Kukaan ei tarvitse

pelastuakseen uskoa muuhun kuin Jeesuksen sanoja. Perusteluksi riittää se, että Jumalan lähetti Hänet maan päälle puhumaan sen evankeliumin, johon uskomalla ihminen pelastuu.
Joka siitä evankeliumista on mennyt pidemmälle, hänellä ei ole Isää eikä poikaa.

Yksinkertaisuudessaan pelastus tarkoittaa tätä:

Joh. 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka HÄNEEN uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Tuo on Jumalan ilmoitus, eikä siinä sanota, että pitää uskoa muuhun kuin Jumalan poikaan.
Täällä on harhaoppisia, jotka kauppaavat tuon lisäksi uskoa kolminaisuusoppiin, jotta ihminen pelastuisi. Heistä sanoo Raamattu:

1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

Noihin on laskettava kokonaisia uskontoja, jotka perustettiin 1800-luvulla, ja niitä on nyt aivan riittävästi.
4162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Gal. 5:14
"Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: »Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi»".

Jaak. 2:8
"Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: »Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi», niin te hyvin teette;"

Äänestä

??Joka siitä evankeliumista on mennyt pidemmälle, hänellä ei ole Isää eikä poikaa.??

Liikut itse sellaisella pohjalla, joka ei tule kestämään viimeisellä tuomiolla.
Heppoinen poikauskosi osoittautuu yhtä katteettomaksi kuin muutkin pakanalliset poika-viritykset.

Hylkää tyhjänpäiväiset poikahöpötyksesi ja usko Jumalan evankeliumi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme, Jumalan ainokaisessa Pojassa.

Äänestä
  • olekin tehnyt, koska teen Jumalan tahdon.

    Room. 10:9
    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

    Olikohan vielä jotakin epäselvää tai kysyttävää ....?

    Äänestä

ajattelin vastata..ajattelen samoin.tuntuu että jotkut on menneet pitkä[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirvas kirjoitti:

pelastuakseen uskoa muuhun kuin Jeesuksen sanoja. Perusteluksi riittää se, että Jumalan lähetti Hänet maan päälle puhumaan sen evankeliumin, johon uskomalla ihminen pelastuu.
Joka siitä evankeliumista on mennyt pidemmälle, hänellä ei ole Isää eikä poikaa.

Yksinkertaisuudessaan pelastus tarkoittaa tätä:

Joh. 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka HÄNEEN uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Tuo on Jumalan ilmoitus, eikä siinä sanota, että pitää uskoa muuhun kuin Jumalan poikaan.
Täällä on harhaoppisia, jotka kauppaavat tuon lisäksi uskoa kolminaisuusoppiin, jotta ihminen pelastuisi. Heistä sanoo Raamattu:

1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

Noihin on laskettava kokonaisia uskontoja, jotka perustettiin 1800-luvulla, ja niitä on nyt aivan riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu