniissa Hämeenkyrössä enkä vaihtaisi sitä mihinkään kaupunki elämään.
Lapsuuteni leikkipaikka, ihana sellainen.
Siellä me kersat leikimme rosvoa ja pollaria, keinuimme tarzan-kiikuissa huimaa vauhta. Talvella laskimme pahvin palanen pepun alla hurjaa kyytiä alas rinnettä. Hauskaa oli ja se ihana tuoksu, joka nousi nummen pinnasta kesäisin...
Aika on tehnyt tehtävänsä, ja vain ihanat lapsuus-muistot ovat jäljellä.
Örsenin huutavan harjulla? Muuuten olen samaa mieltä, koko harju on ikiajoiksi täydellisesti tuhottu Lohjan kohdalla. Todella tyhmää lohjalaista sosiaalidemokratiaa.
ei niitä näköjään monta enää ole jäljellä jotka kävivät Harjunkoulua, kun tämän enempää ei vastauksia tule. Onko kaikki 40 luvun alussa syntyneet jo kuolleet tai muuttaneet pois Lohjalta. Terveiset täältä Hämeenkyröstä teille kaikille Lohjalaisille ja toivotan hyvää kesää.
Eivät vain taida vanhat lohjalaiset tänne palstalle eksyä.
Itse asun Vihdissä, jonne muutimme vuonna-84. Kesti kauan, ennenkuin kotiuduin tänne, mutta nyt paikka tuntuu jo omalta kodilta. Matkaa Lohjalle on vain 35km. Työpaikkani oli Lohjalla vuoteen -91. Sittemmin olin työssä Espoossa, josta jäin eläkkeelle v.2004.
Käyn Lohjalla kuitenkin aika usein, mm. hammaslääkärini on siellä.
Vanhempani ja veljeni on haudattu sinne harjun kupeeseen hautausmaalle.
Olisi tosiaan mukavaa vaihtaa ajatuksia Lohjasta ja lohjalaisista näiden vanhojen lohjalaisten kanssa, jos he tänne eksyvät.
se olisi tosi hienoa kun me vähän vanhat syntyjään Lohjalaiset, kirjoitettaisiin ja muistelisimme menneitä aikoja. Monella varmaan olisi yhteisiäkin tuttuja ja myöskin ehkä samanlaisia muistojakin menneiltä ajoilta. Kyllä kun muistelee niitä vanhoja aikoja niin tarttee sanoa että kyllä ne olivat parempia kuin nykyjään. Minäkin hankin eka prätkäni 1961 ja se oli 350 satanen Jawa, se tuntui kovalta peliltä ja ja sillä sai pimuja kyytiin mielin määrin. Olin silloin kloppina rakennuksilla töissä ja teimme silloin elokuvateatteria Vaakunaa, sieltä lähti eka liksat. Kyllä monet kiusat teimme porukassa poliiseille silloin kuin poliisilaitos oli siinä torin yläpuolella. Ajoimme edestakas sen edestä toisilla oli näitä isompia pyöriä kuten Arielia Norttoneja, joissa oli sytytyksen säädöt ja niitä kuin vähän ajon aikana pisti myöhäiselle niin kyllähän kavahteli kunnolla. Saimme usein poliisit perään mut kun menimme harjulle suoraan niin ne joutuivat kiertämään ison lenkin ennen kuin pääsivät toiselle puolelle. Kun silloin ei vielä ollut sitä leikkausta olemassa, mistä pääsi pitkällekadulle. Se oli aikaa se joka ei koskaan palaa, mutta on kiva muistella edes niitä aikoja. Kesän jatkeita Hämeenkyröstä.
Vanhoille Lohjalaisille oikein hyvää ja kaunista kesää, sillä myös me tarvitsemme silmän ja sielun iloja. Itse synnyin v.41 jolloin olen kokenut myös ne ankeat ajat, jotka sodanaikaiset ja sen jälkeiset ihmiset ovat kohdaltaan kokeneet. En kuitenkaan halua muistella noita ankeita aikoja, vaan niitä ihmisiä ja luontoa jotka sodan kurjimuksesta selvisivät. Kuitenkin sota opetti meille sodan aikaisille ja heti sen jälkeen syntyneille muutamia elämänarvoja, joita ei enää nykyihmisestä helposti ole havaittavissa ja näihin arvoihin kuuluu ihmisten ja luonnon kunnoioittaminen. Muistelen kaiholla myös niitä aikoja, jolloin isäni, äitini ja sisarusteni kanssa rakensimme omakotitaloa. Silloin oli pulaa kaikesta ja jopa vanhat rautanaulatkin oikaistiin ratakiskonpätkän päällä uuteen käyttökuntoon. Tätä aihetta ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni korostaa, vaan sitä, kun rakennuksen kivijalan-valu alkoi, niin kuin jostain ihmeen taikaliikkeestä johtuen, alkoi omakotirakennuksemme työmaalle ilmestyä miehiä betoni-lapio olkapäillään kysellen: olisiko täällä kenties tänään kivijalan-valu talkoot.
Silloin muisettiin naapureita ja ihmisiä oikealla tavalla, niin kuin vielä tänäkin päivänä olisi tarves. En tahdo tällä kertomuksellani luoda eri-puraa nykyiseen asujamistoon ja ihmiskuntaan, mutta uskoisin, että muiden ihmisten ja luonnon arvostus loisi kuitenkin kauniimman elinympäristön niin luontoon kuin ihmisiinkin nähden.
Pyydän anteeksi mahdollisia kirjoitusvirheitäni.