kunhan aattelin

Luin tässä tuoreen esimerkin siitä miten ihmiset voivat tulla uskoon.

Tästä päättelin,että koko uskoontulon tarkoitus on luoda ihmiselle päämäärä ja elämäntarkoitus.

Luin erilaisten uskontojen päämääristä ja huomasin , että jokaisen uskonnon "päämääränä" on rakkauden ja inhimillisyyden sanoma.

Miten siis me vajavaiset ihmiset voimme sanoa, että juuri tämä usko on oikea (koska raamatussa lukee niin), mutta kun on niin monia eri kirjoja joissa lukee, että tämä on se oikea.

Eikö olisi jo aika pikkuhiljaa katsoa sanomaa mitä siinä sanotaan eikä tuomita "toisen aatteeseen uskovia"suodalta kädeltä kadotukseen.

Itse kuulun kristittyihin, mutta missään kohtaa en näe Jeesuksen sanovan , että kristinusko on ainoa oikea usko.
Jeesus sanoo; että minun opetukseni ovat oikeita ja ainoita. Se ei mielestäni kiellä sitä ettei jonkun muun uskonnon nimissä voisi harjoittaa Jeesuksen opetuksen kaltaisia asioita.

Ajatellaan pikkuisen ennemmän ;
mitä on armo , mitä on rakkaus?

Toivon ainoastaan rauhaa ja rakkautta maailmaan.
En sitä, että ihmiset sotivat "aatteistaan" keskenään.
Lopulta olemme kuitenkin kaikki saman tuomarin edessä (=Jumala)
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo on totta mitä kirjotitat.

Itsekin olen samaa mieltä, ei missään kohtaa raamattua lue, että kristinusko on ainoa oikea.
Se mitä siellä lukee, on Jeesuksen sanat ;
"Minä olen tie, totuus ja elämä"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aattelija kirjoitti:

Luin tässä tuoreen esimerkin siitä miten ihmiset voivat tulla uskoon.

Tästä päättelin,että koko uskoontulon tarkoitus on luoda ihmiselle päämäärä ja elämäntarkoitus.

Luin erilaisten uskontojen päämääristä ja huomasin , että jokaisen uskonnon "päämääränä" on rakkauden ja inhimillisyyden sanoma.

Miten siis me vajavaiset ihmiset voimme sanoa, että juuri tämä usko on oikea (koska raamatussa lukee niin), mutta kun on niin monia eri kirjoja joissa lukee, että tämä on se oikea.

Eikö olisi jo aika pikkuhiljaa katsoa sanomaa mitä siinä sanotaan eikä tuomita "toisen aatteeseen uskovia"suodalta kädeltä kadotukseen.

Itse kuulun kristittyihin, mutta missään kohtaa en näe Jeesuksen sanovan , että kristinusko on ainoa oikea usko.
Jeesus sanoo; että minun opetukseni ovat oikeita ja ainoita. Se ei mielestäni kiellä sitä ettei jonkun muun uskonnon nimissä voisi harjoittaa Jeesuksen opetuksen kaltaisia asioita.

Ajatellaan pikkuisen ennemmän ;
mitä on armo , mitä on rakkaus?

Toivon ainoastaan rauhaa ja rakkautta maailmaan.
En sitä, että ihmiset sotivat "aatteistaan" keskenään.
Lopulta olemme kuitenkin kaikki saman tuomarin edessä (=Jumala)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu