Uuden Valamon paikka juuri Heinävedelle?
missä
päätettiin
3238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun jatkosodan jälkeen oli pakko saada uusi paikka Valamon saarilta evakkoon joutuneelle luostarille, kohtasivat etsijät Saastamoisen kauppiassuvun omistamassa Papinniemen kartanossa Pyhittäjäisien, Sergein ja Hermanin ikonin. Tämän katsottiin olevan ennusmerkki sille, että paikka oli otollinen tulevalle Uuden- Valamon luostarille. Myöhemmin Heinäveden Papinniemeen siirtyivät myös Konevitsasta evakkoon joutuneet munkit, jotka aluksi oli sijoitettu Keiteleelle.
Tässä lyhykäisesti perustelu sille, miksi Uusi-Valamo on juuri siellä, missä se nykyisin on. Ja myöntää täytyy, että hyvässä paikassa se todellakin sijaitsee, niin että ennusmerkiksi tulkittu Valamon perustajina pidettävien Pyhän Sergein ja Hermanin ikonin voi hyvinkin ajatella olleen, ei sattumalta, vaan johdatuksesta juuri siellä, missä sen silloin luostarille uutta paikkaa etsimässä olleet ostomiehet kohtasivat.
Yhtenä lisäyksenä vielä, että melko pian Valamon veljestön saavuttua Uuteen-Valamoon sotien jälkeen, heidän joukkoonsa liittyi myös Petsamon luostarin veljestö, eikä heitä enää siinä vaiheessa ollut kuin kymmenkunta iäkästä munkkia. Viimeisenä Petsamon luostarin veljestöstä kuoli munkki Akaki vuonna 1984, hän oli aloittanut luostarikilvoituksensa Solovetskin luostarissa jo 1890-luvulla.
Lue Simforianin elämäkerta, niin sieltä saat lisää historiatietoa. Hyvä kirja!