Alkaa hahmottumaan

Uuusi "uljas" Etelä-Pohjanmaan Pohjois-Korea alkaa vähitellen hahmottumaan maakunnan koilliskulmalle. Vähän sieltä sun täältä kuuluu kyläkoulujen ja jopa ylä-asteiden kuolinkorahteluja. Koulujen teurastukselle on toki sinänsä ihan relevantit perusteet. Ukkoutuvassa ja akkautuvassa uudessa "suur"-Kauhavassa kun on tarvetta lähinnä vanhusten hoivakodeille ynnä muille vanhuspalveluille, kuten piakkoin virkaansa astuva kaupunginjohtaja on lehtihaastattelussa todennut. Rahaa tarvitaan kipeästi myös muualle. Sitä tarvitaan valtava määrä kevättulville immuunin tien rakentamiseen Kankaan ja Kauhavan välille. Tien, jota kukaan ei ole ilmoittanut tarvitsevansa, mutta jota ei arvovaltasyistä voida olla rakentamattakaan, kun punaisen tuvan Isä Aurinkoinen on sen luvannut rakentaa.

Olen viime päivinä huvittanut itseäni sellaisella pohdinnalla, että mitähän jos Lapua olisi tarjonnut Ylihärmälle sellaista liitossopimusta, jossa kyläkoulut ja ylä-aste teurastetaan, ja valtion yhdistymisrahat olisi tungettu sellaisiin hevonperseisiin, jotka eivät hyödyttäisi ylihärmäläisiä mitenkään? Kuten muistamme, eräskin kepuvaltuutettu oli valmis hylkäämään Lapua-vaihtoehdon sillä perusteella, kun se ei tarjoa riittävää haastetta. Sinänsä ihan totuudenmukainen perustelu, mutta mitähän kunnallislaki sanoo valtuutetun toimenkuvasta ja velvoitteesta toimia kuntalaisten parhaaksi?

Minusta olisi ollut kohtuullisen reilua, että sekä Lapua että Kauhava-vaihtoehdon todellinen sisältö olisi ollut kuntalaisten tiedossa ennen kansanäänestystä. Tietenkin sopimusten sisältö olisi pitänyt olla tiedossa myös kunnanhallituksella ja valtuustolla ennen päätöksen tekemistä.
373050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

syvin osanotto kunnan kohtalosta t.ex ylihärmäläinen (nouskaa nyt helvetis noita älyttömiä päätöksiä vastaan)

Äänestä

..hyvin sanottu!

Äänestä
  • ..häviää maailmankartalta-sinne pohj.koreaan.

    Äänestä

että saavat edes joitain päätöksiä tehtyä. Mun mielestä olis jo korkea aika lopettaa se itku ja valitus, jota pieni ylihärmäläinen vähemmistö harrastaa. Kuntaliitospäätös on tehty demokraattisesti ja sen mukaan nyt on vaan elettävä.

Äänestä
  • "että saavat edes joitain päätöksiä tehtyä."

    Että viis siitä, miten tyhmiä päätöksiä tehdään, kunhan vain tehdään?

    "Mun mielestä olis jo korkea aika lopettaa se itku ja valitus, jota pieni ylihärmäläinen vähemmistö harrastaa."

    Ymmärrän. Onhan tyhmän päätöksen kritisoiminen kiusallista.

    "Kuntaliitospäätös on tehty demokraattisesti ja sen mukaan nyt on vaan elettävä."

    Hitlerkin nousi valtaan demokraattisesti.

    Mitä pitäisi tapahtua, että sinä olisit valmis edes varovaisesti myöntämään, että valittu liitosvaihtoehto oli väärä?

    Äänestä

  • Ylihärmäläinen kirjoitti:

    "että saavat edes joitain päätöksiä tehtyä."

    Että viis siitä, miten tyhmiä päätöksiä tehdään, kunhan vain tehdään?

    "Mun mielestä olis jo korkea aika lopettaa se itku ja valitus, jota pieni ylihärmäläinen vähemmistö harrastaa."

    Ymmärrän. Onhan tyhmän päätöksen kritisoiminen kiusallista.

    "Kuntaliitospäätös on tehty demokraattisesti ja sen mukaan nyt on vaan elettävä."

    Hitlerkin nousi valtaan demokraattisesti.

    Mitä pitäisi tapahtua, että sinä olisit valmis edes varovaisesti myöntämään, että valittu liitosvaihtoehto oli väärä?

    "Että viis siitä, miten tyhmiä päätöksiä tehdään, kunhan vain tehdään?"

    Aika usein on nähty, että kukaan ei halua tehdä päätöksiä ja samalla ottaa vastuuta niistä. Tässä tapauksessa linja on ihan oikea. Tulevaisuudessa, muutamaa suurinta kasvukeskusta lukuunottamatta, vanhusväestön osuus kuntien asukkaista kasvaa jyrkästi, eli on erityisen tärkeä panostaa vanhus/hoivapalveluihin ja karsia palveluita sieltä missä ei nähdä niille niin suurta tarvetta.

    "Ymmärrän. Onhan tyhmän päätöksen kritisoiminen kiusallista."

    Siis ei kiusallista vaan lähinnä typerää. Yleensä päätökset ovat samaan aikaan tyhmiä ja viisaita. Kankaan kylän osalta liitos Kauhavaan oli tyhmä mutta koko seutukunnan kannalta Uuden Kauhavan syntyminen, siinä muodossa kuin se nyt on, oli hyvin viisasta.

    "Hitlerkin nousi valtaan demokraattisesti."

    Aika huono vertaus mutta tätä se demokratia on. Tosin onhan Pojanmaalla ennenkin yritetty ottaa oikeus omiin käsiin esimerkiksi erään kansanliikkeen toimesta.

    "Mitä pitäisi tapahtua, että sinä olisit valmis edes varovaisesti myöntämään, että valittu liitosvaihtoehto oli väärä?"

    Tämän taisin jo osittain myöntää.

    Äänestä

  • Ylihämräläinen kirjoitti:

    "Aika usein on nähty, että kukaan ei halua tehdä päätöksiä ja samalla ottaa vastuuta niistä. Tässä tapauksessa linja on ihan oikea. Tulevaisuudessa, muutamaa suurinta kasvukeskusta lukuunottamatta, vanhusväestön osuus kuntien asukkaista kasvaa jyrkästi, eli on erityisen tärkeä panostaa vanhus/hoivapalveluihin ja karsia palveluita sieltä missä ei nähdä niille niin suurta tarvetta."

    Varmaankin näin, mutta nyt olikin kyse Ylihärmän liitossuunnasta.

    "Siis ei kiusallista vaan lähinnä typerää. Yleensä päätökset ovat samaan aikaan tyhmiä ja viisaita. Kankaan kylän osalta liitos Kauhavaan oli tyhmä mutta koko seutukunnan kannalta Uuden Kauhavan syntyminen, siinä muodossa kuin se nyt on, oli hyvin viisasta."

    Alahärmän kannalta se varmaan oli viisasta, mutta ei Ylihärmän.

    Äänestä

  • Ylihämräläinen kirjoitti:

    "Että viis siitä, miten tyhmiä päätöksiä tehdään, kunhan vain tehdään?"

    Aika usein on nähty, että kukaan ei halua tehdä päätöksiä ja samalla ottaa vastuuta niistä. Tässä tapauksessa linja on ihan oikea. Tulevaisuudessa, muutamaa suurinta kasvukeskusta lukuunottamatta, vanhusväestön osuus kuntien asukkaista kasvaa jyrkästi, eli on erityisen tärkeä panostaa vanhus/hoivapalveluihin ja karsia palveluita sieltä missä ei nähdä niille niin suurta tarvetta.

    "Ymmärrän. Onhan tyhmän päätöksen kritisoiminen kiusallista."

    Siis ei kiusallista vaan lähinnä typerää. Yleensä päätökset ovat samaan aikaan tyhmiä ja viisaita. Kankaan kylän osalta liitos Kauhavaan oli tyhmä mutta koko seutukunnan kannalta Uuden Kauhavan syntyminen, siinä muodossa kuin se nyt on, oli hyvin viisasta.

    "Hitlerkin nousi valtaan demokraattisesti."

    Aika huono vertaus mutta tätä se demokratia on. Tosin onhan Pojanmaalla ennenkin yritetty ottaa oikeus omiin käsiin esimerkiksi erään kansanliikkeen toimesta.

    "Mitä pitäisi tapahtua, että sinä olisit valmis edes varovaisesti myöntämään, että valittu liitosvaihtoehto oli väärä?"

    Tämän taisin jo osittain myöntää.

    .. ne vanhukset hoitaa. Se on totta että vanhusväestön määrä kasvaa ja heidän hoitoonsa pitää satsata, mutta mistä löytyy ne hoitajat heille? Tuodaanko näitä mamuja pesemään mummujen ja pappojen persauksia? (Vaasassahan näitä jo koulutetaan hoitoalalle)
    Moniko vanhus kokee omasta mielestään arvokkaan loppuelämän näin, kun hoitajana on joku joka ei välttämättä edes ymmärrä mitä haluat sanoa?

    Eikö nyt kuitenkin pitäisi satsata nuoremman väestön hyvinvointiin heidän pitämisekseen kunnassa veroja maksavana työkykyisinä asukkaina tai jopa lisätä kunnan vetovoimaisuutta työikäisten saamiseksi kuntaan? Yhä useampi lapsiperhe haluasi asua maalla ja olisi valmis muuttamaan sivukylille, kunhan vain niissä olisi jotain tarjottavaa heille, edes se koulu.
    Kuka tänne haluaa nyt muuttaa kun esim.Seinäjoella hoitajilla paremmat palkat ja koulut ja muut palvelut lähellä.
    Suur-Kauhava on hetken kuluttua vanhusvoittoinen kunta, joka hädin tuskin pienellä työvoimalla ja kouluista säästetyillä rahoilla yrittää pyörittää vanhushuoltoa. Ei niistä vanhuuseläkkeistäkään varmaan kovin paljoa verorahoja kerry.

    Äänestä

  • kuka sitten.. kirjoitti:

    olisiko sitten ollut parempi,että kauhava,molemmat härmät ja kortesjärvi olisi jatkanut samaan malliin itsenäisenä??sittenkö tälle alueelle niitä lapsiperheitä houkuttavia vetovoimaisuustekijöitä olisi ollut enemmän?

    Äänestä

  • markkilainen kirjoitti:

    olisiko sitten ollut parempi,että kauhava,molemmat härmät ja kortesjärvi olisi jatkanut samaan malliin itsenäisenä??sittenkö tälle alueelle niitä lapsiperheitä houkuttavia vetovoimaisuustekijöitä olisi ollut enemmän?

    Ylihärmään!

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    Ylihärmään!

    on tosiaan mennyt hyvin.

    Äänestä

  • kuka sitten.. kirjoitti:

    .. ne vanhukset hoitaa. Se on totta että vanhusväestön määrä kasvaa ja heidän hoitoonsa pitää satsata, mutta mistä löytyy ne hoitajat heille? Tuodaanko näitä mamuja pesemään mummujen ja pappojen persauksia? (Vaasassahan näitä jo koulutetaan hoitoalalle)
    Moniko vanhus kokee omasta mielestään arvokkaan loppuelämän näin, kun hoitajana on joku joka ei välttämättä edes ymmärrä mitä haluat sanoa?

    Eikö nyt kuitenkin pitäisi satsata nuoremman väestön hyvinvointiin heidän pitämisekseen kunnassa veroja maksavana työkykyisinä asukkaina tai jopa lisätä kunnan vetovoimaisuutta työikäisten saamiseksi kuntaan? Yhä useampi lapsiperhe haluasi asua maalla ja olisi valmis muuttamaan sivukylille, kunhan vain niissä olisi jotain tarjottavaa heille, edes se koulu.
    Kuka tänne haluaa nyt muuttaa kun esim.Seinäjoella hoitajilla paremmat palkat ja koulut ja muut palvelut lähellä.
    Suur-Kauhava on hetken kuluttua vanhusvoittoinen kunta, joka hädin tuskin pienellä työvoimalla ja kouluista säästetyillä rahoilla yrittää pyörittää vanhushuoltoa. Ei niistä vanhuuseläkkeistäkään varmaan kovin paljoa verorahoja kerry.

    se työpaikka, jonka perässä muuttaa. Ei kai kukaan nyt nälkäpalkalla joitain ikkunoita halua tulla tekemään, kun parempia hommia löytyy muualta. Ja kyllä niitä palveluitakin pitäisi löytyä hiukan enemmän, kuin vain homeinen kyläkoulu.

    Äänestä

  • maallemuuttaja kirjoitti:

    se työpaikka, jonka perässä muuttaa. Ei kai kukaan nyt nälkäpalkalla joitain ikkunoita halua tulla tekemään, kun parempia hommia löytyy muualta. Ja kyllä niitä palveluitakin pitäisi löytyä hiukan enemmän, kuin vain homeinen kyläkoulu.

    yksi pienimpiä työttömyyslukuja, mutta ei enää ensi vuonna. Ja ne homeiset koulutkin loppuu jos viisaat toimikunnat saavat päättää. Kumma juttu että sekin koulujen sulkeminen vaikuttaa eniten Ylihärmään ja Kortesjärveen, joilla on mennyt tähän asti parhaiten.

    Äänestä

http://www.kuntalehti.fi/default.asp?sc=3125&sa=94009

Neljän eteläpohjalaisen maaseutukunnan liitos on edennyt yllättävän nopeasti.
– Ei ennakkoon pystytty kuvittelemaan, että tämä näin hyvin menee, Kauhavan valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Susanna Haapoja (kesk.) sanoo. Nyt pitää ”olla valoisalla mielellä ja oppia tekemään yhteistyötä”...

Äänestä
  • .. kun miettii lasten kohtaloa.

    Äänestä

  • on kaukana.. kirjoitti:

    .. kun miettii lasten kohtaloa.

    ..nyt niin vinoa oli? Hyvin asiallista juttua ja varsinkin TULEVAISUUTEEN tähtäävää meininkiä.Mitä ihmettä te itkettä niitten homeisten koulurähjöjenne perään.Nyt maalataan isolla pensselillä kohti tulevia-ehkä vaikeitakin aikoja-eikä jäädä rutisemaan menneitä.Tämä on kunnon pohojalaasta tekemisen meininkiä!

    Äänestä

  • on kaukana.. kirjoitti:

    .. kun miettii lasten kohtaloa.

    koululaiset joutuu matkustamaan tuntikausia kouluun eivätkä valita..Täällä on totuttu liian hyvään,ei varmaan kauimmaisestakaan kolkasta tule menemään puolta tuntia koulumatkoihin.

    Äänestä

  • pohjois-suomessa kirjoitti:

    koululaiset joutuu matkustamaan tuntikausia kouluun eivätkä valita..Täällä on totuttu liian hyvään,ei varmaan kauimmaisestakaan kolkasta tule menemään puolta tuntia koulumatkoihin.

    lasketaan suoraan kotoa kouluun, näinhän se ei tule menemään, vaan kauimmaisten "keräily" aloitetaan luultavasti jo anivarhain. Onhan olemassa laki, jonka mukaan koulumatka odotuksineen saa kestää määrätyn ajan, jos oikein muistan niin se on 1,5 t.(tuon ajan suhteen en mene takuuseen)

    Äänestä

  • ..opettaja,mielipiteensä edustaa lähinnä -50-lukulaisuutta.

    Äänestä

  • entinen.. kirjoitti:

    ..opettaja,mielipiteensä edustaa lähinnä -50-lukulaisuutta.

    aviopuoliso alkujaan lapualainen. Että selvä syy-yhteys on olemassa.

    Äänestä

  • kirjoittajan kirjoitti:

    eikä muuten oo puoliso lapualaanen alunperin... väärää tietoa taas sulta

    Äänestä

  • duppeli kirjoitti:

    eikä muuten oo puoliso lapualaanen alunperin... väärää tietoa taas sulta

    Oli hyvä että joku edes tajusi ottaa kantaa tohonkin kunnanalasajoon.

    Kumma että mistä ne "säästöt" tulevat kun koulut loppuu. Opettajia ei saa samantien irtisanoa, joten niiden osalta ei säästöjä ainakaan samantien ilmaannu. Koululaiset luultavasti syövät saman jokapuolella kuntaa vaikka ne siirrettäisiin mihinpäin tahansa. Eli ruuat maksavat edelleen saman kuin ennenkin. Koulukirjat luultavasti vain kallistuvat, että eipä siitäkään säästöjä paljon taida tulla. Jos esim. Ylihärmästä pari koulua lakkautetaan, niiden lämmitys ja vesilaskut poistuvat, mutta eipä taida niidenkään summa aivan riittää taas pidempiin kuljetuksiin, kun matkaa tulee reippaasti lisää. Tähän asti osa koululaisista on ihan itse tulleet lähikouluun joka ei ole luultavasti kovin hirveitä kunnalle kustantanut, mutta enää ei taida kukaan yli kymmenen kilometrin matkaa joka päivä lähteä polkupyörällä vinttamaan.

    Näytti jo viisaat laskeneet että jopa kahden vuoden päästä esim. Vesiluoman koulusta pitäisi irrota sulkemisen ansiosta jopa 126 000 euroa säästöä. Ei vaan taida luvut täsmätä tai sitten toi laskelma on tehty alakoulussa. Ja mihinkähän toi säästetty summa sitten sijoitetaan. Luultavasti joku palkkaa vaikka jonkin konsultin tekemään jotain kalluppia tai vastaavaa...

    Äänestä

  • kirjoittajan kirjoitti:

    aviopuoliso alkujaan lapualainen. Että selvä syy-yhteys on olemassa.

    Jos Ylihärmän liittymistä tähän uuteen sekasikiö-Kauhavaan vastustavat vain ne, joilla on jotain siteitä Lapuaan, ja tekevät sen vain siksi kun heillä näitä siteitä on, niin silloinhan heidän perustelunsa on varsin helppo kumota? Silloinhan Kauhava-vaihtoehdon kannattajien ei tarvitse kuin yksitellen luetteloida ne Kauhavaan liittymisen edut suhteessa Lapua-vaihtoehtoon tai itsenäisenä säilymiseen? Miksi te kauhavamieliset ette jo osoita konkreettisesti kannattamanne vaihtoehdon paremmuutta? Loppuisi tämä rutina.

    Äänestä

  • Ihan painostettiini kuulemma, että näin täytyy liitosasiassa toimia... olishan se Lapua ollut parempi mutta kun sanottiin..... Paljon juttuja ja huhuja eivätkä nekään ihan tyhjästä synny. Keskusta on aiheuttanut suurta tuhoa kaikkialla suomen maaseudulla. Ylihärmän alasajosta ja heidän likaisesta pelistä voidaan kiittää keskustan edustajia, mitä lie kepulaisia lehmänkauppoja jotkut tekivät. Kuka nauttii vilunkisoppaa ja millä hinnalla.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Ihan painostettiini kuulemma, että näin täytyy liitosasiassa toimia... olishan se Lapua ollut parempi mutta kun sanottiin..... Paljon juttuja ja huhuja eivätkä nekään ihan tyhjästä synny. Keskusta on aiheuttanut suurta tuhoa kaikkialla suomen maaseudulla. Ylihärmän alasajosta ja heidän likaisesta pelistä voidaan kiittää keskustan edustajia, mitä lie kepulaisia lehmänkauppoja jotkut tekivät. Kuka nauttii vilunkisoppaa ja millä hinnalla.

    Me kiitämme.

    Äänestä

  • Keskustaa kirjoitti:

    Me kiitämme.

    ..myykää talonne pois ja muuttakaa sinne amerikkaanne-siis Lapualle.

    Äänestä

  • ..ylihärmäläisille valittaj... kirjoitti:

    ja muuttoa pois mm. Lapualle, että sillälailla.Nöyrää sakkia ovat Ylihärmän paronin alaiset.

    Äänestä

  • ..ylihärmäläisille valittaj... kirjoitti:

    ..myykää talonne pois ja muuttakaa sinne amerikkaanne-siis Lapualle.

    Näin aiomme tehdä, kuten myös moni muu työssäkäyvä lapseperhe Ylihärmässä.
    Mitä suur-Kauhavalla on annettavaa kun "naapurissa" on harrastusmahdollisuuksia ja työpaikkoja, hoitopaikkoja yms. ja ennenkaikkea kouluja!
    Mitä siitä jos Lapua joskus liittyisikin vaikka Seinäjokeen, voihan Kauhavakin liittyä vaikkapa Pietarsaareen, kuka tietää?

    Äänestä

  • just niin kirjoitti:

    ..oo mikään paratiisi:kouluja on sielläkin lopetettu aivan samaan tahtiin,kun muuallakin.kun näitä sun juttujas lukoo,niin oon vahvasti tullu siihen tulokseen,että se on vaan sinä,joka näitä kirjoitat-monen eri nimen takaa.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Ihan painostettiini kuulemma, että näin täytyy liitosasiassa toimia... olishan se Lapua ollut parempi mutta kun sanottiin..... Paljon juttuja ja huhuja eivätkä nekään ihan tyhjästä synny. Keskusta on aiheuttanut suurta tuhoa kaikkialla suomen maaseudulla. Ylihärmän alasajosta ja heidän likaisesta pelistä voidaan kiittää keskustan edustajia, mitä lie kepulaisia lehmänkauppoja jotkut tekivät. Kuka nauttii vilunkisoppaa ja millä hinnalla.

    että Lapuan seksiorjana parempi?...???

    Äänestä

  • ei se lapuakaan... kirjoitti:

    ..oo mikään paratiisi:kouluja on sielläkin lopetettu aivan samaan tahtiin,kun muuallakin.kun näitä sun juttujas lukoo,niin oon vahvasti tullu siihen tulokseen,että se on vaan sinä,joka näitä kirjoitat-monen eri nimen takaa.

    luettelepas montako koulua lapualla on lopetettu ja minkälaaset välimatkat nykyisten koulujen välillä on (ps öökkönä käuhävältä tärttekö perää)tänne voi kirjoittaa muukki kun kauhavalaaset

    Äänestä

  • ..ylihärmäläisille valittaj... kirjoitti:

    ..myykää talonne pois ja muuttakaa sinne amerikkaanne-siis Lapualle.

    kuka helevetin tollo ne nyt enää ostaa ja eläkelääsiäkin on vain rajoiteellinen määrä joilla on varaa ostaa omia maaseutumajoja

    Äänestä

  • it€ kirjoitti:

    luettelepas montako koulua lapualla on lopetettu ja minkälaaset välimatkat nykyisten koulujen välillä on (ps öökkönä käuhävältä tärttekö perää)tänne voi kirjoittaa muukki kun kauhavalaaset

    ..muutama vuosi,kun ainakin hyypän ja mustamaan koulut lopetettiin,ja oli varmaan muitakin,en nyt justiin tarkkaan muista,mutta kova poru siitä nousi,ja kepun jäsenkirjoja palautettiin,ekkö muka itte muista?että sellanen paratiisi...

    Äänestä

  • ei oo ku.. kirjoitti:

    ...että oonko kauhavalaanen,niin vastaan,että OON tuleva,niinkuin säkin!

    Äänestä

Naapuri tiesi kertoa, että Kauhavalla olisi kuulemma meneillään oikein pieni kampanjan poikanen Armi Liinamaan nostamiseksi europarlamenttiin, jos hän vain asettuu ehdolle. Mainittakoon, että Armi Liinamaa on Ylihärmän kunnanvaltuuston puh. joht Tapio Liinamaan tytär, joka on toiminut Kyösti Virrankosken avustajana Brysselissä.
Kenellekään ei varmasti ole epäselvää, miksi kauhavalaiset ovat näin hövelisti avittamassa Tapio Liinamaan tytärtä europarlamenttiin?

Äänestä
  • kares, kun ittellä ei oo viheriää oksaa jolla paistattelis päivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylihärmäläinen kirjoitti:

Uuusi "uljas" Etelä-Pohjanmaan Pohjois-Korea alkaa vähitellen hahmottumaan maakunnan koilliskulmalle. Vähän sieltä sun täältä kuuluu kyläkoulujen ja jopa ylä-asteiden kuolinkorahteluja. Koulujen teurastukselle on toki sinänsä ihan relevantit perusteet. Ukkoutuvassa ja akkautuvassa uudessa "suur"-Kauhavassa kun on tarvetta lähinnä vanhusten hoivakodeille ynnä muille vanhuspalveluille, kuten piakkoin virkaansa astuva kaupunginjohtaja on lehtihaastattelussa todennut. Rahaa tarvitaan kipeästi myös muualle. Sitä tarvitaan valtava määrä kevättulville immuunin tien rakentamiseen Kankaan ja Kauhavan välille. Tien, jota kukaan ei ole ilmoittanut tarvitsevansa, mutta jota ei arvovaltasyistä voida olla rakentamattakaan, kun punaisen tuvan Isä Aurinkoinen on sen luvannut rakentaa.

Olen viime päivinä huvittanut itseäni sellaisella pohdinnalla, että mitähän jos Lapua olisi tarjonnut Ylihärmälle sellaista liitossopimusta, jossa kyläkoulut ja ylä-aste teurastetaan, ja valtion yhdistymisrahat olisi tungettu sellaisiin hevonperseisiin, jotka eivät hyödyttäisi ylihärmäläisiä mitenkään? Kuten muistamme, eräskin kepuvaltuutettu oli valmis hylkäämään Lapua-vaihtoehdon sillä perusteella, kun se ei tarjoa riittävää haastetta. Sinänsä ihan totuudenmukainen perustelu, mutta mitähän kunnallislaki sanoo valtuutetun toimenkuvasta ja velvoitteesta toimia kuntalaisten parhaaksi?

Minusta olisi ollut kohtuullisen reilua, että sekä Lapua että Kauhava-vaihtoehdon todellinen sisältö olisi ollut kuntalaisten tiedossa ennen kansanäänestystä. Tietenkin sopimusten sisältö olisi pitänyt olla tiedossa myös kunnanhallituksella ja valtuustolla ennen päätöksen tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu