Suomi

Koeteltavaksi:


Suomi / parannuksenteko ja nouseminen uuteen kirkkauden määrään

- Herra on vihastunut Suomen uskovien ulkokultaisuuteen ja toistensa murhaamiseen. Jes. 1:13-16; ”Älkää enää.. En kärsi...vääryyttä ynnä juhlakokousta...Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä...teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa, pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä."

- Herra näytti, että Suomen uskovien sydämissä on muutoshalukkuutta, mutta se on jäänyt monien eri kerrostumien alle sydämen pohjalle; tarvitaan Pyhän Hengen apua Jumalan palvelijoiden kautta päästä käsiksi sinne.


- Jumala antama kansallisen parannuksenteon armo on alkanut virrata Suomessa, parannuksenteko alkaa seurakunnasta.

- Herra ilmoitti ajasta, että aamun sarastus on alkanut, vaikka vielä onkin pimeää; meidän tulee nousta uudessa toivossa, ojentaa selkämme ja nostaa päämme. Jes. 21:11-12; ”Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija vastaa: ”Aamu on tullut, mutta silti on yö.

- Herra näytti, että Hänen seurakuntansa Suomessa ei ole vielä noussut sille tasolle, jossa se voisi ottaa oikean asemansa myös kansainvälisissä yhteyksissä ja suorittaa ne tehtävät, jotka Herra on sille aikonut. Tie Herralle ei ole vieläkään tasoitettu maassamme; vuosisataiset vihollisen linnakkeet ovat yhä olleet esteenä ja madaltamatta. Nyt Herra on kuitenkin laittanut näihin kahteen isoon kalliolohkareeseen tietyömaalla dynamiittipötköt räjäyttämistä varten. Kysymys on Iisebelin ja kuoleman hengen linnoituksista Suomessa (Iisebelin dominointi ja profeettojen tappaminen, kuoleman hengen tuoma väsymys, passiivisuus, vetäytyminen jne.) Nämä linnakkeet tullaan räjäyttämään maan tasalle Suomessa ja tie Herralle tasoittuu Hänen ilmestymistään varten maassamme!
2624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tekstiä kaukaa mielenterveyden väärältä puolen. Keskustele nyt tuollaisen kanssa...?

Äänestä

Rukoilkaamme, että Herramme Jeesus Kristus saisi koskettaa jokaista ihmistä rakkaassa isänmaassamme, ja että herätys saisi pyyhkäistä yli koko Suomenmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja parannuksen teko kirjoitti:

Koeteltavaksi:


Suomi / parannuksenteko ja nouseminen uuteen kirkkauden määrään

- Herra on vihastunut Suomen uskovien ulkokultaisuuteen ja toistensa murhaamiseen. Jes. 1:13-16; ”Älkää enää.. En kärsi...vääryyttä ynnä juhlakokousta...Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä...teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa, pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä."

- Herra näytti, että Suomen uskovien sydämissä on muutoshalukkuutta, mutta se on jäänyt monien eri kerrostumien alle sydämen pohjalle; tarvitaan Pyhän Hengen apua Jumalan palvelijoiden kautta päästä käsiksi sinne.


- Jumala antama kansallisen parannuksenteon armo on alkanut virrata Suomessa, parannuksenteko alkaa seurakunnasta.

- Herra ilmoitti ajasta, että aamun sarastus on alkanut, vaikka vielä onkin pimeää; meidän tulee nousta uudessa toivossa, ojentaa selkämme ja nostaa päämme. Jes. 21:11-12; ”Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija vastaa: ”Aamu on tullut, mutta silti on yö.

- Herra näytti, että Hänen seurakuntansa Suomessa ei ole vielä noussut sille tasolle, jossa se voisi ottaa oikean asemansa myös kansainvälisissä yhteyksissä ja suorittaa ne tehtävät, jotka Herra on sille aikonut. Tie Herralle ei ole vieläkään tasoitettu maassamme; vuosisataiset vihollisen linnakkeet ovat yhä olleet esteenä ja madaltamatta. Nyt Herra on kuitenkin laittanut näihin kahteen isoon kalliolohkareeseen tietyömaalla dynamiittipötköt räjäyttämistä varten. Kysymys on Iisebelin ja kuoleman hengen linnoituksista Suomessa (Iisebelin dominointi ja profeettojen tappaminen, kuoleman hengen tuoma väsymys, passiivisuus, vetäytyminen jne.) Nämä linnakkeet tullaan räjäyttämään maan tasalle Suomessa ja tie Herralle tasoittuu Hänen ilmestymistään varten maassamme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu