Maailman paras

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush kertoi torstaina saaneensa lohtua rukoilemisesta seitsemänä vuotenaan Valkoisessa talossa. Presidentti sanoi toivovansa, että maailma joskus päättäisi erityisen vuotuisen kansainvälisen rukoilupäivän perustamisesta.

Yhdysvalloissa vietettiin torstaina kansallista rukouspäivää.

Bush on metodistikirkon jäsen ja viittaa puheissaan usein Jumalaan. Torstaina hän kertoi rukoilleensa yhdessä vaimonsa Lauran kanssa usein presidenttikaudellaan.

- Maallamme on ollut kuluneena seitsemänä vuotena monia koettelemuksia. Kerta toisensa jälkeen olemme kääntyneet rukoukseen ja löytäneet voimaa ja sitkeyttä, Bush sanoi.
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bushia ei enää uskota, hänen osittain uskonnollinenkin retoriikkansa jää vaille kannatusta. Uskoviin vetoaminen on hänen viimeisiä oljenkorsiaan, ei vain näytä menevän läpi uskovien keskuudessa.

Äänestä

"Maailman paras Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush.. "


"Kirjoittanut: valtio!! "

Pitää olla eri mieltä, nimimerkin -valtio!!- kanssa.

KivesBushi haluaa vain sotaa muiden kanssa, ja Jumalakin katsoo sitä touhua vain vierestä. ei näin sotaisaa aikaa.

Äänestä

missio Irakissa on vienyt paitsi 4000 amerikkalaisen kristityn sotilaan hengen, niin myös kymmenien tuhansien irakilaisten siviilien hengen. Kenen ego on tämän mittainen? Onko jumala lähettänyt tämän miehen asialleen? HÄH?

Äänestä

Ja Jumala on antanut vielä hieman voimaa ja sitkeyttä Bushin armeijalle tappaa irakilaisia lapsia! Halleluja! Ylistetty olkoon Herra!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtio!! kirjoitti:

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush kertoi torstaina saaneensa lohtua rukoilemisesta seitsemänä vuotenaan Valkoisessa talossa. Presidentti sanoi toivovansa, että maailma joskus päättäisi erityisen vuotuisen kansainvälisen rukoilupäivän perustamisesta.

Yhdysvalloissa vietettiin torstaina kansallista rukouspäivää.

Bush on metodistikirkon jäsen ja viittaa puheissaan usein Jumalaan. Torstaina hän kertoi rukoilleensa yhdessä vaimonsa Lauran kanssa usein presidenttikaudellaan.

- Maallamme on ollut kuluneena seitsemänä vuotena monia koettelemuksia. Kerta toisensa jälkeen olemme kääntyneet rukoukseen ja löytäneet voimaa ja sitkeyttä, Bush sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu